Editointia, editointia

18.22

Ollut hyvä editointipäivä. Suorastaan hurmoksellinen, ainakin mielialallisesti (ainakin sen jälkeen, kun pääsin yhden vaikean luvun yli). Kirjan alkupuolisko on nyt virallisesti paketissa. Sitä pitää tietenkin vielä joskus editoida, mutta se on nyt siedettävässä kunnossa: siinä on nyt ne muutokset, jotka jouduin tekemään juoneen kaavailemieni rukkauksien takia. Ja kai siitä ainakin luettava tuli!

Koin myös tietynasteisen valaistumisen liittyen aikaisempaan panikointiini liiallisesta juonikeskeisyydestä. Kävin käsikirjoitustani niin sanotusti tiheällä kammalla lävitse aamulla ja panin merkille ne kohtaukset tai virkkeet, jotka edustivat sen asteista hahmovetoisuutta ja tyyliä kuin mikä minulla on aina ollut tavoitteena. Huomasin, että näillä kohtauksilla tai virkkeillä oli yhteisiä tekijöitä, tiedän nyt siis tarkalleen mitä minun kannattaa editoidessa ja uutta kirjoittaessani lähteä tavoittelemaan.

Seuraava luku on pitkästä aikaa sellainen, jonka pääsen kääntämään vanhasta versiosta ja muokkaamaan uudeksi suomenkieliseksi luvuksi. Saa nähdä, kuinka paljon muutoksia pitää tehdä, mutta elättelen muistoihini vedoten toiveita, että alkuperäinen oli niin siedettävä, etten joudu pahemmin ainakaan laadullisessa mielessä siihen koskemaan. Mutta jää nähtäväksi. Odotan jo myös mielenkiinnolla sitä, miltä kirjoitusprosessi alkaa maistua tästä eteenpäin, kun kirja on loppuunsa asti aikamoista vyörytystä juuri ensi luvusta alkaen. Pysynköhän itsekään vauhdissa mukana?


Olen katsonut viime päivät pakkomielteisesti HBO Nordicilta The Handmaid's Talea, joka on muuten todella hyvä sarja. Odotan kakkoskautta ja ennen kaikkea Margaret Atwoodin alkuperäisromaanin (Orjattaresi suomeksi) lukemista suurella mielenkiinnolla! Kertoo siis dystopiasta, jossa ihmisten hedelmällisyys on laskenut niin alas, että hedelmälliset naiset pakotetaan orjattariksi tuottamaan lapsia kansakunnalle.

Siinä on pelottavastikin joitakin piirteitä, jotka muistuttavat hälyyttävästi jo nykypäivänkin asenteita. Romaani itse on vuodelta 1985.

0 kommenttia