Scrivener-ihastusta
Ajattelin tulla päivittämään kuulumisiani liittyen Scrivener-käyttökokemuksiini näin lounastauon ratoksi. Otsikossa tosin tiivistyy jo olennainen.
Olen alkanut tosissani rakastaa kyseistä ohjelmaa. Harmittaa oikein, että en ole kokeillut ennen tätä projektia aktiivisemmin, mitä kaikkea sillä voi tehdä, vaan hyödyntänyt lähinnä tutoriaaleissa näkyneitä ominaisuuksia - tai ainakin vain perustutoriaaleissa näkyneillä tavoilla.
Minulla on nykyään ohjelman ruutu jaettuna lähes aina kolmeen osaan:
1. työstettävä tiedosto
2. kapeana välisuirona tiivistelmätiedosto kahden päähenkilön tärkeimmistä käytökseen ja ääneen liittyvistä tekijöistä (hyvin lyhyenä listana ääni, tavat, mitä haluaa/tarvitsee/wound/lie, suurin pelko, ja avainuskomus ja -taidot)
3. kirjoitustiedoston Inspector-näkymä, jossa ensimmäisenä on kohtauksen inspiraatiokuva ja sen alla Document Noteseissa kohtauksen sisältö valmiiksi suunniteltuna listana.
Varsinkin, kun jopa alkeellisempaa Windows-versioa saa visuaalisesti mukautettua tarinan tunnelman kaltaiseksi, en taida enää palata tavallisiin tekstinkäsittelyohjelmiin fiktiota kirjoittaessani. Erityisesti näin luonnosvaiheessa, jossa hahmot ovat itsellekin vielä vieraita, se, että voi pitää auki sekä hahmojen tiivistelmää että kohtausmuistiinpanoja samalla, kun kirjoittaa, tuntuu aika ylelliseltä. Toki vanha mallikin on edelleen käyttökelpoinen, eli että joko hahmo- tai kohtausmuistiinpanot olisivat paperilla vieressä, mutta jotenkin se, että esim. hahmon puhetyylin näkee heti kirjoitettavan dialogin vieressä, on vain minulle parempi - siinä ajatus ei ehdi keskeytyä oikein, kun silmät nopeasti bongaavat yhdellä liikkeellä hahmon lempikirosanan tai maneerin, joka aktivoituu kirjoitettavan kohtauksen kaltaisessa tilanteessa. Ah, parhautta!
Mikä on teidän lempijuttunne Scrivenerissä tai ylipäätään kirjoitustilan ja muistiinpanojen yhteiskäytössä? Onko jonkin muistiinpanon oltava teillä aina auki, joko muistikirjan sivuna tai tietokoneella rinnakkaisikkunassa?
Sehän just on osa Scrivenerin ihanuutta, että se taipuu monenlaisen kirjoittajan tarpeeseen :)
VastaaPoistaEn itsekään käytä kuin ehkä jotain 20% ohjelman kaikista ominaisuuksista.
Itse koen tärkeimmäksi sen, että pitkän tekstin voi jakaa pieniin osiin. Pitkien tekstien työstäminen aiheuttaa ahdistusta, mutta 300 sanan lyhyt kohtaus on hallittavaissa oleva kokonaisuus.
Pidemmissä teksteissä, missä on useampi aikataso/hahmo, käytän paljon myös värikoodeja. Jokaisen hahmon/aikatason luvut ovat eri värisiä, niin on helppo nähdä, millainen tasapaino käsikirjoituksessa on.
Väreillä on myös hauska motivoida itseään, kun kaikki keskeneräinen on merkattu punaisella ja niitä saa sitten ruksia pois, sitä mukaan kun ne ovat valmiita :)
Tuo on totta, että kun teksti on jaettuna kohtauksiin, on jotenkin mukavampi lähestyä sitä, kun voi vain ajatella, että tänään teen vaikkapa sen yhden kohtauksen - sen sijaan, että tehtävänä olisi vaikkapa kokonainen luku. Olisinpa lähestynyt kirjoittamista kohtauspohjaisesti jo vuosia sitten!
PoistaOlen ehdottomasti samaa mieltä tuosta toisestakin ominaisuudesta: väri-, status- ja ikonikoodaussysteemi on kyllä huippu! On mukava ruksia osioita tehdyksi ja katsoa, kuinka vähitellen projektin tiedostot vaihtavat värikoodia tai statusta yksi toisensa jälkeen. :)