Hurmos

Ihmettelen sanojen mahtia. Sitä, että voin sanoilla luoda uusia ihmisiä, uusia maailmoja, jotain näin konkreettista. Ajatella, että kirjoitettuani joitain sanoja joku muukin voisi nähdä ainakin jonkinlaisen version näistä ihmisistä ja ympäristöistä, että voimme jakaa jonkinlaisen kokemusmaailman version vain siksi, että minä kirjoitin sanat ja joku luki ne.

Kirjoitan lisää tämän ihmetyksen vallassa. Erityisesti eräs henkilö ällistyttää minua, sitä että hän on olemassa ja että hän vain tuli hyvin vähäisellä suunnittelulla täytenä ja pyöränä paperille tai ainakin kirjoittavaan mieleeni kuin olisi ollut olemassa aina. Ehkä hän on ollutkin, jossain tuolla takaraivossa.

Ihmettelen. Kirjoitan 15 minuutin pätkissä. Etenen vauhdilla, joka tuntuu huimalta. Sanat ovat varmasti huonoja, mutta mitä siitä, ne voi sitten vaihtaa uusiin myöhemmin.

Taivas, miten ihanaa tämä on. Miten maagista ja yliluonnollista, vaikka teko itsessään on hyvin yksinkertainen. Kirjoitan lisää, teen töitä ja töitä ja töitä ja kirjoitan sitten päivän päätteeksi itseni jälleen uuteen lukuun.