And then we danced

13.16

Se tunne, kun saa kirjoitettua luvun, joka on aikaisemmin ollut valtava tikku takalistossa.



Gif

Voittaja-olo, voin kertoa.

Olen nyt saanut ruksittua juonisuunnitelmastani prologin sekä kuusi ensimmäistä lukua. Alan siis edetä tässä editointihommassa pikkuhiljaa. Olo oli eilen illalla vielä riemukas, mutta tänä aamuna menin katsomaan papereitani tarkemmin ja tajusin oikeasti vasta sitten, miten valtavasti hommaa on vielä edessä - lukuja on tosiaan yhteensä vielä näillä näkymin prologi + 30, ja jos noista osista on tehty nyt pois seitsemän ensimmäistä, niin apuva. En halua edes laskea tarkkaan, moniko luvuista on vieläpä sellaisia, jotka pitää kirjoittaa kokonaan uudestaan.

Tuntuu kuin seisoisi Mount Everestin juurella sen varjossa ja joku käskisi lähteä kiipeämään suoraan ylös siitä paikasta pitkin pystysuoraa seinämää. Mutta noh, ei lannistuta!

Pääasia on se, että nukkumaan mennessäni hymyilen ja kihertelen itsekseni päivän urakan jälkeen, koska odotan jo valmiiksi koelukijoiden reaktiota, sitä huomaavatko he kirjaan viljelemäni pienet vihjeet ja jipot, sekä sitä että saan sen valmiin tuotoksen joskus omiin kätösiini kansien välissä.

Word, aukene.

np: AwesomiZer - And We Danced EDM Remix  @ Soundcloud

2 kommenttia

  1. Toisinaan sama ahdistus iskee minuun. Siis se, että työmäärän laajuus saa kasvot kalpenemaan. Muistutan itseäni silloin miksi teen tätä hommaa: en siksi, että voisin rynniä vauhdilla maaliin, vaan siksi että rakastan kirjoittaa. Orivedellä minua neuvottiin sanoin: "Anna kirjoittamisellesi arvoa."
    Olen ymmärtänyt tämän itse siten, että pyrin välttämään hoppuilua ja keskityn nauttimaan kohtauksesta, jota paraikaa kirjoitan. Vedän syvään henkeä ja ravistelen vähän päätäni. Muistutan itseäni siitä, että kirjoittamani kohtaus on tärkeä - vaikka se sitten olisikin rauhallinen ja "tylsä". Yritän tehdä siitä mahdollisimman hyvän. Tottakai odotan malttamattomana niitä superhyviä kohtauksia, jotka on (tietenkin) sijoitettu loppusuoralle, mutta pitää vain hyväksyä se, että kyllä ne sieltä vielä tulevat. Ajallaan.
    Että lähde vain sinäkin reippaasti kipuamaan sitä Mount Everestiä. :D Nautiskele siitä matkasta, koska mitä suurempi urakka, sitä paremmalta tuntuu lopulta seistä huipulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, varsinkin nyt kun tässä periaatteessa kolmatta kierrosta tämän kässärin kanssa mennään, niin tuntuu jo vähän siltä, että perille olisi aika mukava päästä viimeinkin. Ehkä siitä tämä työvuoren pelko. Voi myös olla, että vaivaa ihan silkka tehtävän pelkokin: tämä on toivottavasti se viimeinen (ennen rundille laittamista) massiivinen editointikerta, lukijapalautteiden jälkeen teen toivottavasti enää viilaamista, joten tähän kertaan kohdistuu valtavat paineet - tuntuu, että tämä on saatava toimimaan nyt jos toimimaan meinaa ylipäätään saada. Typerä ajatus, tiedän! Mutta jostain syystä tässä on jo lopullisuuden tuntua. Haluaisin saada tämän viimeinkin siihen kuntoon, että kehtaan lähettää kustantajalle ilman, että joudun miettimään jostain luvusta, että olisi pitänyt kirjoittaa paremminkin. Ja se vie aikaa. Siihen pääseminen valitettavasti vie aivan tuhottomasti aikaa. Ja se pelottaa, varsinkin kun katsoo tuota listaa luvuista, jotka on vielä kokonaan hoitamatta... Saa nähdä tuleeko valmista ensi vuonnakaan. :P

      Mutta noh, siinä menee niin kauan kuin siinä menee. Pitäisi vain hyväksyä se. Mutta nälkä olisi jo kova!

      Poista