Pikapäivitys

9.38

Huomentapäivää! Tajusin, etten ole päivittänyt muutamaan päivään, joten alkavan viikon kunniaksi (ja koska pääsen tuskin päivittämään myöhemmin tällä viikolla), voisin ilmoitella, miten V:n ja campnanon kanssa menee.

Ja kyllähän se menee. Olen tällä hetkellä juuri ja juuri 7k:n yläpuolella ja päivällä aikataulusta edellä tähdätessäni 30 000 sanaan. Toisaalta alan jo epäillä, ettei tarinaa riitä noin monen sanan verran: tarinan puoliväli alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja koska sanamäärä on tässä vaiheessa mikä on, en ihmettelisi, vaikka heinäkuun aikana kirja jäisi lyhyemmäksi kuin sanamäärätavoitteeni antoi olettaa. Toisaalta kirjoitan aika minimalistisella tyylillä tällä hetkellä, joten elokuun editoinnin aikana luvut paisuvat oletettavasti jonkin verran. Nyt laajuus on 4-4,5 liuskaa/luku.

Isoin ongelma on tunne siitä, että kirjoitan sarjatulena pieniltä ja mitättömiltä vaikuttavia kohtauksia. Toisaalta tunne johtuu luultavasti vain siitä, että tiedän mitä on tulossa, enkä siis ole lukijan tapaan pimennossa ja jännitä tulevaa. Tässä ja seuraavassa luvussa on taas toimintaa mukavasti, mutta sen jälkeen täytyisi päättää, lähdenkö kirjoittamaan kahden henkilön siirtymistä toiseen kaupunkiin - jolloin ympäristö voi käydä tarinan pointille ongelmalliseksi - vai pidänkö heidät jonkin syyn varjolla paikallaan, mistä taas voi koitua toiminnallisia ja myös tarinan kuljettamiseenkin liittyvä ongelma. Toisaalta paikallaanolo toimisi paljon paremmin, mutta sille on vaikeaa keksiä sopivaa syytä. Tai no, keksin jo yhden aika pätevän, mutta siinäkin on omat ongelmansa.

Ah, luovuuden tuska, jälleen.

Takaisin kirjoittamaan.

2 kommenttia

  1. Lyhyet luvut ovat usein lukijaystävällisiä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut ahmivani kirjan nopeammin, jos luvut vaihtuvat nopeasti. Aika jännä ilmiö sinänsä, sillä eihän tarina ole välttämättä yhtään sen lyhyempi, vaikka lukuja olisikin 20 sijasta 60.
    Lyhyitä lukuja on myös aika mukava kirjoittaa. Arkin kohdalla tarinan rytmitys tuntuu kuitenkin sen verran raskaammin, että olen suosinut näitä niin santtuja "Harry Potter" -lukuja, eli toisin sanoen pituutta. Jaksotan pitkiä lukuja toisinaan kolmella ajatusviivalla, jotka erottavat kaksi tapahtumaa toisistaan. Sekin voi helpottaa lukijaa. On nimittäin ihan ymmärrettävää, että lukija haluaa iskeä kirjanmerkkinsä selkeästi seuraavan luvun alkuun, kun että hän jättäisi päivän luku-urakan kesken puolessa välissä lukua.

    Tsemppiä loppukiriin! :) Puolivälin jälkeen kässärin ensimmäinen versio suorastaan lentää loppua kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minustakin lyhyitä lukuja on miellyttävämpi lukea kuin pitkiä - vaikka toisaalta kummastuttaa myös aina, jos kohtaan teoksen, jossa luvut ovat vain sivun tai kaksi pitkiä. Ehkäpä se n. 10 (kirjansivua siis) on se sopuisa keskiarvo?

      V taitaa jäädä lepäämään, en taida sittenkään saada sitä valmiiksi syystä x ja y ajoissa kilpailua varten, mutta kiitos tsempistä joka tapauksessa! Enköhän tarvitse sitä sitten, kun V:n pariin palaan seuraavan kerran.

      Poista