Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Kehittelen projekti-VS:n ideoita, hahmojen ja heidän suhteidensa kehityslinjoja, nakkelen Scrivenerin corkboard-näkymään kohtauskortteja ja etsin inspiraatiokuvia netistä. Haluaisin ehkä saada kirjoitettua jonkin todella tiiviin raakaversion kesään mennessä. Sellaisen sanotaanko max. 35 000 sanan version. Käytännössä paksu outline vain: muutama sata sanaa per kohtaus, ihan olennaisin rakenne kohtauksesta tai sen olemassaolon päätarkoitus kirjattuna auki. Mutta katsotaan. Pitäisi saada päätettyä niinkin olennainen kysymys, että menenkö minä- vai hän-kertojalla. Tekisi mieli valita vaihteeksi minä-kertoja, koska en ole kirjoittanut sillä pitkään aikaan, vaikka se lempikertojamuotoni onkin. Ja lisäksi on vähän sellainen olo, että olisi kiva uppoutua hahmon ääneen oikein kunnolla. Täytynee kokeilla eri vaihtoehtoja. 

Uusi tarinaidea on alkanut hitaasti itämään jossain takaraivon perukoilla. Olen antanut sen kasvaa. Normaalisti yritän keskittyä yhteen projektiin kerrallaan ja tallennan uudet ideat vain odottamaan mappi-Ö:hön aikaa parempaa, mutta nyt kun pääprojektini on käytännössä syväjäässä tällä hetkellä, annan toisen idean "vietellä" itseäni ihan vain jotta tarinankerronta pysyy elämässäni edes jossain määrin mukana. Aiemmin tämä projekti oli vain yhdessä Google Docs -tiedostossa, mutta loin tänään sille Scrivener-tiedoston ja Scapple-ajatuskartan. En tiedä, tuleeko tästä koskaan mitään, mutta sillä ei ole väliä. On kivaa, kun mieli askartelee taas fiktion parissa, joten puuhastelkoon rauhassa. Luon nyt tännekin projektille oman avainsanansa siltä varalta, että myöhemmin olisi jotain raportoitavaa. Siispä tervetuloa, Projekti VS. Goottilais-romanttista fantasiaa. Ja/tai tummasävyistä paranormaalia romantiikkaa – olen vähän ulalla nykyisistä genreistä ja niiden rajoista.

Haluan kirjoittaa postauksen, mutta en tiedä, mitä tähän oikein kirjoittaisin. Tiedätte varmaan tunteen. Päivitettävää ei oikeastaan ole: elämä on ollut mitä se on nykyään, joten ei kirjoittamista marraskuun jälkeen. Ainakaan muistaakseni: tuntuu, että joulukuun alustakin on jo vuosikymmen, ja olen jotenkin ihan ulalla ajan kulusta. Ikään kuin olisin tänä aamuna herännyt lautalta keskellä avomerta, eikä maata näy missään. Yritän psyykata itseäni taas tekstin pariin. Se on toki vaikeaa, kun pää huutaa vain sitä, miten karmeaa teksti on ja miten tästä ei tule koskaan mitään, ja tiedän jo nyt, että haluan tehdä erään muutoksen päähenkilöiden välien kehittymiseen, joten sekin pitäisi juonitella nyt alkuun ja sitten katsoa, mitä muutoksia se vaatii juonisuunnitelmaan. Mutta eteenpäin on mentävä, joten sillä lähden tänään liikenteeseen. Ei muuta kuin hommiin.

Päivittelen edelleen kirjoitushaasteen kulkua edelliseen postaukseeni, mutta tässä välissä haluan esittää kysymyksen: miten te, jotka työskentelette editointikierroksissa, käytätte edellisen kierroksen versiota seuraavan kirjoittamiseksi? Jos luotte uuden tiedoston uutta kierrosta varten, kopioitteko vanhan version kohtauksesta uuden alle tms. eli pidätte jatkuvasti vanhaa näkösällä, vai luetteko vain vaikkapa kappale kerrallaan sitä vanhaa versiota ja kirjoitatte sitten muistiinne pohjaten uuden version? Tai teettekö jotenkin muuten? Huomaan olevani yhtäkkiä täysin lukossa vanhojen kohtausversioiden suhteen - tuntuvat kiveenhakatuilta mukamas. Kielellistä editointia voisin toki tehdä, mutta jos nykyinen juonisuunnitelma eroaa vanhasta versiosta, tuntuukin yhtäkkiä täysin mahdottomalta ottaa inspiraatiota vanhasta versiosta kuin en muka voisi siihen aiempaan versioon koskea. Ihan typerää, mutta se nyt kinnaa minulla vastaan hyvin monessa kohtauksessa, jota voisin sinällään hyödyntää, m...

Hyvää marraskuuta! Taidan tehdä taas niin, että pidän kirjoitushaastepäiväkirjani tässä yhdessä ja samassa postauksessa, jota päivitän aina viimeistään iltaisin joka päivä. Tähtään tänä vuonna 20 000 sanaan, joten päivittäinen sanamääräni olisi 667. Ylikin saan mennä mieluusti. Ei muuta kuin Scrivener auki ja hommiin! Kirjoittelen myöhemmin, miten tämän ensimmäisen päivän kanssa kävi. 1.11. Vähän yli sen, mikä tavoitekin oli. Aluksi oli aikamoista tervanjuontia, mutta kun pääsin tunnelmaan ja tekeillä olevaan kohtaukseen kiinni, alkoi sanojakin tippua pikkuhiljaa.  2.11. Enemmän kipuja, vähemmän halua tarttua toimeen. Huomenna kirjoitan varmasti työpöydän ääressä seisten, ainakin jos kivut jatkuvat tällaisina. Mutta tämä päivittäinen sanatavoitteeni on onneksi sen verran pieni, että kyllä se tänäänkin tuli aikaiseksi (irvistellen tekstin huonoudelle, mutta tuli). Vähän huokailuttaa jo valmiiksi se, miten monta editointikierrosta käsikirjoitus tulee vaatimaan, mutta yritetään keskit...

Viikonloppu oli hyvä. Johdanto siihen ei niinkään, mutta viikonloppu itse onneksi. Tein runsaasti asioita, joista pidän, ja ensimmäistä kertaa yli vuoteen sain tehtyä ns. täyden, "tavallisen ihmisen" jumpan ilman, että kostautui muuna kuin tavallisina lihaskipuina. Antaa toivoa, että ehkä tästä vielä joskus selvitään. Mutta niin, kirjoittamisesta. Olen taas sellaisessa osassa tarinaa, josta tiedän jo nyt, että se ei päätyisi tässä muodossa valmiiseen romaaniin, mutta josta en ole oikein keksinyt vaihtoehtoistakaan versiota. Taas tällainen tapaus, jossa tietynlainen tapahtumaketju vaaditaan, jotta hahmojen arcit ja tietty juonellinen suunta pysyvät uomissaan, mutta joka ei ihan pelaa. Tässä tapauksessa hahmojen motivaatiot nykyisen tapahtumaversion käynnistämiseen ontuvat. Tai lukija voi kysyä taas sen kaikkien kirjoittajien kammoaman kysymyksen "Miksi tekevät juuri noin?" Joten pitää jotenkin saada tätä vielä fiksattua niin, että ovat oikeasti aikeissa tehdä jotain ...

Päätin tänään, että aion kuin aionkin osallistua kirjoitushaasteeseen marraskuussa. Tämä lokakuun alku on mennyt sen verran epätasaisesti juonikuvioita murehtiessa, että haluan vähän lisävauhtia. Tai ainakin tasaisuutta.   Olen vähän kiikun-kaakun sen suhteen, minkä asetan itselleni tavoitteeksi, mutta olen päätymässä siihen, että perinteisen NaNoWriMon 50 000 sanan sijaan tähtään niinkin pieneen määrään kuin 20 000 sanaa. Toki jos sanoja tulee enemmänkin, niin saa tulla. Mutta se, mihin aion marraskuussa varsinaisesti keskittyä, on jokapäiväinen kirjoittamistapa, johon pyrin seuraavasti:   2 pakollista "writing sprintiä", mikä tarkoittaa itselleni sanojen tahkomista 10 minuutin pätkissä 3 vapaaehtoista   Kuulostaa vähältä tuo pakollisten määrä, tiedän. Mutta se on ihan tarkoituksella. Haluan tosiaan vain varmistaa marraskuussa, että kirjoitan joka päivä ja etten jää jumittamaan hankaliin kohtauksiin, jos on muitakin, joita voisin työstää.   Muistaakseni olen aiemmin...

No niin, nyt on päivitetty kohtauslistat ja Scrivenerin binder kohtausten tiivistelmiä myöten. 25 lukua, 95 kohtausta, ja jos kohtausten keskimitaksi heittäisi nyt arvioksi 1 000 sanaa, niin 95 000 sanaan pitäisi tässä versiossa tähdätä. Ja jos joku miettii, miten rajaan/lasken kohtaukset, niin miellän ne pitkälti samoin kuin tv-sarjan tai elokuvan kohtaukset. Mutta koska kyseessä on romaani, niin en erottele siirtymiä paikasta toiseen omiksi kohtauksikseen, eli jaan nämä aika intuitiivisesti esimerkiksi näin: 1. Hahmo herää aamulla ja tärkeä työpäivä olisi tiedossa. Huomaa kuitenkin olevansa myöhässä, tekee aamutoimia ärtyneenä kiireessä jne. Lähtee työpaikalle. Jos työmatkan aikana ei tapahdu varsinaisesti mitään uutta (eli vain kuvaillaan maisemia ja hahmon mielentilaa, joka tästä myöhässä olosta syntyy jne.), niin sisällytän tuon siirtymän jo tähän samaan kohtaukseen Scrivenerissä. Tai saatan jättää siirtymän pois kokonaan, riippuen tilanteesta (tästä lisää myöhemmin). 2. Hahmo saa...

Tänään tavoitteena on ratkaista juoniaukko-ongelma. Pidin eilen tietoisesti lepopäivän, enkä ajatellut projektia lainkaan. Halusin antaa pölylle aikaa laskeutua. Ja hyvä niin. Totesin viime kerran optimismistani huolimatta, että en pysty ratkaisemaan tätä ilman, että poistan mainitsemani taikaesineen – pito johti ajatuskartassani "...ja se taas tuhoaisi koko juonen" -toteamukseen. Joten se menee nyt poistoon ainakin. Lisäksi joudun miettimään poistosta tuleviin ongelmiin ratkaisut. Elättelen toivoa, että kyse olisi vain parista isommasta asiasta (kuvassa kohdat 1. ja 2.), mutta joudun tässä luovimaan aika paljon (ehkä), etten osu samaan miinaan, joka syntyisi, jos pitäisin esineen yhä tarinassa.   Klikkaa suuremmaksi halutessasi En tiedä, onko tästä miellekarttaesimerkistä hyötyä kenellekään, koska kaikki ovat varmasti elämänsä aikana miellekarttoja tehneet ainakin koulussa, mutta olkoon tämä konkreettisempi esimerkki siitä, miten näitä projektejani suunnittelen ja pyörittele...

Äh. Lisää tähän haluamasi kirosana (tai niiden rimpsu). Esitin itselleni oikean kysymyksen. Sieltähän se pelkäämäni juoniaukko putkahti. Ja kauhukseni sellainen, joka pätee kyllä todennäköisesti, vaikka en viime viikon oivalluksiani toteuttaisikaan, sillä en yhtäkkiä tiedä siihen vastausta edes nykyisellä mallilla. Ei muuta kuin Scapple auki ja rukoilemaan, että asia on korjattavissa ilman täysremonttia. Eräskin simppeliksi ajattelemani ratkaisu paljastui heti sellaiseksi, jolla olisi varsin kokonaisvaltaisia vaikutuksia. Siinä mielessä positiivista, että olen ilmeisesti onnistunut luomaan tarinan, jossa jokaisella elementillä on väliä ja ovat toisiinsa täysin kytköksissä, eikä pelkkä "poistan tämän taikaesineen" -ratkaisu käy - jei, hyvä minä? Tuntuu taas siltä kuin minulla olisi edessäni korttitalo, josta on lähtenyt jo yksi kerros sortumaan. Harmi vain, että kaatuvat kortit ovat tällä kertaa jo pohjakerroksessa. Järki lähtee, mutta lähteköön. Puuuh... **** Okei, ehkä saan ...

Riemun vastakohdaksi vähän muutakin. Loin jo pohjan vertailevalle kohtauslistalle, mutta totesin sitten viikonloppuna, että tarvitsen vähän lisää muhitteluaikaa, ennen kuin käyn työhön – homma tuntuu sen verran isolta ihan ajatuksenkin tasolla, että haluan pitää taukoa ensin. Hengitellä. Kävin sen sijaan kiinni taas tekstiin ja otin työn alle kohtauksen, josta on jo olemassa versio, mutta vain eri kielellä, ja johon nämä viimeaikaiset oivallukseni eivät vaikuttaisi. Olen nyt sitten viikonlopun aikana tehnyt käännöstyötä yrittämättä kuitenkaan vielä murehtia editointia hirveästi – olen vain editoinut sen verran, että jos on tullut vastaan jotain, joka ei enää tässä versiossa pädekään, olen jättänyt pois ja korvannut jollain muulla. Ja raakatekstin tuottaminen on valitettavasti heilauttanut fiilikset aikalailla vastakkaiseen päätyyn viime viikon riemusta. Toisin sanoen tuntuu taas, että "ei tästä tule mitään ja apua miten kauheaa tekstiä" jne jne. Ei mitään uutta auringon alla....

Sain viime yönä pari oivallusta, joiden tuloksena naputtelin puhelimeni muistioon muun muassa seuraavaa:   Enkä ole ihminen, joka käyttää usein capslockeja. :D Tekee mieli nauraa ilosta! Ensimmäinen oivallus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja liittyi kysymykseen, johon olen jo vuosia miettinyt ratkaisua aina, kun asia on tullut esiin, mutta olen aina joutunut sanomaan itselleni, että ratkaisen asian sitten, kun on aivan pakko, tai kierrän koko ongelman. Kuvasta näkyykin, että toinenkin saamani oivallus aiheutti varsin ilahtuneen reaktion. Mutta tämän suhteen joudun olemaan varovaisempi – se keikauttaisi kirjassa asioita. Ei ehkä pintatasolla hirveästi (sormet ristiin), mutta jos lähtisin tälle linjalle, joutuisin kyllä vielä entistäkin tarkemmin suunnittelemaan, mitä kohtauksissa tapahtuu. Tai siis miettimään, mikä on vihje mistäkin ja mikä on red herring ja mikä lukijalle annettava mielikuva pitää ihan oikeastikin paikkansa, mutta kertoo vain eri asiasta kuin mistä lukija nä...

Jumitan edelleen "jossakin selkkauksessa". Nyt olen jo vähän lähempänä kohtauksen muodon löytymistä. Asiaa on hankaloittanut se, miten tajusin vasta äskettäin, miten tärkeä tämä kohtaus itse asiassa onkaan loppukirjan kannalta. Toki olin päähenkilön kehityslinjaa ajatellen ideoinut tämän ja ottanut mukaan juonisuunnitelmaan, mutta kohtaus tekee paljon muitakin juttuja, joita en ollut kunnolla edes tiedostanut ennen. Kuten sen, että tämä on kahden henkilön ensimmäinen tapaaminen. Tai, mikä piste tämä on toisen tärkeimmän sivuhenkilön kehityslinjassa. Tai millainen peilikuva tämä kohtaus on eräälle myöhemmälle. Ensin meinasi tulla vähän rimakauhua, kun yhtäkkiä piti miettiä tätä kohtausta niin monelta kannalta, mutta nyt olen jo saanut raamit kuntoon. Enää puuttuu se aivan kaikista konkreettisin yksityiskohta: mikä konnuus ja mitä taikaa käytetään. Luulisi olevan helppoa, mutta jumitan edelleen. Toisaalta syytän osittain sitä, että flunssani on uusinut ja oloni on taas varsin h...

Hitaampi kirjoitustahti tällä viikolla. Mutta ei se haittaa. Osasin odottaakin tätä: työn alla on kohtaukset, joiden otsikot olivat suunnitelmassa "arkea" ja "jokin selkkaus". Arjen kuvaukset ovat aina vähän inspiraatio/mieliteko/mieliala- yms. -asia minulle: kuvaus tulee joko todella luonnostaan tekstiksi tai sitten hampaita kiskoen. Ja vaikka tekisi kuinka napakasti, tuntuu silti aina vähän siltä, että on turhaa jorinaa. Vaikkei tietenkään ole. Tälläkin pätkällä on selkeä tarkoitus, joka vaikuttaa selvästi tuohon selkkaukseen sen pohjustajana. Niin, sitten on tuo selkkaus. Tiedän, ketkä ovat mukana, mikä sen lopputulos on, ja tosiaan tuo edeltävä kohtaus pohjustaa sen, miksi selkkaus ylipäätään syntyy ja miten siihen reagoidaan. Loogisesti pystyn päättelemään, mitä suurin piirtein selkkauksessa pitää tapahtua, jotta se täyttää alku- ja lopputilannevaatimukset. Mutta joudun silti ideoimaan vaihtoehtoja ennen kirjoittamista, koska haluan katsoa, voisiko tapahtuma ol...

Kirjoitin tällä viikolla yli 5 000 sanaa. (En malttanut olla silmäilemättä sanamääriä loppuviikosta, kun tuntui, että tekstiä tulee tasaisesti yli 1k per päivä.) Tästä on hyvä jatkaa. Laskeskelin, että jos saisin 5k per viikko, tämän version pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä, kuten toiveeni on ollut. Nopeamminkin lienisi mahdollista, jos osallistuisin marraskuun NaNoWriMoon taas. Mutta katsotaan sitä sitten. Nyt on ollut mukavaa vain tehdä omassa tahdissa, joka on ehkä juuri paineettomuuttaan ollut näinkin hyvä. Tosin voi olla, että kokeilen vielä illalla, irtoaisiko seuraavaan kohtaukseen edes dialogia: kirjoitin alle 1 000 sanan edestä tämän aamun kohtaukselle lopun ja suunnittelin jo seuraavan kohtauksen sisällön, joten vielä voisi tuota suunniteltua kohtausta aloitella. Mutta en nyt ota stressiä, varsinkaan, kun selkäni on ollut viime päivät taas kivuliaampi ja ensi yönä olisi hyvä saada nukuttuakin. Ehkä omistan loppupäivän suosiolla siivoamiselle, ruoanlaitolle ja joko el...

Kirjoittaminen on ollut yllättävän helppoa viime päivät. Ideoin tai kopioin aina kohtauksen alkuun tiedostoon ranskalaisin viivoin kohtaussuunnitelman, ja sitten kirjoitan tuon listan ylle itse tekstin ja poistan kohtia suunnitelmasta sitä mukaa, kun etenen, kunnes kaikki on kirjoitettu auki proosaksi. Olen kirjoittanut sohvalta käsin, ja se alkaa kylläkin käydä harteisiini ja niskaani. Pitäisi malttaa siirtyä pöydän ääreen.   Tuntuu ihanalta kuitenkin. Kirjoittaminen. Ja aurinkokin paistaa vaihteeksi.

Flunssa alkaa olla selätetty pikkuhiljaa. Lakanoiden vaihto käy edelleen liikuntasuorituksesta, mutta ainakin saan hengitettyä, enkä yski enää kuin satunnaisesti. Jei! Mainitsin viime viikolla , että olen saanut jo ideoita seuraavaankin sarjan kirjaan. Ei hätää, en ole lähtenyt innoissani sitäkin toteuttamaan tässä rinnalla, mutta tajusin selkeämmin nykyisen editoitavan kohtauksen myötä, miten ko. esiosakirjan tapahtumat vaikuttavat tähän nykyiseen (siihen, millaiset muutaman hahmon suhteet ovat tässä vaiheessa ykköskirjaa), ja se taas auttoi ideoimaan sitä, miten tietyt tämän nykyisen kirjan kohtaukset tulisi hoitaa. Joten vaikka en ideoikaan aivan koko seuraavaa tarinaa, mietin kuitenkin tiettyjä kehityslinjoja jo tässäkin vaiheessa. Mikä on itse asiassa kasvattanut intoani nykyistä projektiani kohtaan entisestään, koska nyt tässä on jo oikeasti ihan oikean ison projektin tuntua. Tai ei, se on väärä ilmaus: nyt tämä alkaa oikeasti tuntua jatkuvalta, olemassa olevalta historialta, jot...

Alkusyksyn flunssa teki kodin myös tänne. Keljuttaa. Eniten se, että välilevyongelman kanssa yskiminen on kivuliasta. Ja nyt tietenkin yskittää. Ja väsyttää. En ole kirjoittanut. Luin eilen vähän mutta sitten väsähdin siihenkin. Argh. Pitää vain olla ja parantua.

Olen kirjoittanut joka päivä. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta olen taas todennut sen, että vaikka aluksi ei varsinaisesti olisikaan kirjoittamisoloa tai -mielitekoa, se tulee kyllä, kunhan vain avaa tiedoston ja vaikka lukee läpi edellisen session pätkää. Kun houkuttelee itsensä vaihtamaan yhden sanan sieltä, toisen täältä, pian jo tulee jatkettuakin uuden tekstin kirjoittamista. Avainasemassa tuntuu olevan myös se, että malttaa lopettaa ajoissa. Silloin, kun tahti alkaa hidastua ja aivoissa tuntuu jo väsymistä. Silloin, kun voisi periaatteessa vielä jatkaa. Tuntuu, että silloin ei tule tarvetta lepopäivälle, eikä viimeiseksi mielikuvaksi jää uupumus. En seuraa sanamääriä nyt lainkaan. Scriveneriin on asetettuna koko projektin tavoite, jota kohti etenemispalkki kasvaa tasaisesti, mutta en laske päivittäisiä sanamääriä. On mukavaa antaa mennä ainakin nyt aluksi omalla painollaan.   Ajatukset tahtovat tänään karata. Tajusin, kuka olisi seuraavan samaan fantasiamaailmaan sijoit...

Minulla ei ole ollut kai vielä kertaakaan tämän projektin aikana tilannetta, että olisin joutunut poistamaan tai edes harkitsemaan jonkin itselleni rakkaan kohtauksen, hahmon tai minkään muunkaan elementin poistamista. Mutta nyt se tilanne tuli eteen: yksi suosikkikohtauksistani, ehkä jopa toisiksi mieluisin koko edellisessä versiossa, olikin yhtäkkiä sellainen, ettei sen juonta enää tapahtuisikaan. Hahmot kyllä tapaisivat toisensa edelleen, mutta eivät enää samassa miljöössä tai tilanteessa kuin ennen, ja keskustelun jäänmurtajana toimivaa tilannetta ei ollut ollut tarkoitus siirtää nykyiseen käsikirjoitusversioon. Olin jo kiristelemässä hampaita ja jättämässä kohtauksen pois. Mutta sitten tajusin, että keskustelun ydin kyllä voisi hyvin säilyä, koska hahmojen välejä rakentavat kohdat olisivat edelleen relevantteja. Joten darling sai jäädä. Muokattuna toki nykyisiin olosuhteisiin sopivaksi, mutta kuitenkin. Teki mieli tehdä pieni riemun tanssi. En uskonut, että kirjoittaisin tänään ol...

Editoin tänään jo seuraavia kohtauksia, kun keksin ratkaisun alkuviikon ongelmaani . Ensimmäisen näytöksen ongelmaan, siis. Ratkaisu oli itse asiassa aika ilmeinen: henkilö saa tietää jo tarinan alussa jotain, minkä hän sai juonisuunnitelmassa tietoonsa vasta myöhemmin. Ei vaadi edes uuden kohtauksen lisäämistä tms. Toki sitten siellä toisessa näytöksessä tämä tietopaljastus pitää korvata toisella tai muuten vähän jäsennellä kohtausta, mutta se on sitten sen ajan murhe. Ei muuta kuin päivitys kohtauslistaan ja takaisin hommiin.

Tässä se taas nähdään, että vaikka kuinka kohtauslistalla tarina näyttäisi ihan hyvältä, vasta kirjoittaessa saa kunnolla tuntumaa siihen, mikä toimii ja mikä ei. Olen jo kauan kipuillut tarinan 1. näytöksen kanssa, ja tulin taas siihen tulokseen, että ei se vieläkään oikein tunnu hyvältä, ja diagnosoin nyt syyksi sen, että tällä hetkellä tarinan catalyst / inciting incident (mitä ne nyt suomeksi onkaan) eivät ole tarpeeksi haastavia "päähenkilö joutuu valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta, joista uusi ei houkuta mutta vanhaan ei kannata tai voi palata" -tilanteita. Nyt hahmo tavallaan menee nuristen mukana tilanteeseen, joka ei pakota häntä muuttamaan suunnitelmia tässä vaiheessa oikeastaan lainkaan. //Edit. Nykyiset 1. näytöksen tapahtumani* ovat kyllä emotionaalisesti henkilöön vaikuttavia (jälleennäkeminen), mutta hän selviää tilanteesta liian helpolla. Itse asiassa jos tarkemmin tapahtumat ruotii, catalyst/disruption on ok (tuo jälleennäkeminen), mutta 1. näytöksen...

Editointisuunnitelma ja sen mukainen uusi kohtauslista on nyt valmis. Toki seuraavalle kierrokselle jää yksityiskohtaisempia juttuja, jotka pitäisi saada pienellä editoinnilla mukaan, jos en niitä muista tällä kierroksella jo, mutta nyt pitäisi olla isot linjat kuosissa ja logiikan / taikuuden sääntöjen aukot tilkitty ainakin siihen malliin, että tulevat mahdolliset korjaukset saa toteutettua yksittäistä kohtausta muokkaamalla. (Sormet ristiin.) Enää on jäljellä uuden version kirjoittaminen. Huomenna aloitetaan. Tähtään tällä kierroksella 90 000 sanaan.

Tänään on ohjelmassa pääprojektin editointisuunnitelman siivoamista. Huomasin tehneeni x:nnen "ääneenpohtimistiedoston", ja tulin siihen tulokseen, että on fiksumpaa koota kaikki yhteen tiedostoon sen sijaan, että teen eri juonille, henkilöiden välisille suhteille tms. omia tiedostojaan ja sitten viittailen ristiin rastiin eri tiedostojen välillä ja olen pian aivan sekaisin, mitä on jo viety kohtauslistaan ja mitä ei. Erillisissä tiedostoissa oli toki se hyvä puoli, että kun niissä pohdin vain hyvin pientä määrää editointiongelmia kerrallaan (ideoin vaikka tosiaan yhden ihmissuhteen kehityslinjaa läpi kirjan), ongelmia tuntui olevan vähemmän kuin niitä onkaan, ja yhteen on helpompi keskittyä kuin moneen yhtä aikaa. Mutta tosiaan, ehkä on parempi kokeilla nyt tätä lähestymistapaa. Olipa tekstinkäsittelyohjelma sitten mikä tahansa, ongelmat voi kuitenkin jakaa omille sivuilleen/välilehdilleen ja siten saada kaaokseen jotain järkeä. Toivottavasti. Aion nyt ihan ensimmäiseksi poi...

En edes muista, milloin viimeksi istuin pöydän ääressä kirjoittamassa. Mutta tänään kuulkaas pystyin! Kostautui kyllä, mutta toivoa on paremmasta. Kirjoitin yli 2 600 sanaa. Puhtaaksikirjoittamista suurin osa, mutta kuitenkin. Ei romaanikäsikirjoitukseeni, mutta kuitenkin. Olin kirjoittanut tekstiä käsin joskus helmikuussa, ja olin jo päässyt yli sellaisesta usein tuoreeltaan iskevästä ylikriittisyydestä, ja nyt ihmettelin jopa parin virkkeen kohdalla, olinko minä ne kirjoittanut muka joskus. Tällaiset hetket tekevät hyvää. Varmasti aina ja kaikille, mutta kieltämättä varsinkin nyt. Kipua kipua, mutta kirjoitin tänään. Ah, mikä päivä!