Valonpilkahduksia risukasassa

0.05

"Up ahead in the distance, I saw a shimmering light."

Hapuilen vieläkin pimeässä ryteikössä V:n suhteen, mutta kuten ylläolevasta voi päätellä, olen myös hahmottavinani käsilläni jo muotoja ja taidan erottaa puun pensaasta. Luin tänään voimanlähteeksi nuortenkirjan, joka ei ollut fantasiaa ja joka antoi taas vähän makua siitä, mitä kohti olen oikein pyrkimässä. Itse kirja (Jenny Jägerfeldin Oli kerran äiti joka katosi) oli vain ok-luettavaa, mutta sain siitä kumminkin muistutusta siitä, millainen ote nuortenkirjassa voisi olla hyvä olla ja millaista on hahmojen käsittely jne. Miten siihen V:hen saisi sitä nuorten henkeä puhallettua. Ihan hyvä siis, että luin - olen tosiaan tämän viikon vain väännellyt käsiäni osaamatta tehdä mitään ja miettinyt epätoivoisena, pitäisikö jättää koko hanke toteuttamatta, kun en yhtäkkiä osaakaan mitään. Mutta ehkä se tästä. Tänään aloitin juonikaavion täyttämisen.


Edellisestä entrystä on melkein viikko. En ole kuitenkaan tehnyt mitään ihmeellistä, olen lukenut aika paljon ja saanut viimeinkin kevään kurssiarvosanat (olivat yllättävänkin ilahduttavia!), sekä jatkanut maalausharjoituksia. Olen myös stressannut aika tavalla raha-, tulevaisuus-, vaihto-, perhe-, työ- ja kuntoasioista, mutta tuo maalaaminen onneksi antaa aivoille lepoa. Siihen kun on vielä tässä vaiheessa keskityttävä koko tarmollaan, ja hyvä niin - käsitöissä alan olla jo sen verran hyvä, että menevät rutiinilla ja siten ajatuksillakin on valitettava vapaus harhailla asioihin, joita ei kannattaisi turhaan mielessään pyöritellä.

Tänään oli hieno kesäpäivä. Juuri sopivat 24 astetta, joiden turvin sai kävellä ulkona kevyissä vaatteissa mutta kuitenkaan tuntematta oloaan tukalaksi. Harmi, etten älynnyt ottaa kynää ja paperia mukaan: istuin kauan yliopiston lähimmän rakennuksen autiolla pihalla, jolla pyöri tuulessa kalisten hylätty, tyhjä pahvinen takeaway-kahvimuki, ja käsi oikein paloi halusta tarttua kynään joko piirtämistä tai kirjoittamista varten. Eväinä oli kuivattuja hedelmäpaloja, jotka olivat ylimakeita. Lopulta jouduin lähtemään kotiin, koska oloni oli liian levoton lukeakseni ja liian janoinen jatkaakseni eväideni turvin auringolle hymyilemistä. Nousin penkiltä ja lähdin. Kahvimuki jäi taakseni kolisemaan yksikseen suurella pihalla jo hiljalleen laskevan auringon valossa.

Huomenna näen ystäviä ja sunnuntaina saan nähdä jatkoa uudelle 24-sarjan kaudelle. En ole ko. ohjelmaa katsonut edelliseen pariin kauteen, koska intoni lopahti Audreyn hahmon poistuttua takavasemmalle, mutta nyt kun nainen on taas remmissä, janoan seuraavaa jaksoa palavasti. Olen jo etukäteen vakoillut vähän Tumblrissa tulevaisuudessa odottavaa Bauerin ja Audreyn reunion-kohtausta ja aijai, tulee kyllä nenäliinat tarpeeseen... Yksi hienoimmista vastaavista kohtauksista, joita televisiossa on ehkä koskaan nähty. Mutta se vasta muutaman viikon päästä, nyt voin fiilistellä etukäteen pariskunnan matkaa tutkivilla fanivideoilla. Jos ette ole sarjaa katsoneet, niin suosittelen lämpimästi - jännitystä piisaa ja hahmot ovat huolella tehtyjä, tarinatkin jatkavat aina edellisestä kaudesta, eli vaikka kausissa on omat vahvat juonikaarensa, rakentuvat ne kuitenkin aina edellisten varaan.

0 kommenttia