Eläimiä

13.06

Novelli on jännä eläin. Kun saa kiinni yhden, muut karkaavat, eikä jälkikäteen voi olla varma, saiko kiinni sitä yhtäkään. Tapailen taas alkusanoja, mutta tuntuu jotenkin mielettömästi, etten tiedä mitä olen tekemässä, vaikka puuha onkin tuttua sanojen jonoon asettamista, merkityksien ja mielikuvien rakentamista, odotan vain että syntyy jonkinlainen käsitys siitä, mikä eläin tästä tekeillä olevasta kertomuksesta on kasvamassa, mitä lajia ja onko nisäkäs vai kenties nilviäinen.

Olen kirjoittanut myös viime päivinä runoja, muutaman. Runot purskahtelevat minusta harvakseltaan, tuntuvat aina vahviten "hengentuotteilta", ja siispä en odota niitä ilmestyvän lähipäivinä lisää. Kaivon täytyy täyttyä ensin, oletan. Mutta on mukavaa, kun on kaivo ja sen vesi ja ilo, joka ryöppyää hallitsemattomasti paperille ja kuitenkin tuntuu muodostavan kokonaisuuden, jossa on mieltä ainakin minulle itselleni.

Sadepäivän ilo pyörii kupissani ruskeana kultana.

Harmaa päivä, viileä ja nahkea, vähän päänsärkyinen ja flunssainen, lihaskipuinen. Asetun pian nojatuoliin, sängylle tai sohvalle ja luen Margaret Atwoodia tai Emma Clinea. Toivon, että jotkin asiat olisivat toisin, yritän unohtaa miten.

On tiistai. Tuntuu maanantailta.

0 kommenttia