Nyt ei vaan haaveet riitä, mä kaipaan toimintaa

11.00

Olen ottanut askelia kohti loppuromaania haparoiden. Ongelman ratkaisu vaatii muutoksia pitkin romaanin rankaa ja se tuottaa välillä pieniä epätoivonkin hetkiä - korjattavat kohtaukset eivät tunnu loppuvan, edessä on vaikean luvun jakaminen osiin ja täysin uuden esiosan kirjoittaminen vanhalle katkelmalle, henkilöiden äänille täytyy luultavasti tehdä vielä jotain. Joten luen tekstiä uudelleen, kiertelen ja kaartelen, virke sinne, virke pois tuolta, sanoja tilalle, sanoja jostain muualta pois. Pikkuhiljaa. Turhauttavasti.

Samaan aikaan mielessä pyörii pitkän novelliprojektin aihio. Uutuudenviehätys on voimakas, kuten aina, mutta yritän työntää sen taka-alalle. Vaikka vaikeaa se kyllä on. Projektille on syntynyt jo varsin laaja suunnittelutiedosto viimeisen tunnin aikana, eivätkä sormet halua poistua näppäimistöltä - ideoita pyrkii pinnalle yhä enemmän ja enemmän. Uskaltaisikohan sitä innostua?

Paula Vesalan Tytöt ei soita kitaraa -kappale herätti alkukesästä ensikuulemalta ihmetystä, mutta myöhemmin hämmennys on sulanut rakkaudeksi soundiin, joka on täydellinen yhdistelmä moderneja elementtejä ja suomalaista kitaraa, joka tuo mieleen J. Karjalaiset ja tangoiset kesäillat.


Harmittaa, että en muistanut näitä kesän Turun keikkoja, ennen kuin ne olivat ohi ja ennen kuin Vesalan kiertue ylipäätään veteli viimeisiään. Olisin kovin halunnut olla laulamassa ääneen muiden tavallisten naisten kanssa tytöistä, joiden syntysijoja varjostaa tuulessa huojuvat koivut ja ilmassa leijuu lämpiävän saunan savut.

0 kommenttia