Sekatekniikkaa

En sittenkään saanut sunnuntaina kaikkea korjattua tai suunniteltua uudelleen. Laadittua täysin päivitettyä juonitiedostoa ja kohtauslistaa. Mutta maanantaina kirjoitin silti. Käsin. Iltateen ääressä kuvailuja muutaman pätkän. Sellaisia, jotka varmasti sopivat johonkin kohtaan tarinassa, vaikka en vielä tarkalleen niiden paikkaa kohtauslistassa tiedäkään.

Sanat tulivat vaivattomammin kontekstistaan irrotettuina. Ei voi olla laatuvaatimuksia jollekin, jonka ympärillä ei ole vertailukohtaa tai jolla ei ole tiettyä tavoitetta ja tarkoitusta. Ainoa tarkoitus oli nauttia iltasateen rummutuksesta kattoa vasten, hämärästä asunnosta, yksin olemisesta ja kielen päällä pyörivistä sanoista ja rooiboksesta. Kuvitella maailmaani paineettomasti.

Tietokoneella jonkin kohtauksen tiedostoa nakuttaessani on aina kiire saada valmiiksi, päästä eteenpäin, seuraavaan ja seuraavaan, jolloin kuvailut katoavat mielestäni, ihmiset vain etenevät paikasta, tilasta ja ajatuksesta toiseen, keskustelevat keskenään mennessään, mutta heitä ympäröivä maailma jää vaille tarkempaa kuvausta. Taidan jatkossakin siis tehdä näin, sekatekniikalla, jossa juonta edistävät asiat tietokoneella suoraan sinne minne kuuluvat, ja jossa ainakin ympäristön kuvailut kirjoitan ensin käsin muistikirjaan. Nollaluonnoskin saa siis rauhan, toivottavasti, rauhan olla vain etenemistä ja runko, johon sitten 1. luonnoksessa liitän käsinkirjoittamani kuvaukset ja kirjoitan sitten niitä vielä lisää. 2. luonnoksessa viilataan.

Jokin tuntuu putoavan harteilta.