Hidas käynnistys

9.34

Syksy on edennyt jo siihen pisteeseen, että ruskakin on jo lakastumassa, puut ravistelevat lehdet yltään kuin eläin kesäturkin, paitsi että tilalle ei kasvakaan kahta tuuheampaa peitettä. Täällä Turussa on vielä yllättävän paljon vihreää, Pirkanmaalla mökkiviikonloppua viettäessäni satoi ikkunoihin veden lisäksi keltaisia lehtiä, jotka kieppuivat ilmassa väkivaltaisen oloisesti ennen kuin mätkähtivät kuka minnekin, kaltaistensa viereen tai ainoaksi taideteokseksi keskelle lasia.

Taisin vilustua. Puuhommissa kannoin pöllejä paikasta toiseen vesisateessa, oli lämmin ja täydellinen takki, mutta ilmeisesti kuitenkin jostain rakosesta kylmyys pääsi ujuttamaan itsensä poimuihini. Kurkku on karhea, lihaksia särkee - niitäkin, jotka eivät tiettävästi osallistuneet pöllien kantamiseen ja liikutteluun ylipäätään muuten kuin pakollisen aktiivisuuden voimin. Kiukuttaa: tuntuu, että olen ollut jo ainakin kuukauden flunssassa, eikö se voi jo mennä matkoihinsa, miksi se on tehnyt juuri minun kehooni pesän, millä sen saisi häädettyä.

Piti kirjoittaa 3000 sanaa viikonlopun aikana, kirjoitin 558. Lupasin itselleni, etten ahdistu, etten stressaa, sanoilla ei ole loppujen lopuksi muuta väliä kuin että niitä tulee, määrä voi vaihdella mutta pääasia että edistyy. Yritän myös olla ahdistumatta laadusta, tai sen puutteesta, vaikka tällä hetkellä ehkä näissä flunssatunnelmissa tekisi vähän mieli stressatakin; "Tuleeko tästä ikinä mitään?"

Viikolla on paljon hommia, yritän malttaa omistaa tämän päivän ihan vain paranemiselle ja sille, että tuotan sanoja edes jonkinlaiseksi rungoksi seuraavalle luvulle. On maanantai, alku, yritän ottaa sen myös sellaisena, olla itselleni armollinen enkä hukkua jossittelujen ja tehtävälistojen alle. Tänään pidän virittäytymispäivän, käynnistän viikon hitaasti ja toivon mukaan lempeästi. Stressata ehtii myöhemminkin.

Sain ennakoivasti nimipäivälahjaksi aivan ihanan pörröisen torkkupeiton, taidan siirtyä siis sohvalle, käpertyä peiton alle ja käynnistää läppärin, laittaa taustalle pyörimään kirjaani sopivaa musiikkia tai inspiroivan televisiosarjan Netflixistä. Väsyttää, päätä särkee. Onneksi tässä päivässä on vielä monta tuntia jäljellä.

0 kommenttia