Kevättuija

En tiedä, milloin kirjoitan seuraavan kerran. Olen väsynyt. Tässä vuoden mittaan kärsimäni kriiseily on menossa siihen suuntaan, että palaan vanhaan, koska uusikin tuntuu pahalta. Pahemmalta. Olen jo ottanut haparoivia askelia takaisinpäin, teen nyt kahta työtä lomittain. Saa nähdä, missä vaiheessa pystyn irtautumaan toisesta. Tai on pakko: vielä ensimmäisinä päivinä olen jaksanut tätä sinkoilemista ihan hyvin, mutta pelkään kyllä, että jos työmäärä lisääntyy, henkinen selkärankakin joutuu koetukselle.

Joten ei kirjoittamista. Katselen kyllä YouTubesta muiden kirjoittajien videoita välillä, kuulen oman projektini vaimean kutsun, mutta ehkä nyt yritän pysyä vain pystyssä näin alkukeväästä.

Valon lisääntyminen on ollut jopa pieni järkytys. Niin se tosin taitaa olla joka vuosi. En tiedä, onko se järkytystä siitä, että talvesta selvittiin tänäkin vuonna, vai siitä, että aurinko onkin yhtäkkiä melkein väkivaltaisella voimalla paikalla, kaikkialla. Pitää räpytellä silmiä, orientoitua. Olen kuin pihatuija, joka on ensin värjötellyt pimeän talven ja onkin yhtäkkiä nyt kärähtää kaikesta valosta.

Mutta kesän tulo on aina ihana asia. Auto ei enää voi juuttua lumihankeen aamuviideltä. Perä lähteä jäällä luisuun liikennevaloista lähtiessä. Tuulilasi olla syväjäässä kymmeneltä illalla, kun olisi tarkoitus olla jo kotona nukkumassa seuraavan aamun vuoroa varten, mutta siinä sitä on kiroamassa ja raaputtamassa jäätä työpaikan parkkipaikalla. Ei enää näitä ja monia muita talvityömatkailun vaivoja ja riesoja!

Vielä hetkeksi takaisin kirjoittamiseen. En tosiaan jaksa tällä hetkellä kirjoittaa tai edes varsinaisesti suunnitella tarinan muutoksia, mutta tämä tunnelmaan keskittyvä video sai minut miettimään paljon sitä, onko tuskailuni tekstin tunnelman ja sävyn kanssa juurikin kiinni siitä, että en vain ole käyttänyt sellaista kuvailua, joka toisi lukijalle oikean vaikutelman. Ja varmastihan se siitä johtuu. Joten ehkä tässä kirjoitustauolla voin tehdä uusia, tarkempia mood boardeja ja väripalettikarttoja ja mitä vielä apuvälineistöä itselleni. Siihen varmaan pystyn.

Ja pysyn ehkä siten edes jotenkin kirjoittamisessakin kiinni kaiken tämän muun elämän pyörityksen seassa.