Ärripurripäivä

Mätää pursuava päivä. Kiukuttaa, surututtaa ja huolettaa. Tässä tilassa tekisi mieli tökkiä omia aivoja pitkällä terävällä tikulla ja tiuskia, että miten vaikeaa muka voi olla keksiä käsikirjoitukseen yksi yksityiskohta, yksi vaivainen yksityiskohta, anna tulla nyt äläkä jahkaile, meillä on käsikirjoitus työstettävänä ja aikaa elämässä vain rajallisesti, kuten ympäristöstämme voimme havaita.

Vaikea keskittyä tänään. Eilen. Tänäänkin. Olisi töitä, mutta taidan joutua tekemään viikonloppunakin, jotenkin ajatukset hajoavat sirpaleiksi ja leviävät pakkastuuliin, vaikka yritän pitää niitä tärisevin käsin koossa. Miten kello voi olla vasta puoli kaksitoista, miten voi tuntua jo nyt tältä kuin päivä olisi täysi ja kulahtanut.

Näitä päiviä. En suunnittele käsikirjoitusta tänään, saati kirjoita. Korkeintaan ärisen ja murisen ja tuhahtelen ja olen turhautunut. Saatan avata Scrivenerin, mutta päädyn kuitenkin vain leikkimään teemavalinnoilla, ennen kuin totean senkin puuhan turhaksi ja kiskaisen läppärin kannen kiinni vihaisella nykäisyllä.

Ärrinmurri, ärripurri. Voisin kirjoittaa sennimisen lastenkirjan.

Koiran turkki on sentään vieläkin silkkinen ja kaakao-cappuccino maistuu tunnin-parin päästä päiväkahvina. Ellen sitten polta siihen kieltäni.