Produktiivinen prokrastinaatio

10.42

Tiedostan kyllä sen, että kirjoittamisen lykkääminen ehkä aiheeseenikin sopivilla oheistoiminnoilla, kuten musiikin etsimisellä tai inspiroivien Youtube-videoiden katselulla tai Pinterest-taulun täyttämisellä, on todellakin kirjoittamisen lykkäämistä. Mutta noh, kun ottaa huomioon, miten paljon muistiinpanoja loin illalla ja tänä aamuna - myös raakatekstiä! - en voi olla eilispäivän jahkailuuni kovin tyytymätön. Antaa siis Youtube-, Tumblr- ja Pinterest-seikkailujeni jatkua, tiettyyn rajaan asti.

Eilisen onnistuneimpia löytöjä, Olafur Arnaldsin uutta tuotantoa:



Olen viemässä pääprojektiani entistä synkempään suuntaan, saa nähdä pitääkö lopullisessa editoinnissa karsia angstia runsaammallakin kädellä vai osoittautuuko tämä suunnanvaihto oikeaksi valinnaksi, yritän ainakin pitäytyä hienovaraisuudessa. Vähän jännittää mitä tästä tulee: joudun nyt kirjoittamaan joitakin valmiita lukuja uudestaan, ainakin osia niistä, ja kirja saattaa taas saada uuden luvun. Paisumisesta en ole sinällään huolissani, pikemminkin siitä, kerronko tarpeeksi kuitenkaan iskemättä lukijaa informaatiolla päin näköä. Monitulkintaisuus ei tietenkään ole aina hyvästä, mutta haluaisin pystyä tuottamaan teoksen, joka ei totea, vaan joka antaa lukijalle mahdollisuuden tehdä päätelmiä itse, kuten oikeassa elämässäkin.

Siinä mielessä näytelmä-, elokuva- ja televisiokäsikirjoitukset ovat armeliaampia kirjoittajalleen - dialogi muodostuu kirjoittajalleenkin silminhavaittavan kömpelöksi, jos se sisältää luonnottomia selostusosioita. Ehkä siksi koen dialogin itselleni helpommaksi. Sen luonnollisuuden ja toimivuuden kokeileminen on huomattavasti helpompaa kuin kuvailevan leipätekstin. Kuvailun koen hankalaksi sen monimuotoisuuden vuoksi - ulkopuolisen silmin sen toimivuuden ja sopivan korkealentoisuuden asteen arviointi on helpompaa. Dialogi pysyy käsivarren mitan päässä ehkä siksi, että sanat ovat jonkun toisen, minulla vain syntymähetkellään lainassa.

On mukavaa pakertaa taas pääprojektini parissa. Vanhat ongelmat tulevat toki vielä vastaan, kuten tulivat aiemminkin, mutta yritän pysyä positiivisena ja keskittyä kohtiin, jotka ruokkivat muita ja jotka ovat helpommin ratkaistavissa. Vastapainoksi suunnittelupuuhaan käyn tänään japanin kurssin ensiluennolla ja niska-selkä -jumpassa.

Jäin eilen kiinni ajatuksesta "Kyllähän tämän version täytyy olla se viimeinen, kun olen tätä jo neljä vuotta pakertanut!", hieman hävetti jälkeenpäin. Ei tämä ole vielä viimeinen versio - tästä tulee versio, jonka ehkä kehtaa lähettää koelukijoille, mutta sen jälkeen tulee vielä se seuraava. Kärsivällisyyttä koettelee, mutta toisaalta, koetelkoot. Esikoistaan kirjoittavalla on se ylellisyys, että on kaikki maailman aika. Olisi kaiketi typerää olla hyödyntämättä sitä. Tätä pysähtyneen ajan kuplaa, jossa kaikki on mahdollista ja vielä tehtävissä, mitään ei ole menetetty eikä lopullisesti päätetty.

0 kommenttia