Kompassi

8.16

Kuin kuiskaus ennen nukahtamista, se hiipi mieleeni. Havahduin, tartuin kännykkään. Ei sitä kukaan ole ilmeisesti ainakaan suomeksi käyttänyt ennen!

Käsikirjoituksellani on nyt nimi. Miten haluaisinkaan huudella sitä talojen katoilta ja kailottaa kaikelle kansalle!

Olo helpottui valtavasti. Nyt on taas kokonaisuus, jota kohti pyrkiä. Nimet ovat aina olleet merkittävässä roolissa kirjoittamiselleni, käsikirjoituksilleni. Itse maali. Kirjoitus täyttää itsensä vasta, kun se on lopussa ja tullut takaisin lähtöpisteeseensä, nimeen. Se seisoo alussa ja lopussa, aina. Minulle.

On mukava nähdä se taas. Nyt tiedän jälleen, minne mennä.

0 kommenttia