Kiukku

22.35

Herään toisinaan ajatuksistani kiukkuun. Turhautumiseen, joka syntyy kun ajattelee missä voisi olla, missä vaiheessa käsikirjoitus voisi olla, montako niitä voisi olla. Flunssa ja pitkät työpäivät siivittävät näitä tuntemuksia kenties vielä korkeampaan lentoon, hidaskaan eteneminen ei ole varmaa. Ajatus kohisee ja kihisee pinnan alla suonissa ja välillä tekee mieli repiä suunnitelmat alas seinältä. Kursorin pomppiminen keskeneräisen, palasiksi hakatun luvun syövereissä nostattaa verenpainetta niin, että on pakko sulkea kirjoitusohjelma ja tuhista ja puhista kädet puuskassa ruudulle. Nyt on sellainen ilta. Kiukuttaa.

Olen viime aikoina lukenut niin paljon kotimaisia historiallisia romaaneja, että oma vastaavan genren käsikirjoitusideani ja -raakileeni huutelee vaihtopenkiltä varovasti. Joko olisi haastajan vuoro? se sanoo. En tiedä. Ehkä pitää tässä välissä tehdä tosiaan jotain muuta kuin sylkeä kirouksia keskeneräiselle. Tai sitten suosiolla hypätä vain ihan toiseen lukuun, ihan toiseen osaan romaania, ehkä se siitä lähtisi. Aion kokeilla tätä taktiikkaa huomenna.

Tänään oli rehti sadepäivä. Siivosin, tein töitä ja kävin kaupassa, kun ei satanut. Luin kirjaa, jossa oli samanlainen ilmapiiri kuin se, joka on tänään ympäröinyt asuinaluettamme kaikessa tässä sadepilvien harmaudessa. Jalassa on ollut villasukat, kädessä monta kertaa päivän aikana teekuppi. Tälläkin hetkellä päällä huppari. Ei ilman tarkene. Mies oli katsovinaan sääkartoista, että täällä on kylmempää kuin Siperiassa.

Heinäkuu jo. Kesä on pian ohi ennen kuin on edes alkanut.

0 kommenttia