Kiinni otettu

9.58

Puhuin eilen siitä, miten vaikeaa on joskus aloittaa novellia, kun tuntuu, että koko konsepti hajoaa käsiin ja on sellainen olo, ettei tiedä oikein mitä tekisi. Novelli vain tuntuu lähtevän karkuteille, vaikka olisi mietittynä jo juoni ja käytännössä tarina siinä muodossa kuin se olisi tarkoitus paperille kirjoittaa.

Mutta yö auttoi. Menetin kyllä tärkeitä minuutteja ja ehkä tunninkin pyöritellessäni tarinaa mielessäni, mutta tajusin yhtäkkiä, miksi aloitusyritykseni kaatuivat alkumetreille ja miksi tuntui niin keinotekoiselta ja pakotetulta. Koska se oli. (Yllätys yllätys...)

Tajusin pimeässä sängyssä maatessani, että yritin väkisin saada lähinäkökulmaa, sitä kautta lukijan tiiviisti mukaan päähenkilön mielen maailmaan, ja että se ei vain tässä tapauksessa toimi, vaikka kuinka pidänkin intiimeistä ajatusten kuvailuista ja henkilöiden pään sisälle pääsemisestä. Tässä novellissa pitää lähestyä hahmoa ulkopuolelta, ehkä jopa vähän kierrellen ja kaarrellen.

Mikä helpotus, että ratkaisu löytyi ja vielä näinkin nopeasti!

Joskus ajatusten pitää antaa vain muhia. Oli se sitten tunti, päivä tai viikko, ehkä kuukausiakin. Onneksi oma mielikuvitus tekee työt, jos sille antaa vain siihen mahdollisuuden.

Tänään siis sitä novellia, uusin voimin.

0 kommenttia