Väsymys
Ulkona on harmaata. Talojen väliin on laskeutunut pehmeä usva, jonka läpi keltaiset katuvalot kajastavat kuin sammumassa olevat tähdet. Kahvin tuoksu täyttää huoneen, se puskee hitaasti väsyneen ilman läpi, työntää sitä tieltään oven ali ja ikkunakarmien rakoihin. On täysin hiljaista, väsyttää niin, että olen kuulevinani hyvin matalaa kohinaa. Se taitaa olla vain oman kehoni elonääni.
Haluaisin kirjoittaa. Se on ainoa ajatus, joka mahtuu tähän päähän juuri nyt. Haluaisin kirjoittaa.
Tiedossa on kuitenkin pitkä työpäivä. Tai ei välttämättä pitkä, se riippuu täysin siitä, kuinka nopeasti saan aikaiseksi, mutta raskas se varmasti on. Pitää lukea tuntikausia materiaalia vain, jotta voi ymmärtää pari termiä oikein, ymmärtää, miten valovuosien päässä omasta mukavuusalueesta oleva asia toimii, ja onneksi on perjantai ja onneksi kofeiini auttaa jossain vaiheessa rämpimään ylös tästä oman pään huminasta.
Kävin varhain tänä aamuna suihkussa toisen rakennuksen kellariin kyhätyssä väliaikaissuihkukopissa ja mietin, että miten sellainenkin asia kuin omassa huoneistossa olevat kylpytilat voivat olla niin ratkaiseva asia elinmukavuuden kannalta. Miten hyvään sitä onkaan hyväosaisen elämänsä aikana tottunut, kun 6-7 viikkoa ilman omaa suihkua tuntuu kuin sukkaan takertuneelta tikulta. Miten voikaan ärtyä siitä, kun pitää jännittää, onko suihku tällä kertaa vapaa, kun sinne menee, samaan aikaan kun on ihmisiä, jotka varmasti pesevät itsensä vain jossain ämpärissä tai likaantuneessa joessa päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Mutta silti olen ärtynyt. Silti olen hyväosaisena hyvin tuohtunut siitä, että jälleen koittaa uusi viikko, jolloin en voi täysin kontrolloida sitä, milloin, miten kauan ja missä peseydyn. Äh. Mutta lohduttaudun sillä, että ensi viikko on toivottavasti viimeinen remonttiviikko. Ja sitten on sauna ja suihku ja vessa ja ennen kaikkea oma koti, jossa ei pyöri vieraita ihmisiä ilman ennakkovaroitusta ja ilman tietoa siitä, tuleeko joku vielä tänään oven avaamaan vai oliko heidän työpäivänsä meidän osaltamme tässä.
Marinaa, tiedän. Anteeksi. Se on tämä pää, tämä perjantaiaamun pää, joka takertuu ajatuksiin tahmein sormin. Mutta nyt aloitan työt. Toivottavasti. Ja toivottavasti tänä viikonloppuna kirjoittaisin. Tai siis kirjoitan varmasti, mutta jotain muutakin kuin äänenavausta.
Haluaisin kirjoittaa. Se on ainoa ajatus, joka mahtuu tähän päähän juuri nyt. Haluaisin kirjoittaa.
Tiedossa on kuitenkin pitkä työpäivä. Tai ei välttämättä pitkä, se riippuu täysin siitä, kuinka nopeasti saan aikaiseksi, mutta raskas se varmasti on. Pitää lukea tuntikausia materiaalia vain, jotta voi ymmärtää pari termiä oikein, ymmärtää, miten valovuosien päässä omasta mukavuusalueesta oleva asia toimii, ja onneksi on perjantai ja onneksi kofeiini auttaa jossain vaiheessa rämpimään ylös tästä oman pään huminasta.
Kävin varhain tänä aamuna suihkussa toisen rakennuksen kellariin kyhätyssä väliaikaissuihkukopissa ja mietin, että miten sellainenkin asia kuin omassa huoneistossa olevat kylpytilat voivat olla niin ratkaiseva asia elinmukavuuden kannalta. Miten hyvään sitä onkaan hyväosaisen elämänsä aikana tottunut, kun 6-7 viikkoa ilman omaa suihkua tuntuu kuin sukkaan takertuneelta tikulta. Miten voikaan ärtyä siitä, kun pitää jännittää, onko suihku tällä kertaa vapaa, kun sinne menee, samaan aikaan kun on ihmisiä, jotka varmasti pesevät itsensä vain jossain ämpärissä tai likaantuneessa joessa päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Mutta silti olen ärtynyt. Silti olen hyväosaisena hyvin tuohtunut siitä, että jälleen koittaa uusi viikko, jolloin en voi täysin kontrolloida sitä, milloin, miten kauan ja missä peseydyn. Äh. Mutta lohduttaudun sillä, että ensi viikko on toivottavasti viimeinen remonttiviikko. Ja sitten on sauna ja suihku ja vessa ja ennen kaikkea oma koti, jossa ei pyöri vieraita ihmisiä ilman ennakkovaroitusta ja ilman tietoa siitä, tuleeko joku vielä tänään oven avaamaan vai oliko heidän työpäivänsä meidän osaltamme tässä.
Marinaa, tiedän. Anteeksi. Se on tämä pää, tämä perjantaiaamun pää, joka takertuu ajatuksiin tahmein sormin. Mutta nyt aloitan työt. Toivottavasti. Ja toivottavasti tänä viikonloppuna kirjoittaisin. Tai siis kirjoitan varmasti, mutta jotain muutakin kuin äänenavausta.
Tsemppiä sinne remontin kestämiseen ja kirjoittamiseen myös - ja työpäivään!
VastaaPoistaKiitos! Työpäivästä tuli aika takkuinen, mutta nyt on kahvia lisää ja paineetonta työaikaa, joten ehkä sekin tästä lähtee sujumaan. Kirjoittamisaikaa vain toivoisin enemmän!
Poista