Seisahduksia

16.30

Isoisäni kuoli viikonloppuna suhteellisen rankan viikon päätteeksi. En ole pystynyt saamaan itseäni kirjoitushommiin sen jälkeen (tai viikolla sitä ennen), mikä turhauttaa ja pahentaa ennestään tätä suht kurjaa oloa. Olen lakastunut, jos ymmärrätte mielikuvasta, mitä ajan takaa. Etteköhän ymmärrä.



V ei kiinnosta tällä hetkellä yhtään. Pääprojekti sen sijaan kuiskii korvaani hellästi, nuorin veljeksistä syleilee lohduttavasti - haluaisin niin kovin edes lukea aikaansaannostani, joka tuntuu rakkaalta lapselta ja turvapaikaltani. Voi olla, että luen ja jätän V:n hyllylle määräämättömäksi ajaksi, kunnes saan toteutettua sen tavalla, jolla haluan - jos en ehdi osallistumaan kilpailuun, ei liene väliä, saanko tuotoksen valmiiksi nyt tuhertamalla vai kunnolla vasta myöhemmin. Mutta katsotaan, voi olla että toinnun tästä takaiskusta, tästä olosta, ajoissa jotta saan kirjan elokuun alkupuolella valmiiksi. Tässä kuussa tuskin: pitäisi tehdä paria esseetä ja ei tosiaan tee mieli tehdä niitäkään, joten pitäisi luultavasti työstää ensisijaisesti niitä, että tulevat ylipäätään valmiiksi.

Ilma on hämmentävää myrskyilyn ja helteilyn sekamelskaa. Nyt on taas sellainen harmaa ja tuulinen välivaihe, pitäisi ehkä suunnistaa siis kauppaan vielä kun selviää kastumatta tai palamatta armottoman auringon syleilyssä.

Haluaisin kirjoittaa kuten Stef Penney.

2 kommenttia

  1. Osaanottoni! Läheisen poismeno on hirveää, toivottavasti tämä ei tullut täytenä yllätyksenä. :(

    Kirjoittamisesta ei kannata ottaa paineita surun keskellä. Suru vaatii oman aikansa, eikä sitä voi hoputtaa, vaikka se tulisi pahimpaan mahdolliseen aikaan. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei onneksi tullut, se lievitti tuskaa oletettavasti aika paljonkin esimerkiksi keväiseen isoäidin kuolemaan verrattuna.

      Poista