Kuljin kanssasi katuja pitkin

11.01

Päätin nyt sitten, että rupean editoimaan ja tilkkimään tarinaan jääneitä aukkoja sitä mukaan kun ne vastaan tulevat. Veikkaan, että editointikierroksia vaaditaan kaksi: yksi tarinan loppuunsaattamiseksi ja toinen sitten korjaamaan puutteet, jotka ensimmäisestäkin jäivät tekstiin irvimään.

Olen sen verran vahvasti editointi-ihminen, että tämä lienee miellyttävämpi vaihtoehto.

Jotenkin outoa tämä. Kun on oikeasti iso könttä tekstiä jota lähteä editoimaan. Tuntuu ihan erilaiselta kuin kirjoittaa jonkin uuden tarinan alkua: kun teksti on vasta raakile, sekä lukija että kirjoittaja vasta seikkailun alussa, tekstiä kohtaan ei ole mitään velvoitteita. Nyt taas tämä on jo olemassaoleva tarina. Se on saatettava loppuun. En tiedä olenko ainoa, jolla tämä tunne on kirjaprojektiaan kohtaan, mutta minä ainakin havaitsen näissä vaiheissa suuren eron - niin kauan kuin teksti on vain potentiaalia omaava muutaman sivun tai luvun alku, se on kuitenkin vain sitä. Heti kun kokonaisuus alkaa olla kasassa, vaikka siinä muutaman luvun aukkoja olisikin siellä täällä, se ei ole enää vain harrastusprojekti. Se on kirja. Keskeneräinen, mutta kirja yhtä kaikki. Siten kirjoittamisestakin tulee erilaista - siihen tulee se työnteon elementti. Alussa voi vain kirjoitella omaksi huvikseen, mutta kun siitä kokonaisuuden muodostamisesta tulee se tietty jo kuvailemani paine, tekstiä kohtaan tuntema velvoite, kirjoittamisesta tulee vakavampaa, työtä. Siitä ei saa vielä palkkaa, mutta siinä tiedostaa kuitenkin sen, että näppäimistö syöttää sanoja ja muutoksia tarinaan, joka onkin yhtäkkiä oikeasti romaanimittainen ja syvyydeltään muutakin kuin hatara ajatus.

Pyrin kuitenkin siihen varsinkin näin editointivaiheessa, että tekstin tuottaminen pysyisi kuitenkin myös hauskana. Pyrin siihen, ettei olisi yhtäkään lukua, jonka itse kirjoittajanikin kokisin tylsänä. Toki niitä vähemmän hohdokkaita kohtauksia tulee eteen väkisinkin, mutta yritän kuitenkin kiillottaa jokaisen syntykimmoketta kiiltävämmäksi - jos kerran kohtaus/luku on tarinassani, sillä on syy, sen on oltava siellä, joten tehdään luvusta tai yksittäisestä kohtauksestakin sellainen, että sitä syytä ei tarvitse etsiä tai miettiä.

Ah, ihanaa, kun pääsee jo tähän hommaan käsiksi!

Aamu on tuntunut muutenkin mukavammalta kuin pitkään aikaan: se valkeni kirkkaana ja lumikin oli jo hentoisenaan maassa. Tai no, ainakin parkkipaikalla ja katoilla. Näyttäisi pysyvän ainakin tämän päivän, toivotaan että tulisi vielä lisääkin. Ihan hyvä fiilis. Jopa huolimatta siitä, että kämppä on näin NaNon jäljiltä kaaoksessa ja miten tajusin vasta tänä aamuna, miten huomiseksi on taas edessä iso koulu-urakka, joka olisi pitänyt viime kerrasta viisastuneena aloittaa ajoissa, mutta jota en kuitenkaan muistanut laisinkaan eilisiltana. Oh well. Aina ei voi voittaa.

Flunssa meinaa iskeä päälle kuin yleinen syyttäjä. Taistelen vastaan eukalyptushunajalla höystetyllä teellä. Varma pöpöjen karkottaja. Suosittelen lämpimästi (ja aivastellen).

Kuten sanottu, tästäkin huolimatta hyvä fiilis. Tulisiko kerrankin miellyttävä maanantai?



Pidän tästä versiosta valtavasti. Repeat, repeat.

0 kommenttia