Kriisin jälkeen

17.41

Maaliskuu on vuoroin masentavan harmaa ja loskainen, kalsea ja kylmä, välillä taas aurinkoinen ja lämmin. Huomaan mielialojeni seuraavan aurinkoa: tällaisina harmaina päivinä vetäydyn kuoreeni ja puhkun ulos negatiivisia ajatuksia ja koitan olla vetämättä niitä takaisin sisään. Kestä, kestä, ajattelen hampaat yhteenpurtuna ja toivon, että seuraavana päivänä paistaa taas.

En ole saanut kirjoitettua viime kerralla mainitun kriisin jälkeen. On toki ollut muutakin tekemistä, mutta se on vain tekosyy. Oikeasti olen vain ollut jäärä, tuijottanut kursorin pomppimista ruudulla passiivis-aggressiivisesti ja sulkenut sitten tiedoston. Silmäillyt aivan pääni oikealla puolella roikkuvaa juonikaaviota ja tuhahdellut, huokaillut.

Kaikista raivostuttavinta on se, että olen kirjan loppupuoliskolla - tästä eteenpäin jokaisessa luvussa tapahtuu paljon, jännite rakentuu luku luvulta ja sormien pitäisi lentää näppäimistöllä viimeiseen sivuun saakka. Lensi silloin joskus, kun ensimmäisen version tästä loppuosuudesta kirjoitin. Turhauttaa siis, kun sanoja ei nyt tule. Into on täysin kadoksissa. Mieleni lyö tyhjää.

Mutta nyt vaihdoin tietokoneen näyttöjen taustalle tarinalle hyvin tärkeän kuvan. Laitoin soimaan käsikirjoituksen soittolistan ja avasin projektin Pinterest-kansion selattavakseni toiselle näytölle. Läpi harmaan kiven, tänä iltana.

Aloitan listaamalla tarinalle olennaisia sanoja, tunnelmia ja repliikkejä, katsomalla vanhoja ja luomalla kenties uusia. Voisin verryttelyksi kirjoittaa taustamateriaaleja päähenkilöille, hakea heidän ääntään ja persoonallisuuttaan kielen päälle. Ne toivottavasti johdattavat minut takaisin poikien luo ilman, että mieleni haraa ihan hirveästi vastaan matkalla.

Tämä kappale on yksi ankkureistani.


0 kommenttia