Sinisiä

Raivoisan luomiskauden jälkeinen tyhjiö. Yritin vielä eilenkin hangoitella vastaan, mutta luovuuskaivo taitaa olla nyt tyhjä - on turha puhista harmista, kun sanoja ei tule eikä mikään kiinnosta, vaan pitää vain hyväksyä, että nyt on kuluttamisen eikä luomisen aika.

Kyllä se kaivo täyttyy taas, täytyy vain ammentaa muualta kuin itsestä välillä.

Tämä kesä on ehkä elämäni pisin, ja se on ihanaa, vaikka en pidäkään siitä, että jo lounaan jälkeen on käytävä viilentävässä välisuihkussa ja tuuletin pyörii lähes vuorokauden ympäri, tai siitä, miten aivoni huutavat varsinkin tässä tyhjentyneen kaivon tilanteessani jatkuvasti sitä, miten en hyödynnä kesää ja se vain lipuu ohi, jos en "suorita" tiettyjä kesään kuuluvia asioita tai hyödynnä sen tarjoamia mahdollisuuksia.

Mutta on ihanaa silti. Ihanaa, että pellot ovat keltaista ja niityt vihreää, hiekkatie rahisee jalkojen alla ja taustalla kimmeltää kaistale merta ja ympärillä on peltomaiseman kehyksenä metsää, joka taittuu siniseen. Ah, nämä maiseman sinisen ja vihreän sävyt. Paahtunut heinän keltaisuus.