Our tired souls

10.36

Elämä ei aina mene niin kuin haluaisi. Pieniä murheita, isoja murheita, mattoa nyitään pois alta, joskus se tempaistaan kerralla, niin ettei tasapainoa ole mahdollista yrittää pitää yllä, totuttautua hiljalleen ja sopeutua vaan lentää yllättäen ja rajusti ilmaan, maahan selälleen, ilmat pakenevat keuhkoista kivuliaasti ja sitä on kuin täystyrmäyksen saaneena.

Viimeksi puhelinsoitto samankaltaisesta aiheesta aiheutti puhtaan shokin. Tällä kertaa oli aikaa monta kuukautta totutella ajatukseen. Sisällä tyhjyys, muttei rajua epätoivoa. Syövyttävää, ei repivää. Tämä on hiljaisempaa.

Tämä on sitä onttoa tunnetta ja möyrimistä vatsassa ja rinnassa. Sitä, että unohtaa kananmunan kiehumaan 20 minuutiksi. Että kirjoittaa sähköpostin ja lähettää väärälle ihmiselle. Sitä, että tuijottaa päivämäärää ja näkee siinä jotain muuta, ei ymmärrä numeroita ollenkaan, ja on jo syyttämässä toista väärän päivämäärän nimeämisestä ennen kuin tajuaa, että onkin itse tulkinnut niitä numeroita väärin. Näkiköhän niitä ollenkaan. Ehkä ei.

Pitää luultavasti keittää kahvia, kouluhommia olisi tällä viikolla kuitenkin varsinkin viime viikon kirjoitusurakan jälkeen vaikka kuinka, sellaisia mitä ei voi lykätä tai jättää tekemättä. Pitää vain saada pää kasaan. Osaisinpa.

Tajusin yhtäkkiä, etten tiedä millaisesta musiikista hän piti. En koskaan kysynyt. En tiedä miksi, mutta ajatus häiritsee valtavasti. Miksen kysynyt. Olisi pitänyt tietää. Nyt voin vain arvailla.

En oikein osaa tätä. Tätä suremista. Tai selviytymistäkään. Kokemusten perusteellahan tässä pitäisi olla jo mestari, mutta ei... Kai tämä on vain elämän niitä asioita, joissa ei voi tulla ammattilaiseksi. Tälläkin kerralla aallot lyövät rantakiviin kuten aina ennenkin.

np: Muhr - Our Tired Souls

Kirjoittamisesta ei sittenkään tullut eilen mitään, kirjoitin reilun sivun verran ajatuksenvirtaa, mutta pojat pysyivät karkuteillä, mitä nyt juuri ennen nukahtamista sain vähän ajatuksia ohjattua tarinansa suuntaan ensimmäistä kertaa kuukauteen jotenkin järkevällä tavalla. Mutta se olkoon nyt. En usko, että tänäänkään saan mitään järkevää aikaiseksi. Pitäisi ehkä, esitelmäkin huomenna materiaalista, joka pitää hankkia, analysoida ja suomentaa ennen varsinaista esitelmän rakentamistakin, mutta veikkaan, että jäävät aika marginaaliseksi tämän päivän tulemat.

Näen jo seuraavan valkopäisen aallon.

“When he shall die,
Take him and cut him out in little stars,
And he will make the face of heaven so fine
That all the world will be in love with night 
And pay no worship to the garish sun.” 
 
- William Shakespeare, Romeo and Juliet

4 kommenttia

  1. Voimia, voimia, voimia! Ja halaus. Muuta en osaa sanoa - itsekin suurien murheiden kanssa pyöriskelleenä ja pyöriskelevänä.

    VastaaPoista
  2. Suru vaatii oman aikansa. Sitä ei kannata piilottaa, vaan ottaa vierelle avoimesti. Muuten se vain pulpahtaa esiin jokin toinen kerta ja kaataa silti.

    Mieleeni nousi heti lainaus (yllätyksekseni se onkin Nälkäpelistä): "Elämäämme ei mitata elämissämme vuosissa, vaan ihmissä joita olemme niiden aikana koskettaneet." Löyhä käännös, mutta tajuat varmaan idean. Kertomasi perusteella hän kosketti sinun elämääsi.

    Kaikkea hyvää sinulle vaikeana aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm. En ole koskaan ollut hyvä tässä. Suremisessa. Se lokeroituu itsestään jonnekin, tulee ilmoille yleensä myöhemmin, hetkittäin, aaltona. En oikein osaa käsitellä sitä, osaan vain olla sen kanssa. Nyt murehdin pahimman ensimyllerryksen laannuttua lähinnä sitä, mitä tämä suru tekee muille perheenjäsenille. Jossain pitäisi olla surun käsikirja, konkreettiset käyttöohjeet sille miten pitäisi toimia ja ajatella ja olla.

      Kiitos sanoistasi. Hän todella kosketti elämääni monella tavalla.

      Poista