Päivä V

17.20

Harvoinpa sitä uskoisi koulusta välitöntä riemua elämäänsä repivänsä, mutta tänään oli taas kyllä yksi niistä harvoista päivistä, jolloin ihan oikeasti kiitin onneani, että pääsin luennolle osallistumaan. Tämän päivän onnellisuudenaiheeni on siis Proosan analyysi -kurssi. Ja vaikka joskus kurssilla saa naureskella sisäänpäin sille, miten pienistä asioista vedetään isoja tulkintoja, niin on siellä kyllä jumalattoman kivaa ihan vain näin kirjoittamista harrastavan ihmisen näkökulmastakin - enpä muista muuta kurssia tai edes jatkuvia yksittäisiä hetkiä, jolloin olisin inspiroitunut yhtä tehokkaasti ja vahvasti, sekä lähtenyt kotiin niillä fiiliksin, että käsikirjoitukseni käykin taas järkeen ja saan siitä vielä aikaiseksi jotain hienoa. Parhaita ovat ne luennot, joiden aikana lähden kynä sauhuen kehittelemään pidemmälle suunnitelmiani ja henkilöhahmojen taustatietoja muistiinpanoihin, koska en malta odottaa kotiinpääsemiseen asti. Ah.

Hyvä kirjoitusvire, parempi mieli. Parempaa huumetta ei maailmasta varmastikaan löydy.

//edit. Tosin on tässä jotain negatiivistakin: liikaa. hyviä. tarina. ideoita. Pää. liian. täynnä.
Montaakohan romaanikässäriä voisi työstää yhtä aikaa...?

0 kommenttia