Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Tänään on ohjelmassa pääprojektin editointisuunnitelman siivoamista. Huomasin tehneeni x:nnen "ääneenpohtimistiedoston", ja tulin siihen tulokseen, että on fiksumpaa koota kaikki yhteen tiedostoon sen sijaan, että teen eri juonille, henkilöiden välisille suhteille tms. omia tiedostojaan ja sitten viittailen ristiin rastiin eri tiedostojen välillä ja olen pian aivan sekaisin, mitä on jo viety kohtauslistaan ja mitä ei. Erillisissä tiedostoissa oli toki se hyvä puoli, että kun niissä pohdin vain hyvin pientä määrää editointiongelmia kerrallaan (ideoin vaikka tosiaan yhden ihmissuhteen kehityslinjaa läpi kirjan), ongelmia tuntui olevan vähemmän kuin niitä onkaan, ja yhteen on helpompi keskittyä kuin moneen yhtä aikaa. Mutta tosiaan, ehkä on parempi kokeilla nyt tätä lähestymistapaa. Olipa tekstinkäsittelyohjelma sitten mikä tahansa, ongelmat voi kuitenkin jakaa omille sivuilleen/välilehdilleen ja siten saada kaaokseen jotain järkeä. Toivottavasti. Aion nyt ihan ensimmäiseksi poi...

En edes muista, milloin viimeksi istuin pöydän ääressä kirjoittamassa. Mutta tänään kuulkaas pystyin! Kostautui kyllä, mutta toivoa on paremmasta. Kirjoitin yli 2 600 sanaa. Puhtaaksikirjoittamista suurin osa, mutta kuitenkin. Ei romaanikäsikirjoitukseeni, mutta kuitenkin. Olin kirjoittanut tekstiä käsin joskus helmikuussa, ja olin jo päässyt yli sellaisesta usein tuoreeltaan iskevästä ylikriittisyydestä, ja nyt ihmettelin jopa parin virkkeen kohdalla, olinko minä ne kirjoittanut muka joskus. Tällaiset hetket tekevät hyvää. Varmasti aina ja kaikille, mutta kieltämättä varsinkin nyt. Kipua kipua, mutta kirjoitin tänään. Ah, mikä päivä!

En ole parantunut. Mutta uusi lääkitys on auttanut viime päivinä siihen, ettei pelkkä oleminenkin satu. Mikä on ollut valtava helpotus, kuten kuvitella saattaa. En ole edelleenkään saanut kirjoitettua, ja kirjoittamattomuus sai kynnyksen nousemaan jo taivaisiin asti, mutta juttelin kirjoittavan ystävän kanssa, ja hän ehdotti, että mitä jos kirjoittaisin tahallani mahdollisimman huonosti uuden kohtauksen ensimmäinen luonnoksen. Sittenhän teksti väkisinkin paranee kierros kierrokselta, eikä tule rimakauhua kursorin vilkkuessa. Joten kirjoitin tänään käsin uuden kohtauksen. Tein ranskalaisiin viivoin ensin luettelon kohtauksen sisällöstä ja sitten kirjoitin jokaisen viivan auki. Teksti on kamalaa, se kuvailee lähinnä vain mitä kohtauksessa tapahtuu, sisältää vain aavistuksen kuvailua ja hahmojen reaktioiden kuvaamista, mutta nyt minulla on luonnos. Eikä siihen mennyt montaa minuuttia. Tekee mieli nauraa helpotuksesta. Olin luonut kirjoittamisesta niin valtavan tsunamiaallon ...

"Mutta toivon, että pääsisin kirjoittamaan istuen helmikuussa. Tai maaliskuussa viimeistään (joohan, maailmankaikkeus, joohan?)." Enpä ole päässyt. Olen kirjoittanut vihkoon pieniä pätkiä, siinäpä kaikki. Vaihetta kaikki, elämäkin. Yritän hokea, että joskus vielä, ei ole kiire mihinkään.

Kirjoitin. Käsin. Sohvalla kylkimakuulla. Pari sivua vain, ihan sanahelinää, mutta miten ihanasti soopaakin olevat sanat ja mielikuvat soivat osuessaan yhteen. Kirjoitin, siis olen. Kipukin on, kiehnää koko ajan tänään ihan liki, ja googlailen yliherkkyysreaktioita ja pidän kirjaa yhdestä sun toisesta asiasta, voitelen ja voimistan ja jäädytän ja venytän, mutta kirjoitinkirjoitinkirjoitin, ja muutaman minuutin olin myös Hanna jota en tunne enkä ehkä koskaan tunnekaan, mutta muutaman minuutin pystyin hänen kauttaan istumaan, ja murheinani oli hänen murheensa. Miten ihanaa se olikaan. Omiini olen ehtinyt jo moneen kertaan kyllästyä.

Vuosi 2024 oli aika kamala. Ei ehkä saisi sanoa niin – tuntuu että aina pitäisi olla kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä on saanut, ja toki olen. Mutta samalla on pakko sanoa, että on sitä parempiakin vuosia ollut. Alkuvuoden voin henkisesti aika huonosti, ja loppuvuosi menikin taas toimintakykyä rajoittavan fyysisen vaivan ja siihen liittyvien jatkuvien kipujen kanssa. Vasta nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka toki paranemisessa menee varmasti vielä kuukausia – esimerkiksi kuntoutumistani häirinneet joulupyhät palauttivat kiputilaa takaisin muutaman viikon takaiseen tilanteeseen, ja yritän nyt saada taas vanhoista parantavista rutiineista kiinni. Positiivista on se, että kipuun liittyvää tilannetta lukuun ottamatta oloni on henkisesti parempi kuin 2024 alkupuoliskon aikana. Harrastukseni, varsinkin kirjoittaminen, ovat tiukasti yhteydessä siihen, millainen olo minulla on, joten kirjoittaminen oli varsin vähäistä 2024. Tein toki joitakin tärkeitä suunnitelmamuutoksia ja koin h...

Heräsin klo 3-jotain, olisikohan ollut 3.20. Koira oli oksentanut, kuinkas muutenkaan. Mies oli onneksi jo tarttunut siivoustoimiin, joten minulle jäi lääkkeen antaminen. Valojen sammuttua jäin valveille. Kuuntelin, kun sekä isännän että koiran hengitys tasaantui ja syveni. En nukkunut enää loppuyönä. Ajattelin aika paljon sitä, miten olisi mukava keittää suosiolla kahvia ja istuutua keittiön pöydän ääreen kirjoittamaan. Jos pystyisin. Päädyin sen sijaan lukemaan kännykällä muiden kirjoittajien vanhoja blogimerkintöjä läpi, Eevan ennen kaikkea. Ajoilta, jolloin hän kirjoitti esikoisromaaninsa ensimmäistä luonnosta. Tuli olo, että ehkä minäkin joskus taas. Kello on nyt noin 7.40. Seison työpöydän ääressä. Juon kahvia, syön aamiaisen rippeitä. Koirakin on jo lenkitetty, ja olisin valmis aloittamaan työpäivän, jos vain aivot eivät olisi valvomisesta yhtä sumua. Pitää malttaa juoda kahvi ensin. Ottaa tarvittaessa kipulääke, tai kylmägeeliä vähintään, jos vaivani yrittää hoputtaa takaisin ...

Kaikki on ollut tauolla. Myös kirjoittaminen. Olen ollut jo pari kuukautta fyysisesti tilassa, jossa istuminen tuntuu sietämättömältä joten en tee sitä kuin pakosta, ja muutenkin noin 97 % päivästä tunnen vähintään jonkinlaista kipua. Nytkin, maaten. Tämän pitäisi mennä ohi ajan ja turhauttavan vähäiseltä tuntuvan jumppaliikearsenaalin kanssa, ellei sitten osoittaudu leikkausta vaativaksi, mutta paranemisen odottaminen on tuskastuttavaa. Joten makaan sohvalla. Odotan koiran päivälenkitysaikaa. Sain päivän työt tehtyä jo aamulla, ja olen levännyt täällä siitä lähtien miettien samalla, miten haluaisin vain muuta kuin tätä. Aurinko paistaa ulkona, mutta olen rehellisesti sanottuna alakuloinen. Ehkä jossain kohtaa sisuunnun ja kirjoitan vaikka sitten näin makuulla. Se olisi hyvä. Pää hajoaa tähän seinien ja katon jatkuvaan tuijotteluun.

Tällaisena päivänä ei saisi ajatella käsikirjoitusta. Ollenkaan. Mutta jostain syystä mieleni on sellainen, että kun jokin painaa mieltä, katse siirtyy hakemaan mätää muualtakin ikään kuin todisteeksi. On taas olo, että käsikirjoitus on aivan kamala ja "miksi nähdä vaivaa, kun tarina ansaitsisi jonkun paljon paremman kirjoittajan kuin minä itseään toteuttamaan" . Kita kiinni, mieli hyvä. Yritän jättää nyt muut elementit tarinassa huomiotta ja keskityn tänään yhteen ainoaan tapahtumaan. Yhteen kohtaukseen. Keksin sille paremman vastineen. Yksi askel ja kohtaus kerrallaan. Sitä yritän nyt epätoivoisesti hokea. Tuntuu kuin kaikki pyörisi pyörremyrskynä ympärillä, kaikki käsikirjoituksen puutteet, mutta sille ei voi mitään. Pitää vain keskittyä tuohon yhteen. Ymmärrän, miksi hevosille laitetaan joskus silmille laput.

Onpa ihanaa, kun sanat soljuvat. Jouduin aluksi siirtämään kaiken olemassa olevan materiaalin piiloon Scrivenerin kansioihin, jotta pystyin keskittymään vain tekeillä olevaan tekstipätkään, olemaan kauhistelematta tekemättä olevaa työtä tai vaihtoehtoisia rakenteita, ja se tuntuu toimineen. Näkyvillä on aina vain yksi tiedosto ja kaikki muut yli 76 000 sanaa ovat jossakin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Hyvä näin. Päivän sanat ovat nyt paperilla, luulen. Joudun pohtimaan seuraavia kohtauksia, suunnittelemaan, mitä haluan niissä yksityiskohtienkin tasolla tapahtuvan uudistusten myötä. Aiemmista versioista saan jotakin irti, yksittäisiä lauseita ja pätkiä dialogista, mutta paljon pitää muuttaa. Onneksi on siivouspäivä. Ajatukset voivat vaeltaa vapaasti nostellessani tavaroita paikalleen.

Aion vähän muuttaa editointisuunnitelmaani. Nyt, kun keksin viimeksi mainitsemani muutoksen, jossa tärkeän sivuhahmon roolia muutetaan, tuo muutos pitää tietenkin vyöryttää koko juoneen. Mutta aion sen lisäksi ottaa viimein aivoriihen kohteeksi erään… sanotaanko juonteen, jonka jätin luurangon tasolle nollaluonnoksessa, koska kyseinen juonne on kirjan mysteerin selkäranka, ja en vielä silloin ollut varma, mitä tarkalleen halusin kaikissa kohtauksissa tapahtuvan - tiesin vain, mikä funktio kullakin kohtauksella olisi. (Esim. ”Tässä kohtauksessa pitää antaa vihje x.”) Joten juonellisesti moni noista kohtauksista on tasoa ”täytettä, joka korvataan myöhemmin oikealla versiolla”. Nyt lienee oikean version aika. Joten otan seuraavaksi työn alle - sivuhahmon roolimuutoksen toteutusideoinnin     - miten vähennetään alkuperäisen sivuhahmon läsnäoloa (mutta niin, että hahmon funktio kuitenkin säilyy eli toteutuskeino vain vaihdetaan)     - miten kasvatetaan muiden avainsivuhen...

Oli taas hirveä väsy. Mutta halusin myös kirjoittaa, edes vähän, edes suunnittelusanoja jos en muuta. Jossittelua. Ja ai että, keksinköhän viimeinkin, mitä ensimmäiselle näytökselle tekisin. Se vähentää erään sivuhenkilön roolia kyllä, tai muuttaa sitä, mutta hmm, se ei välttämättä ole huono asia. Tulee tilaa muille. Väsyttää edelleen. Mutta nyt minulla on motivaatiota pysyä hereillä.

En tiedä, milloin kirjoitan seuraavan kerran. Olen väsynyt. Tässä vuoden mittaan kärsimäni kriiseily on menossa siihen suuntaan, että palaan vanhaan, koska uusikin tuntuu pahalta. Pahemmalta. Olen jo ottanut haparoivia askelia takaisinpäin, teen nyt kahta työtä lomittain. Saa nähdä, missä vaiheessa pystyn irtautumaan toisesta. Tai on pakko: vielä ensimmäisinä päivinä olen jaksanut tätä sinkoilemista ihan hyvin, mutta pelkään kyllä, että jos työmäärä lisääntyy, henkinen selkärankakin joutuu koetukselle. Joten ei kirjoittamista. Katselen kyllä YouTubesta muiden kirjoittajien videoita välillä, kuulen oman projektini vaimean kutsun, mutta ehkä nyt yritän pysyä vain pystyssä näin alkukeväästä. Valon lisääntyminen on ollut jopa pieni järkytys. Niin se tosin taitaa olla joka vuosi. En tiedä, onko se järkytystä siitä, että talvesta selvittiin tänäkin vuonna, vai siitä, että aurinko onkin yhtäkkiä melkein väkivaltaisella voimalla paikalla, kaikkialla. Pitää räpytellä silmiä, orientoitua. Olen k...

Valitin viime kerralla siitä, miten haluaisin selkeämmän järjestelmän projektimuistiinpanojen säilyttämiseen ja tekemiseen, ja taisin luoda sellaisen vahingossa, kun kirjoitin ylös eri vaihtoehtoni ja mihin haluaisin mitäkin säilytyspaikkaa (muistikirjaa, sähköistä järjestelmää, jne.) käyttää. Ehkä tässä alkaa olla jotain järkeäkin, ainakin jos pysyn kurissa ja muistan päivittää tietojen koodausta. Minulla on nyt paikat vapaalle aivoriiheilylle* suunnitelmille, jotka ovat tällä hetkellä voimassa (säilytyspaikka, ei aivoriiheilyä tänne) tarinan maailmanrakennustiedoille, jotka olen hakannut jo kiveen ja joita en aio muuttaa (tätä paikkaa en tosin tule käyttämään hirveästi ennen kuin vasta projektin loppuvaiheessa, mutta onpahan tämäkin nyt sitten olemassa, ns. story/series bible).  *Näitä on tosin nyt kaksi, analoginen ja sähköinen, joten tämä kategoria on se, mikä vaatii vielä tarkan värikoodausjärjestelmän luomista. Tai ehkä pikemminkin kurinalaisempaa koodauksen ylläpitoa, että m...

Pikkuhiljaa. Mutta. Miten järjestelette tarinaan liittyvät suunnittelu- ja aivoriihimateriaalit? Minulla on nyt tosiaan liian kaoottinen systeemi, ja haluan sen epätoivon vimmalla järjestykseen, ennen kuin jatkan muuta. Tuli mieleen, onko teillä jotakin hyvää järjestelmä- tai jopa ohjelmavinkkiä, josta voisin minäkin saada avun. Luulisi, että Google Drive riittäisi, mutta näköjään en osaa käyttää sitä tarpeeksi tehokkaasti (varsinkin, kun minulla on muistiinpanoja muuallakin, ainakin vanhempia). Käytättekö pilveä alakansioineen, tietokoneen kansioita, välilehdellisiä mappeja, vai onko teillä jokin muu tapa käytössä? Sairaana sängyssä tulee katseltua paljon kirjoittajien videoita, ja sitä myöten ideoita omaankin tarinaan alkaa syntyä taas vähitellen. Nyt kun saisin vain kerättyä kaiken kokoon ja järjestäydyttyä kunnolla...

Muistaakseni valitin syksyn lopulla / talven alussa sitä, miten muokkausehdotuskirjanpitoni on mennyt sekaisin ja en enää muista, mitkä kommentit tai suunnitelmat olin lyönyt lukkoon ja millä suunnitelmalla nyt oikein editointia jatkaisin. En ole saanut siihen selvyyttä vieläkään, kirjan 1. näytöksestä on olemassa kaksi erilaista versiota ja voi olla, että tarvitaan kolmaskin, mutta olen saanut joitakin uusia ideoita, ja niiden ansiosta sain nyt puhtia luoda päivättyjen kohtauslistojen sijaan uuden "päälistan", johon yhdistin taulukon avulla vaihtoehtoiset versiot samaan tiedostoon. Nyt teen jatkossa kaikki muokkausehdotukset ja vaihtoehtoiset kohtauslistat tähän yhteen paikkaan, enkä enää joudu vahtaamaan eri tiedostojen päiväysmerkintöjä ja erinäisiä värikoodauksia.

Radiohiljaisuus venähti vahingossa yli kuukauden mittaiseksi. Niin myös kirjoitustauko. Olen elänyt näin talven sydänaikana vahvaa kuvataidekautta, kuten minulla taitaa päiväkirjojen mukaan tähän aikaan vuodesta olla yleensä tapana, ja en ole rehellisesti sanottuna uhrannut ajatustakaan tarinalleni tai sen maailmalle. Tästä syksystä ja talvesta on muutenkin muotoutunut vahvan kriiseilyn kausi mitä elämääni ylipäätään tulee, joten niin, katson taidemateriaalivideoita, teen kerran viikossa taidekurssin suoritteen, ja muuten vapaa-ajalla suttaan värejä luonnoskirjaan ja yritän oppia valööri- ja varjostustekniikoita. Jos oikein muistan, kevät koittaa kuitenkin kirjoittamisenkin risukasaan sitä mukaa, kun aurinkokin alkaa pysyä kauemmin horisontin yläpuolella, eli eiköhän se tarinakin ala mielessä taas kummitella viimeistään maaliskuussa.  //edit. Heti tämän postauksen julkaisun jälkeen sain tarinaan erään kehitysidean. Kannatti tulla kuulumisia kertomaan. :)

Teen tänäkin vuonna niin, että päivitän edistymistäni tähän yhteen ja samaan postaukseen, joten jos kiinnostaa, miten marraskuu minulla menee kirjoittamisen saralla, käypä vilkaisemassa iltaisin, mitä olen tänne raapustellut! ... Mutta todettakoon samaan hengenvetoon, että olen tänä vuonna NaNo-kapinallinen eli en aio tähdätä 50 000 sanaan, vaan tavoitteeni on editoida projektiani joka päivä marraskuussa . Minun oli tarkoitus seurata sanamääriä, mutta totesin jo heti tänään, että enpäs aio, joten aion puhtaasti keskittyä vain sen seuraamiseen, teenkö tekstille jotain näinä 30 päivänä (pidän epävirallisena vähimmäisrajana 10 minuutin työpätkää, sillä aion tänä syksynä olla itselleni todella armollinen tämän haasteen suhteen). Tästä se lähtee, onnea kaikille osallistujille! 1.11.: Aloitin suunnitelman mukaisesti eräästä kohtauksesta, jota olin jo ehtinyt työstää aiemmin, mutta jota työstin nyt lisää. Siihen jäi kyllä paljon myös parannettavaa, koska loppuosuus täytyy luoda uudelleen, mut...

Pitkässä tauossa on se vika, että kun avaan editointisuunnitelmatiedoston ja muut vastaavat pitkästä aikaa, en katsokaan niiden sisältöä oletetulla tauon tuomalla selvänäköisyydellä, vaan päinvastoin - tuskanhiki pyrkii otsalle, kun yritän epätoivoisesti selvittää itselleni, missä oikein menen. Mitä olen lyönyt lukkoon toteutettavaksi ja onko jokin kommentti vasta idean tasolla. Tarvitsen selvästi vieläkin selkeämmän tiedonjärjestämismenetelmän. Huoh. Mutta ei auta, ei kun perkaamaan tiedostoja. Marraskuu pääsi jälleen yllättämään - huomasin kauhukseni, että huomennahan on jo 29. päivä lokakuuta, eli keskiviikkona alkaisi NaNoWriMo, jos haluan siihen osallistua. Ja haluan. Mutta koska uusi elämäntilanteeni vie vieläkin aika paljon kapasiteettia niin fyysisesti kuin henkisestikin, otan NaNo-tavoitteekseni vaatimattoman "editoi vähintään 1 kohtaus per päivä" . Lasken kyllä sanat - kirjoitan tekstin uudestaan toivottavasti parempana edellisen version alle - mutta en erottele, mi...

Mikäli siellä ruudun toisella puolella sattuisi olemaan NaNoWriMo-tapahtuman ystäviä tai siitä kiinnostuneita, ajattelin tällä kertaa vinkata amerikkalaisen indie-kirjailija Sarra Cannonin uudesta NaNoa edeltävän suunnittelukuukauden (Preptober) työkalupaketista, jonka hän jälleen julkaisi näin lokakuun aluksi. Liki satasivuinen kalenteri-/suunnittelujärjestelmä auttaa suunnittelemaan kirjoitettavan projektin ja marraskuun aikataulun. Tämänvuotinen paketti on niin monipuolinen, että en voinut olla vinkkaamatta siitä - tätä voisi käyttää myös NaNoWriMon ulkopuolellakin mielestäni. Linkkaan esittelyn alle. Materiaalit ovat englanniksi. Paketin saa käyttöönsä ilmaiseksi joko tulostettavana tiedostona tai digikalenterina (esim. käytettäväksi iPadin Goodnotesissa tai vastaavassa ohjelmassa), kun menee kirjailijan sivustolle ja tilaa hänen uutiskirjeensä. Uutiskirjeen tilausvahvistuksen jälkeen saat linkin kirjailijan materiaalipankkiin, josta pääset lataamaan haluamasi version. Latasin its...

Elokuisen hyvin tuotteliaan aivoriihirupeaman jälkeen romaani on ollut jälleen muhimassa vain takaraivossa, koska elän voimakasta alkukesän kaltaista romaaniin liittymätöntä kriiseilyn aikaa. Ehkä jopa voimakkaampaa nyt jostain syystä. Mutta tarinankerronta ei ole ollut varsinaisesti tauolla, sillä olen miettinyt pienempää, kevyempää tarinaa, ja aloittanut sen juonittelun ja käsikirjoitustakin näpytellyt jo jonkin verran. Se on aivan erityylinen projekti, joten ei vie päästä varsinaisesti samaa kaistatilaa romaanin kanssa, eli niin, luovuus jatkuu, mutta taas eri formaatissa jonkin aikaa, kunnes pääsen taas romaanin moodiin. Kausivaihtelua eksistentiaalikriisillä höystettynä meneillään siis? Lokakuu lähestyy jo, sitä myöten marraskuu ja NaNoWriMo, ja en tiedä vielä, mitä sen suhteen tekisin, sillä editointiahan se olisi romaanin osalta, enkä näe sanojen laskemisen olevan kannattavaa enää siinä vaiheessa. Mutta ehkä osallistun sillä ajatuksella, että kirjoitan tekstin uuteen versioon k...

Epätoivo muuttui hyvin ponnekkaaksi, lähes uhoavaksi päättäväisyydeksi. Luin paria opasta eilen, työstin ongelmaksi kokemaani asiaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä useamman tunnin. Lisäksi havaitsin ilokseni, että vaikka kaikki muuten tuntuukin ihan keskeneräiseltä ja olevan levällään, kuin olisin tekemässä olkihimmeliä ja jaloissani olisi vasta lattialle kumottu saavillinen olkia jotka törröttävät joka suuntaan, pääsivujuoni sentään tuntuu olevan ihan hyvillä kannattimilla. Tai siis ainakin suunnitelmapapereissa. Tekstissähän kaikki on tosiaan yhtä raaka-ainekaaosta, josta nippanappa tajuaa, mitä tästä olisi tarkoitus tulla. Mutta ainakin periaatteessa sivujuoni vaikuttaa ihan käyttökelpoiselta edelleen. Saan siis edetä sen kanssa ihan normaalin editoinnin merkeissä (eli parantaa tekstiä, en joudu vaihtamaan tapahtumia tai niiden järjestystä, tms.). Tein myös tänä aamuna päätöksen, että pyörrän pääni tarinan alun suhteen ja palaan (lähes täysin) alkuperäiseen suunnitelmaan 1. näytökse...

Niitä päiviä, kun tuntuu, että pitäisi heittää koko projekti roskiin.

Hylkäsin ainakin vähäksi aikaa taktiikkani nollaversioida uudet kohtaukset ensin ja vasta sitten siirtyä tekstimassan editoimiseen. Tarvitsin tarinalle sen muokatun alun kuntoon ensin. Joten siirsin kaikki muut tiedostot Scrivenerissä kansioihin piiloon ja kirjoitan nyt kirjan alkua uudestaan kuin muuta tekstimassaa ei olisikaan. Ja onpa mukavaa yrittää parantaa tekstiä pitkästä aikaa! Koska tämähän on sitä varsinaisen kirjoittamisen parasta antia, ainakin minulle. Että on virke ja sillä merkitys ja tarkoitus, ja niitä pääsee kirkastamaan. Ei vielä niin että olisi otettava hirveästi paineita laadusta, mutta että pääsee vähän jo maalia kohti, nollaluonnokseni palikkatekstistä (jossa kuvailu on hyvin minimaalista) parempaa proosaa kohti. Tai no, se olisi toki tarkoitus. Huomaan kyseenalaistavani turhia asioita. Tässä vaiheessa turhia. Ja ei se mitään, siitä pitää vain päästää irti. Ärtymyksestä, että pitää laittaa paljon keltaista alleviivaustussia sillä ajatuksella, että seuraavalla ki...

Kirjoitin uuden blogipostausluonnoksen viime viikolla. En julkaissut, koska on samaa vanhaa kuin kaikissa tämän kesän postauksissa: "keskittyminen yhteen ongelmaan kerrallaan on vaikeaa, en tiedä tai osaa päättää mitä haluan 1. näytöksestä kuten en elämässäni yleensä, editointi-ideoita pursuaa joka tuutista", jne. Mutta analysoin eilen tarinan alkutapahtumia, taas kerran yritin haarukoida, mikä niissä nyt muka mättää kun kohtaukset ovat kuitenkin ihan funktioidensa mukaiset, tuovat esiin informaation mitä tarvitseekin, ja ne ovat ihan nopeatempoiset kuitenkin, jne., ja olen päätymässä siihen vanhaan tuttuun editointivinkkiin, jota pitänee harkita aina, kun tarinan alku tuntuu laahaavan: olen aloittanut liian aikaisesta tarinan kohdasta. Tai ei, enpäs sanokaan niin, sillä se olisi hivenen harhaanjohtava kuvaus. Siirrän vain kolmen ihmisen tapaamisen aiemmas niin, että tarinan alkaessa he ovat jo kohdanneet, muuten tapahtumat itsessään pysynevät kutakuinkin samoina. Tarinasta j...