Aallon jälkeen

-

Äh. Lisää tähän haluamasi kirosana (tai niiden rimpsu).

Esitin itselleni oikean kysymyksen. Sieltähän se pelkäämäni juoniaukko putkahti. Ja kauhukseni sellainen, joka pätee kyllä todennäköisesti, vaikka en viime viikon oivalluksiani toteuttaisikaan, sillä en yhtäkkiä tiedä siihen vastausta edes nykyisellä mallilla.

Ei muuta kuin Scapple auki ja rukoilemaan, että asia on korjattavissa ilman täysremonttia. Eräskin simppeliksi ajattelemani ratkaisu paljastui heti sellaiseksi, jolla olisi varsin kokonaisvaltaisia vaikutuksia. Siinä mielessä positiivista, että olen ilmeisesti onnistunut luomaan tarinan, jossa jokaisella elementillä on väliä ja ovat toisiinsa täysin kytköksissä, eikä pelkkä "poistan tämän taikaesineen" -ratkaisu käy - jei, hyvä minä?

Tuntuu taas siltä kuin minulla olisi edessäni korttitalo, josta on lähtenyt jo yksi kerros sortumaan. Harmi vain, että kaatuvat kortit ovat tällä kertaa jo pohjakerroksessa.

Järki lähtee, mutta lähteköön. Puuuh...

****

Okei, ehkä saan tuota "simppeliä" ratkaisua muokattua oikeastikin yksinkertaisemmaksi. Rajaamalla siihen liittyvän taikaesineen toimintatapaa hyvin spesifiksi. Ehkä naurettavankin spesifiksi... Lisäksi yhden ongelman poistaminen luo todennäköisesti ainakin pari uutta tilalle. Huoh.

Mutta niin, taas hyvä esimerkki tilanteesta, jossa käytän yksinomaan Scapplea nykyään, enkä vaivaudu kirjoittamaan enää kysymysjonoja muistikirjaan tai tekstitiedostoihin. Ja johon saan tallennettua kysymykset ja vastaukset sitä tahtia, kun niitä tulee mieleen, enkä joudu miettimään, minkä otsikon alle mitäkin listaan, vaan voin yhdistellä asioita vapaasti.

****

Tekee kyllä mieli vähän itkeä, jos olen ihan rehellinen. Luulin jo aidosti, että voisin mennä nykyisellä juoniversiolla ja kaikki juoniaukot oli jo tilkitty. Mutta ehkä en vain kysynyt oikean asian yhteydessä oikeaa kysymystä. Tai ehkä olin vain laiska ja jossain vaiheessa en kysynyt itseltäni tarpeeksi montaa kysymystä? Tässä mielessä on varmaan riski työstää projektia useita vuosia pätkissä: kun on jonkin päätöksen tehnyt vuosia tai ainakin kuukausia sitten, ei välttämättä osaa kyseenalaistaa sitä enää myöhemmin. Ajattelee vain, että kai tämä päätös on hyvä ja perustat sille tarkistettu jo silloin, kun on kerran "lyöty lukkoon". En ainakaan muuta selitystä tälle löydölle nyt keksi.

Mutta ei auta. Scapplea Scapplea. Ja lohduttaudun sillä, että nyt ainakin tulee paranneltua kirjan jälkipuolen erästä vähän ei-niin-terävää juonikuviota jo tässä vaiheessa, koska tuo yksinkertaistettukin ratkaisu osuu hyökyaaltona sinne asti. Tai no, myös kirjan viimeiseenkin lukuun - mutta rantaan jo iskeytynyt vesimassa on matalampi kuin avomereltä kohti hyökyvä tsunami (joten se kirjan lopun vaikutus on helpompi korjata). Joten siinä mielessä jotain positiivista.

En tiedä, itkisinkö vai nauraisinko. Mutta en luovuta. Tähän löytyy ratkaisu ja muutan taas juonta sen mitä täytyy.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ankkuri

-
En ole parantunut. Mutta uusi lääkitys on auttanut viime päivinä siihen, ettei pelkkä oleminenkin satu. Mikä on ollut valtava helpotus, kuten kuvitella saattaa. En ole edelleenkään saanut kirjoitettua, ja kirjoittamattomuus sai kynnyksen nousemaan jo taivaisiin asti, mutta juttelin kirjoittavan ystävän kanssa, ja hän ehdotti, että mitä jos kirjoittaisin tahallani mahdollisimman huonosti uuden kohtauksen ensimmäinen luonnoksen. Sittenhän teksti väkisinkin paranee kierros kierrokselta, eikä tule rimakauhua kursorin vilkkuessa. Joten kirjoitin tänään käsin uuden kohtauksen. Tein ranskalaisiin viivoin ensin luettelon kohtauksen sisällöstä ja sitten kirjoitin jokaisen viivan auki. Teksti on kamalaa, se kuvailee lähinnä vain mitä kohtauksessa tapahtuu, sisältää vain aavistuksen kuvailua ja hahmojen reaktioiden kuvaamista, mutta nyt minulla on luonnos. Eikä siihen mennyt montaa minuuttia. Tekee mieli nauraa helpotuksesta. Olin luonut kirjoittamisesta niin valtavan tsunamiaallon ...
Lue lisää

Pakkolevossa

-
Kaikki on ollut tauolla. Myös kirjoittaminen. Olen ollut jo pari kuukautta fyysisesti tilassa, jossa istuminen tuntuu sietämättömältä joten en tee sitä kuin pakosta, ja muutenkin noin 97 % päivästä tunnen vähintään jonkinlaista kipua. Nytkin, maaten. Tämän pitäisi mennä ohi ajan ja turhauttavan vähäiseltä tuntuvan jumppaliikearsenaalin kanssa, ellei sitten osoittaudu leikkausta vaativaksi, mutta paranemisen odottaminen on tuskastuttavaa. Joten makaan sohvalla. Odotan koiran päivälenkitysaikaa. Sain päivän työt tehtyä jo aamulla, ja olen levännyt täällä siitä lähtien miettien samalla, miten haluaisin vain muuta kuin tätä. Aurinko paistaa ulkona, mutta olen rehellisesti sanottuna alakuloinen. Ehkä jossain kohtaa sisuunnun ja kirjoitan vaikka sitten näin makuulla. Se olisi hyvä. Pää hajoaa tähän seinien ja katon jatkuvaan tuijotteluun.
Lue lisää

Kevättuija

-
En tiedä, milloin kirjoitan seuraavan kerran. Olen väsynyt. Tässä vuoden mittaan kärsimäni kriiseily on menossa siihen suuntaan, että palaan vanhaan, koska uusikin tuntuu pahalta. Pahemmalta. Olen jo ottanut haparoivia askelia takaisinpäin, teen nyt kahta työtä lomittain. Saa nähdä, missä vaiheessa pystyn irtautumaan toisesta. Tai on pakko: vielä ensimmäisinä päivinä olen jaksanut tätä sinkoilemista ihan hyvin, mutta pelkään kyllä, että jos työmäärä lisääntyy, henkinen selkärankakin joutuu koetukselle. Joten ei kirjoittamista. Katselen kyllä YouTubesta muiden kirjoittajien videoita välillä, kuulen oman projektini vaimean kutsun, mutta ehkä nyt yritän pysyä vain pystyssä näin alkukeväästä. Valon lisääntyminen on ollut jopa pieni järkytys. Niin se tosin taitaa olla joka vuosi. En tiedä, onko se järkytystä siitä, että talvesta selvittiin tänäkin vuonna, vai siitä, että aurinko onkin yhtäkkiä melkein väkivaltaisella voimalla paikalla, kaikkialla. Pitää räpytellä silmiä, orientoitua. Olen k...
Lue lisää