Ensiaskeleita

8.55

Puhuin eilen eroahdistuksesta. Kärvistelen vielä pahemmin kuin silloin, mieleni kapinoi ja pyörittelen sanoja V:n suunnittelupapereilla saamatta oikein mitään kunnollista aikaiseksi. Noin 90% juonesta on kyllä selvillä, tai itse asiassa koko runko, mutta lähinnä vain sellaisilla epämääräisillä linjauksilla. Nyt pitäisi tehdä lukukohtainen konkreettinen sisältösuunnitelma, että kirjoittamisesta ylipäätään tulee edes jotain varsinkin tässä kapinointimoodissani. Vaan vaikeaa on. Päänsisäinen soundtrackinikin soittaa taas OWCF:n tahteja.

2 kommenttia

  1. Täältä sinun blogistasi voi bongata aina hyviä biisejä, ihan näin ohimennen kommentoiden. ;) Tämä on siisti!

    Tsemppiä V:n kirjoittamiseen! 90% juonesta on jo kuule enemmän kuin tarpeeksi minulle. :D Mitä jos jättäisit loput 10% yllätykseksi itsellesi?
    Toisaalta olen ymmärtänyt, että olet mielettömän järjestelmällinen kässäreiden suunittelussa. Haluat tietää luku luvulta kuinka tarina etenee, ennen kuin alat kirjoittamaan itse tarinaa, eikö niin? Hyvin suunniteltu on valmiiksi tehty.
    Minun tyylini on taas se, että tiedän juonen noin suurinpiirtein ja alan sitten kirjoittaa kässäriä spontaanisti eteenpäin. Pyrin jättämään luvun aina mielenkiintoiseen kohtaan, jotta seuraavan aloittaminen olisi mahdollisimman helppoa. Parhaita hetkiä ovat ne, kun tarina imaisee sisäänsä, enkä kykene lopettamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin kuules kovasti tuosta ohimenevästä kommentistasi - mukava kuulla, että kappaleet ovat mieluisa lisä varsinaiseen tekstisisältöön! :)

      Ennen kirjoitin tosiaan ilman mitään juonisuunnitteluja - tiesin alun, huippukohdan ja lopun - mutta siitä ei tullut ikinä oikein mitään. Niinpä olen todennut, että jos haluan saada jotain valmiiksi asti, lienee paras vain suunnitella huolella ja edetä sen mukaan sitten. Mutta toisaalta, jokainen kohtaus pitää kuitenkin kirjoittaa vielä, eli vaikka tietäisikin mitä niissä juonellisesti tapahtuu, tilanteet pitää kuitenkin sanalliseen muotoon rakentaa ja sitäkin ennen vielä nähdä toteutus "sielunsa silmin". Mikä on se hankalin osa, mielestäni. Minäkin pyrin lopettamaan luvut "koukuttavasti", enkä ole ainakaan onneksi vielä törmännyt siihen, että juonisuunnitelmani rajoittaisi kirjoittamistani mitenkään - tuollaisiin lopetuksiin jotenkin ajaudun automaattisesti (tai sellaisiksi ne lopetukseni haluaisin ainakin kuvitella!). En tiedä sitten, johtuuko se vain hyvästä suunnittelusta luku-/tapahtumajärjestyksen suhteen vai onko tuo vain tapani kirjoittaa. Haluaisin kallistua molempien puolelle. ;)

      Toki tällainen tietty jämäkkyys juonellisesti tekee ehkä kirjoittamisestakin vähän... vähemmän ilmavaa. Jos tiedät mitä tarkoitan? Toki voi olla, että syy on ihan vain tässä kyseisessä tarinassa (puhun nyt OWCF:stä, ainoasta romaanimittaisesta tekeleestä, jonka olen valmiiksi saanut) ja siinä, ettei se kaipaa lennokasta kielellä leikittelyä tai pitkiä ja kauniita kuvauksia, mutta uskoisin, että jos vain lähtisin kuvailemaan tästä vapaasti improvisoiden vaikkapa ikkunastani näkyvää iltaa, kuvaus olisi tyylillisesti aika erilainen verrattuna siihen, millaista kirjoitan nyt romaaniini. Toki romaanissanikin on kaunokirjalliset hetkensä, mitä kuvailuun tulee, mutta tuntuu siltä, että kirjoitan sitä kuitenkin vähän erilaisessa moodissa. Pitää ehkä tarkastella tätä ilmiötä tarkemmin, nyt kun tulin asiasta tietoiseksi!

      Minulla taitaa itse asiassa olla aika harvassa ne hetket, kun kirjoittaminen varsinaisesti imaisee mukaansa niin, etten kykene lopettamaan - aina jossain kohtaa tyssää. Suunnitelmapuolella sen sijaan voin olla hurmostilassa vaikka päiviä: ajattelen hahmojani jatkuvasti kuin todellisia ihmisiä ja olen heidän ihonsa alla ja se tuntuu mahtavalta. Näin siis silloin, kun saan kokemuksen siitä, että a) olen innoissani tarinastani ja b) tunnen hahmoni ihan oikeastikin. Rakastan tarinoiden kehittelyä ja hahmoihin tutustumista. Nuo kaksi osa-aluetta ovat tarinankerronnan ydin, minulle.

      Ja siksi epäilen, että on kyse toisaalta vain siitä, että vaikka pidänkin kirjoittamisesta, se on kuitenkin tarinankerronnan tekninen osa-alue omalla tavallaan - tarinan luo kuitenkin jo päässään ensin. Joten minä intoilen valtavasti siinä suunnitteluvaiheessa, ja toteutuksen tullessa eteen olen kiitollinen flow'sta ja todella kiitollinen toimivista ratkaisuista jne. - varsinkin jos tuntuu että teen ilman sitä stereotypista inspiraatiotilaa - mutta en kuitenkaan uppoa siihen ihan samalla tavalla enää. Paitsi ehkä jos se nyt kulkee jotenkin aivan taivaallisella tavalla. Silloin intoilen kyllä minäkin kuten kaikki kirjoittamisen harrastajat, uskoisin. :)

      Summa summarum, tässäkin näkyy varmasti juuri tuo mielen erilaisuus: koska suunnittelen paljon, lataan intoni siihen vaiheeseen, ja kirjoittaminen tuntuu lähinnä vain siltä toteutusosalta. Jos lähtisin improvisoimaan tekstiä, silloin fiilikseni olisivat varmasti samat kuin sinullakin. Eli ehkä se suunnitteleminen jotain varsinaisesta kirjoitusprosessista syö... Mutta noh, saa nähdä miten käy V:n kanssa - ainakin vielä on suunnitelmissa pyrkiä OWCF:iä "kaunokirjallisempaan" kuvaus-/kirjoitustyyliin, joten saa nähdä joudunko sitten luopumaan vähän siitä suunnitelmapuolesta. Tai sitten vain tyyli ratkaisee, kerron sitten, kunhan saan käsikirjoitusta vähän työstettyä. :)

      Poista