Ylianalyysia?

22.32

Kun tässä pyörittelin lastenkirjaideaani pystymättä kuitenkaan käymään tuumasta kunnolla toimeen, takertuen aina vain siihen ajatukseen Voiko tällainen toimia?, tulin ajatelleeksi sellaista, että olenkohan vienyt itsereflektion ja -analyysin jo yli. Olenko tullut liian tietoiseksi "kirjoittamisen säännöistä" ja siitä, mikä on makuni mielestä hyvää kirjoittamista.

Tuntuu vähän, että olen, koska muutenhan kirjoittaisin jo täyttä höyryä - sen sijaan, että analysoisin tarinani teemoja ja rakenteen hienouksia loputtomasti. Tapahtuuko tällaista teille muille?

Ei sillä, kuten olen todennut aikaisemminkin, minä taidan olla niitä kirjoittajia, joilla täytyy olla jonkinlainen osviitta, kartta siitä minne on matkalla tarinan sisällä. Joten ei siinä mitään. Mutta kun minulla on navigaattori jo hurruttamassa ja siltikään ei tekstiä synny. Missä vika?

Millä vapaudutte, rakkaat kanssakirjoittajat, oman päänne kahleista? Onko kirjoittamisessa olemassa ruokailukulttuurin "paletinpuhdistajia"? Auttavatko pienet kirjoitusharjoitukset? Projektien välillä hyppeleminen? Pitkän tauon pitäminen ja kirjoittamisen unohtaminen kaikissa muodoissaan?

Kaikista hassuinta tässä tilanteessa on se, että puhun nyt todellakin lastenkirjaprojektistani - siis tarinasta (tai tarinoista), jonka ei ole tarkoituskaan olla hirveän monimutkainen. Johon riittäisi luultavasti simppeli mutta tyylitelty juoni. Ai että kun pääsisi tästä tyhjän polkemisesta! Mutta ei, etenemisen sijaan kirjoitan aloitusta uudelleen ja uudelleen, hakkaan päätäni seinään, kun mikään ei tunnu sopivalta.

graduttaa.tumblr.com

Kuva kuvaa tuntemuksiani aika hyvin tänä iltana... Ei kun takaisin kynän ja paperin ääreen...

4 kommenttia

  1. Epäilykset kuuluvat asiaan. En ole kuitenkaan koskaan antanut niiden pysäyttää minua, en vaikka viime romaaaninkin kohdalla tuntui aivan viime metreille asti siltä, että kannattaisi vain luovuttaa, ja kuitenkin siitä tuli hieno romaani. On pakko vain kirjoittaa. Writer's blockhan on mahdollinen vain silloin, jos ei kirjoita. Jos pakottaa itsensä, ei voi olla blokissa.

    Lastenkirjan kirjoittaminen tuntui minulle varsin helpolta, se on niitä harvoja tekstejä, joiden kanssa epäilykset eivät iskeneet juuri lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa tuosta writer's blockista. Pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä tiiliseinän läpi pää edellä, vaikka se sattuisikin.

      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Ei tähän ole taikakeinoja minun tietääkseni. Tyypillisesti hoen mantraa, että eka versio saa olla köykäinen, kunhan olen valmis kiillottamaan siitä edes kelvollisen editoidessa.

    Kun paine pään sisällä kasvaa valtavaksi, yritän etsiä taas sitä rakkautta, jotta tunsin ideoidessani. Kirjoitan jotain ihan vaan itselle, sellaisen darlingin jonka saatan myöhemmin deletoida, mutta jota tarvitsen päästäkseni eteenpäin. Pyöritän nostalgista soittolistaa, vaihdan fontin, annan itselleni tilaisuuden ihastua uudelleen.

    Ei kässärin tarvitse olla mullistava palkintoehdokas. Sen tarvitsee olla nautittava. Kirjoitat lukijalle elämystä, joka saavutettavissa, vaikka mikä osa kässäristä tuntuisi itsestä huonolta.

    Etsi siis kässäristä ne jutut joihin alunperin rakastuit ja jos ne eivät herätä kiinnostusta, mietin voit rakastua uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti neuvosta ja koko kommentista! Helpotti. :)

      Poista