Rikos ja älyllinen rangaistus

12.02

Pääsin eilen yli siitä jumitusluvusta. Tunnelmat olivat katossa. Keräilin jo seuraavaa täysin uutta lukua varten sopivaa taustamusiikkia - astetta villimmän baari-illan tulevasta kuvailusta innostuin soitattamaan esimerkiksi Katy Perryn Last Friday Night -kappaletta. Hykertelin itsekseni, viimeinkin pääsisin kirjoittamaan oikeasti kirjoittajan näkökulmasta hauskaa lukua. Vaikka ei sillä, lukijana sekin tulee olemaan vähän kaksipiippuinen osio kirjasta: jos lukee ensi kertaa, se näyttäytyy vain sellaisena jollaisena sen esitän, mutta toisella kerralla reaktio saattaa ollakin jo ihan toinen. Yritän keskittyä siihen huvittavaan puoleen kirjoittaessani enkä jättäydy kaikkitietävän kertojan - kirjailijanroolini - vietäväksi.

Riemuni eilen loppui kuitenkin suhteellisen lyhyeen johtuen siitä, että tajusin, mikä osio pitäisi ensin saada selvitettyä. Jumitan taas. Muistatteko sen kerran, kun valittelin joku viikko sitten sitä, miten löysin tarinastani kivitalonkokoisen aukon juonesta? Noh, nyt tuli aika älyllisesti paikata se - rikoksen ympärillä pyörivään romaaniin kuuluu olennaisesti rikoksen suunnittelu ja logiikan tarkastaminen. Nostan hattua esimerkiksi rikossarjojen käsikirjoittajille: logiikan aukkoja ei saa olla, kaiken pitää olla järkevää ja sopia yhteen. Minulla oli jo vuosi sitten rikos kasassa, mutta vuoden aikana tehtyjen muutosten takia joudun nyt kuromaan verkoston takaisin ehjäksi, nykimään solmukohdista ja kokeilemaan pitävätkö liitokset. Yksin tätä on aika rankkaa tehdä. Mutta en voi toisaalta keskustella tästä kenenkään koelukijani kanssa, koska silloin heille paljastuisi käytännössä romaanini ydinkäänteet yms, joita en missään nimessä halua paljastaa. Puurran siis yksin. Se vain tekee brainstormauksesta tosiaan aika haastavaa, kuin pelaisi yksin shakkia. Pidän auki tiedostoa, johon kirjoitan ajatukseni sellaisena kuin ne tulevat, esitän molempia pelaajia, haastan, kyseenalaistan. Tätä on tietenkin tavallinenkin romaaninsuunnittelu, mutta nyt on haastetasoa nostettu muutama pykälä ylöspäin. Tässä on enemmän paineita: verkon pitää pitää, vaikka lukija sitä omalla ajattelullaan ja kyseenalaistuksellaan tempoisi rajoja kokeillakseen. Sen pitää myös antaa kaikki tarpeellinen tieto: jos lukija ei hoksaa jotain syy-seuraussuhdetta tekstistä, pitää tilanne korjata - kirjan tullessa ulos painosta lukijat eivät voi enää minulta lisätietoja kysellä, vaikka koelukijat vielä voivatkin. Koko kutomuksen pitää olla uskottava - jos tässä vaiheessa lukija torppaa luomani verkoston uskottavuuden, hajoaa koko kirja kasaan.

Isoin ongelma on nyt se, että siinä missä alkuperäisessä romaani-ideassani - viime vuonna kirjoittamassani ensimmäisessä luonnoksessa - oli ihan ok jättää joitakin yksityiskohtia hämäräksi, niin nyt moista ei voi tehdä. Toisin sanoen kiitos tekemieni muutosten, joudun nyt paikkaamaan tietoaukon, jonka jätin ensimmäisellä kierroksella. Ja siinä missä aukko ei silloin ollut ongelma eikä mikään, niin nyt se tuijottaa verkoston keskeltä kuin valtava repeämä tuulessa lepattavassa lakanassa pyykkinarulla. Ja vaikka silloin olikin mielessäni, mikä se aukosta poistettu "turha" tieto oli, niin nyt sama teoria ei enää pädekään. Kuin laatikosta olisi leikattu neliönmallinen pala ja joku olisi muotoillut sen salaa selkäni takana kuusikulmaiseksi - sama pala ei menekään enää samaan reikään.

Mikä onkin ehkä se turhauttavin puoli ongelmassani: olen vielä kiinni alkuperäisessä ratkaisussa, survon kuusikulmaista palikkaa nelikanttiseen reikään ja äyskin "Miksei tämä mene!", samalla kun se reikä naureskelee päin naamaa ja pilkkaa: "Melkein menee, melkein menee." Raivostuttavaa, sillä ratkaisu on melkein oikea, mutta ei ihan - olemassaolevat osaset toimivat kyllä, mutta ne pitää nivoa vain uudella tavalla yhteen. Kuin ratkaisisi Rubikin kuutiota!

Toisaalta pitäisi kai olla ihan kiitollinen siitä, että alunperin keksimäni elementit vielä pelaavat, vaikka rajansa ovatkin nyt hämärtyneet ja muotoutuneet uuteen uskoon. Pitää vain pitää tämän suunnittelutiedoston kanssa kehityskeskustelua ja löytää elementtien uudet ääriviivat. Luoda uusi käsitys siitä minun täydellisesti etenevästä rikoksestani tässä kirjassa.

Nämä lienevät niitä ongelmia, joita ei kirjailijoiden kannattaisi julkisesti huudella - rikkonee illuusion kirjailijoiden luovasta neroudesta. Mutta noh, työtä on tämä kirjoittaminenkin. Älyllisesti hyvin raskasta työtä. Tai ainakin minä osaan tehdä siitä itselleni sellaisen...

Tällaisten pohdintojen keskellä olen onnellinen, että tänään sataa. Aion kohta mennä kauppaan ilman sateenvarjoa, nostaa kasvoni kohti vihmovaa vettä ja sulkea silmäni, antaa sateen huuhtoa huolet pois ja teeskennellä hetken olevani taas tammikuisessa Lontoossa. Tai ehkä kuljenkin jonkun veljeksen kanssa sateisen Edinburghin katuja, pohtimassa sitä, miten heidän kiipelistään päästäisiin kaikki ehjänä pois...

Kesäsateet ovat suosikkejani, mutta tietyissä mielialoissa tämä kevätsadekin kelpaa mainiosti.

4 kommenttia

  1. Vau, tsemppiä sinne! Minä kyllä nostan hattua kaikille dekkarikirjailijoille ja muillekin, joiden romaanien juonikaaret sisältävät älykkäitä juonikuvioita. Minä olen se tomppeli, joka vain kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Juonikaavat olen yleensä suunnitellut vain jotenkuten: "Näin se alkaa ja näin se päättyy!" Siksi olen niin usein pulassa Arkin kanssa. Arkki on vähän liian älykäs romaani minulle (toistaiseksi), joten olen välillä jumissa sen kohtauksissa. Ajan henkilöhahmoni tilanteeseen, josta hän ei enää pääse pois, koska en ole tarpeeksi nokkela keksiäkseni uskottavaa ratkaisua. Joskus on vain pakko poistaa koko kohtaus ja keksiä toinen ratkaisu. :/ Turhauttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhauttavaa todellakin! Ehkäpä ratkaisu Arkki-jumituksiin löytyisi nimenomaan sieltä suunnittelun puolelta?

      Poista
  2. Logiikka on kyllä veriviholliseni. En saa sitä kiinni ja kahleisiin vaikka miten suunnittelen. Aina löytyy aukkoja ja muuta. Jaan tuskasi. :)

    Ärsyttävintä on se, että vaikka kuinka yritän yksinkertaistaa ja jättää mysteerit pois, ne änkevät teksteihin väkisin kuin pilkatakseen sitä miten surkea olen niiden kirjoittamisessa. O.O'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä alitajuntasi haluaa haastaa ja tietää, että pystyt suoriutumaan niistä mysteereistä? ;)

      Poista