Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Sain nyt tehtyä toiset editoinnit lukuihin 1-7. Seuraavana edessä olevista luvuista toivon, että tänään saisin jonkin älynväläyksen - on taas vähän malttamaton olo tämän projektin suhteen. Lisäksi eteeni on tulossa lukuja, jotka ovat olleet aikaisemmilla kierroksilla yksiä murheenkryynejä. Ei tietenkään saisi tai pitäisi hätäillä, mutta ärsyttää jumittaa kierros toisensa jälkeen samoissa kohtauksissa/luvuissa. Ovat niitä, joita juoni vaatii, ja on niissä ihan hyvin jännitettäkin ja toimivat siis sinällään, mutta itselle henkilökohtaisesti ovat punainen vaate jo pelkän ajatuksenkin tasolla, kun olen joka kierroksella joutunut niiden kanssa taistelemaan. Lisäksi minua vaivaa tällä hetkellä ehkäpä sekin, että näen näin kolmannella kierroksella tarinani aika teknisestä näkökulmasta jo, enkä enää intoile samalla tavalla kuin kahdella ensimmäisellä kerralla. Se ehkä syö paitsi kärsivällisyyttä mutta myös sivuille siirtyvää tunnelmaa. Ehkä. En tiedä - itse on tätä aika paha arvioida. Mutta ...

Välillä mietin, miten voi olla niin vaikeaa kirjoittaa itse jotain tavalla jolla haluaisi - kun kuitenkin pystyy hyvin analysoimaan muiden tuotoksia ja näkemään ratkaisut, jotka ovat toimineet tai eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla halutun tuloksen tuottaakseen. Sitä tunnistaa tekniikat joita tulisi käyttää, mutta tulos maistuu tuhkalta suussa eikä se ole kuitenkaan sellainen kuin sen piti. Mikä siinä on? Toisaalta en halua miettiä näitä. Minulla on kuitenkin tarinankertojan palo. Jos käy niin, että kaikki tuotokseni jäävät keskinkertaisina pöytälaatikkoon, niin olkoon sitten niin. Mutta en voi luovuttaa. Liian paljon kerrottavaa, liian paljon tunteita jaettavaksi. Toivon, että tämä ensimmäinen kirjani jakaa vähän seuraavia tuntemuksia, tai ainakin niitä fiiliksiä, jotka allaoleva kappale herättää ainakin itsessäni. Puhuin tänään lyhyesti erään ystäväni kanssa siitä toisesta, joka menehtyi viime vuonna, itse asiassa ystäväni kuolemasta ilmoittavasta puhelustakin tulee nyt ...

Viikko on mennyt aikalailla tyhjäkäynnillä. Se harmittaa. En ole saanut editoitua yhtäkään uutta lukua - kai jämähdin omaan epäpätevyyteeni, kun luin maanantaina vai sunnuntaina siihen asti editoimani luvut ja jouduin huokailemaan, kun editoitavaa jäi niihin vieläkin. Pitää siis mennä takaisin ja parannella vielä ainakin lukuja neljä ja viisi. Huoh. Noh, ei voi mitään, tätä tämä on. Hyvä, että tarkistin tässä vaiheessa, enkä ihmetellyt reikäpäisyyttäni vasta lukijapalautteet saatuani. Tällä viikolla olen miettinyt paljon tulevaisuuttani, ja mm. tämän postauksen innoittamana sosiaalista mediaa ja miten aion tulevaisuudessa Internetiä hyödyntää paitsi kirjailijana ja käsikirjoittajana mutta sitten ihan yksityisyrittäjänkin ammatissa. Sinällään asiassa ei pitäisi olla mitään ongelmaa: taidan olla niitä, joilla on synnynnäinen tarve jakaa pohdintojaan maailmalle, vaikkei maailma olisikaan kiinnostunut, siitä esimerkiksi tämä blogi ja kaikki viritelmät sitä ennen. Mutta toisaalta minua ka...

Se tunne, kun saa kirjoitettua luvun, joka on aikaisemmin ollut valtava tikku takalistossa.  Gif Voittaja-olo, voin kertoa. Olen nyt saanut ruksittua juonisuunnitelmastani prologin sekä kuusi ensimmäistä lukua. Alan siis edetä tässä editointihommassa pikkuhiljaa. Olo oli eilen illalla vielä riemukas, mutta tänä aamuna menin katsomaan papereitani tarkemmin ja tajusin oikeasti vasta sitten, miten valtavasti hommaa on vielä edessä - lukuja on tosiaan yhteensä vielä näillä näkymin prologi + 30, ja jos noista osista on tehty nyt pois seitsemän ensimmäistä, niin apuva. En halua edes laskea tarkkaan, moniko luvuista on vieläpä sellaisia, jotka pitää kirjoittaa kokonaan uudestaan. Tuntuu kuin seisoisi Mount Everestin juurella sen varjossa ja joku käskisi lähteä kiipeämään suoraan ylös siitä paikasta pitkin pystysuoraa seinämää. Mutta noh, ei lannistuta! Pääasia on se, että nukkumaan mennessäni hymyilen ja kihertelen itsekseni päivän urakan jälkeen, koska odota...

Se tunne, kun näkee ennen ihan soveliaassa juonessaan kivitalon kokoisen aukon. Päivä ei ole ollut muutenkaan hyvä. Äh.

Mahtavaa ystävänpäivää kaikille, viettäkäähän hauska päivä ystävienne kanssa! Itse aion tehdä juuri niin, sekä fiilistellä sitä, miten sain eilen erinomaisen syyn pistää editointiini vauhtia - kesän lopussa olisi deadline kirjoituskilpailulle, johon haluaisin kovasti osallistua. Tästä vuodesta taitaa tulla aika kirjoittamispainotteinen. En pistä lainkaan pahakseni.

Sain eilen sen toivottavasti viimeisen juonilistaukseni valmiiksi. Nautin jo pelkästään siitä, että sain piirtää taulukkoa sarakkeineen viivottimella ja läntätä lopputuloksen seinälle. Vaan parasta on se, että nyt minulla on suunnitelma, jossa ei enää ole aukkoja luvuille, "joita täytyy vielä miettiä". Kaikki on valmiina. Nyt sitten pitäisi kai vain istua alas ja kirjoittaa tuo loppuun? Katselen tätä lukukohtaista suunnitelmaa vuoroin tuntien valtavaa intoa ("Vau, tästä tulee eeppinen!"), vuoroin jopa kauhua ("Tässäkö se nyt sitten on? Toimiikohan tämä ollenkaan..."). Tällä hetkellä olen mukavasti seilaamassa puolessa välissä, tunnelmat vaihtelevat hetkittäin, olin vielä aamulla intoa täynnä, mutta nyt mietin väkisinkin sitä, voinko jättää lopun noin avoimeksi kuin olen jättämässä. Toisaalta yksi virke antaa jo paljon, joten ehkäpä sivumainintani tarinan lopussa eräästä asiasta, jonka avoimuus voisi lukijaa ärsyttää, riittää täyttämään tietoaukon, joka m...

Ah, se ihana tunne, kun pää on jälleen täynnä vain romaaniani ja siihen kohdistuvia suunnitelmia ja odotuksia. Olin jo melkein unohtanut kuinka huumaava tunne tämä itse asiassa onkaan; marraskuussakin tästä oli lähinnä riesaa, kun olisi pitänyt keskittyä niin paljon isoihin yliopistojuttuihin, joilta NaNo vei kallista aikaa. Mutta nyt saan nauttia tästä vapaammin ilman paniikilta haiskahtavia sivutuntemuksia. Tai no, ainakin aion nauttia tästä vapaammin! Hahmot alkavat hitaasti lipua takaisin rikospaikalle. Näen jo horisontissa veljeskolmikon keskimmäisenkin, joka on itsepäisesti marraskuun jälkeen pysynyt kauimmaisena ja lähtenyt lipettiin aina kun olen kuvitellut saaneeni hänestä viimeinkin otteen. Uhkailen nuorimmaisen vallankaappauksella, jos pääpäähenkilö ei suostu suosiolla yhteistyöhön - eikä uhka ole varsinaisesti edes tyhjä, kun ottaa huomioon, miten J. on kaapannut tietoisuuteni viime päivinä aika kokonaisvaltaisesti. Hänen tarinansa alkaa muotoutua toivottavasti lopullise...

Älkää enää murehtiko, hyvät kirjoittaja-siskot ja -veljet, jos hahmonne tuntuvat toisten teosten hahmojen toisinnoilta tai jos tuntuu ettette pysty millään kehittämään hahmoa, joka tuo kehiin mitään uutta tai joka ei vaikuttaisi epätoivoisen kliseiseltä. Itse olen paininut välillä näiden mietintöjen kanssa (kuten tiedättekin jos olette blogiini joskus eksyneet), mutta en enää: Kaksi listausta hahmo-kliseistä/tyypeistä, joita (käsi)kirjoittajat pyörittävät jatkuvasti, milloin hahmoa kuvaillakseen , milloin luodessaan hahmoa, jolla saadaan juonta eteenpäin . Jälkimmäisen kategorian, Characters as Device, määritelmänä on annettu seuraava teksti: "In service to the plot, characters are given these roles, sometimes making them just plot devices with lines. These "devices" can also be viewed as "component parts" from which more complex, realistic characters can be built, but television production usually means churning out episodes as quickly as possible to ...

Terveisiä suunnittelu- ja editointiprojektin keskeltä! Heräsin yöllä "päikkäreiltä" ja olen pieniä lisätorkkuja lukuun ottamatta puuhastellut romaanini parissa pitkästä aikaa sen jälkeen. Prologi, sekä luvut yksi ja kaksi on nyt käyty läpi tiheän kamman kanssa. Jokainen pilkku on nyt syynätty siinä määrin kuin tulen niitä syynäämään ennen lukijapalautteiden vastaanottamista. Lisätorkkujen jälkeen näin aamupäivällä olen joutunut painimaan tarinani suurempien linjojen kanssa, pöytäni tulvii jälleen ensimmäistä kertaa sitten marraskuun romaanini suunnitteluaineistosta ja sen paljoudesta. Puhutaanpa siitä prosessista siis vähän. Kuinka tarkasti mietitte hahmojenne draaman kaaret tarinan aikaiselta osuudelta? Suunnitteletteko hahmojen motivaatioverkostot myös silloin, kun hahmot ovat esimerkiksi vain pienessä roolissa tai tavoitteensa yms. eivät näy itse tarinan tasolla lukijalle? Itse olen miettinyt hahmojen tiedot aika tarkasti, mutta tarinassa näytettävien kohtien valitsemine...

Sain eilen päähäni, että haluan muuttaa romaanini kerrontatapaa hieman. Leikittelin jo ennenkin aikatasoilla vähän, mutta nyt haluan korostaa niitä. Haluan tuoda ne leikittelyt kerronnan tasolle. Eilen ajatus koko romaanin läpikäymisestä ja uudelleenkirjoittamisesta tuntui pelottavalta, tässä menee taas kuukausi ainakin aikaa , voi luoja jaksanko , mutta tänään olo on rauhallinen, jopa odottava. Avasin juuri tiedoston ja naputtelin ensimmäisen osion muutokset. Mietin samalla, onko tämä luku nyt parhaimmillaan, onko tämä se tapa, jolla haluan kyseisen tapahtumasarjan kertoa. On ihan hyvä kyseenalaistaa tietyin väliajoin tekemiään ratkaisuja, vaikka niitä ei voikaan viilata loputtomiin, jossain kohtaa on todettava, että tämä on nyt se oikea ja tässä pysytään. Mutta vielä näin kolmannella kierroksella, johon mennessä ei kuitenkaan aivan kaikki ole vielä kasassa, jopa jotkut kokonaiset luvut ovat vielä sirpaleina ja hakevat muotoaan, voin vielä jossitella. Antaa hahmoille ja kertojalle vi...

Elämä ei aina mene niin kuin haluaisi. Pieniä murheita, isoja murheita, mattoa nyitään pois alta, joskus se tempaistaan kerralla, niin ettei tasapainoa ole mahdollista yrittää pitää yllä, totuttautua hiljalleen ja sopeutua vaan lentää yllättäen ja rajusti ilmaan, maahan selälleen, ilmat pakenevat keuhkoista kivuliaasti ja sitä on kuin täystyrmäyksen saaneena. Viimeksi puhelinsoitto samankaltaisesta aiheesta aiheutti puhtaan shokin. Tällä kertaa oli aikaa monta kuukautta totutella ajatukseen. Sisällä tyhjyys, muttei rajua epätoivoa. Syövyttävää, ei repivää. Tämä on hiljaisempaa. Tämä on sitä onttoa tunnetta ja möyrimistä vatsassa ja rinnassa. Sitä, että unohtaa kananmunan kiehumaan 20 minuutiksi. Että kirjoittaa sähköpostin ja lähettää väärälle ihmiselle. Sitä, että tuijottaa päivämäärää ja näkee siinä jotain muuta, ei ymmärrä numeroita ollenkaan, ja on jo syyttämässä toista väärän päivämäärän nimeämisestä ennen kuin tajuaa, että onkin itse tulkinnut niitä numeroita väärin. Näkiköhä...

Neljän tunnin yöunien, neljän kahvikupillisen, usean tunnin tietokoneella istumisen ja 29 käsikirjoitussivun siivittämän päivän jälkeen 55-sivuinen radionäytelmäni lähti BBC:lle osaksi kilpailua, jonka parhaimmistoon näytelmä ei varmasti tule kuulumaan edellisvuoden Top 13 -listauksen perusteella (tai oman arvionikaan mukaan), mutta jonka valmistuminen antaa suunnatonta riemua ja onnistumisen tunnetta. Kirjoitin näytelmän viikossa, periaatteessa käytännössä kahdessa ja puolessa päivässä. Selkä on kipeä, koulutyöt hunningolla ja univajettakin löytyy, mutta kuten sanottu, olo on suorastaan onnellinen ja hymyilen täällä kuin Hangon keksi. Taas sain muistutuksen siitä, että olen kyllä ihan kykenevä tähän kirjoittajan hommaan, ei ole mitään syytä, miksen haaveitani saisi toteutettua. Täytyy vain muistaa aina tämä kyseinen seikka, jos uhkaavat mustanpuhuvat epäilykset ja itsekritiikki-peikot täyttää mieleni, etsiä se tarvittava itsekuri projektien loppuunviemiseksi - ja sen jälkeen vain ...