Vaikeaa

Suunnitteluprosessi kinnaa. Silloin viimeksihän olin tilanteessa, jossa olin hirveän helposti saanut kasaan uuden juonisuunnitelman ja kaikki oli ihanaa ja ruusuista. Mutta sitten jostain heräsi taas epäilys, se, jota ilmaistaisiin paljon helpommin englanniksi artikkelien käytöllä, mutta jonka suomeksi tiivistäisin kai vain näin: "Onko tämä vain juonisuunnitelma vai minun juonisuunnitelmani?"

Eli taas kipuilen hieman sen kanssa, onko tämäkään versio nyt se, miksi haluan lopputuloksen muovautuvan.

On ikävä NaNoa. Sitä joka päivä runsaasti kirjoittavaa minää. Pidin siitä minästä. Voi olla, että teen uusien osioiden nollaversion nanotyylillä jahka siihen vaiheeseen pääsen. Jahka pääsen tästä jahkailusta. Mur.

Mutta niin, tämä on vain taas sitä vaihetta, jossa inspiraatio on kateissa ja pitää puskea itse umpihangessa. Eipä siinä sen kummempaa. Ajatustyö jatkuu päivittäin - kyselen itseltäni, miksi uusi suunnitelma tuntuu epälopulliselta ja mikä olisi sen sijaan sitten parempi. Pohdin hahmoja, pohdin aloituksia ja loppuja ja keskikohtia, teemoja ja aihioita.

Onneksi on perjantai. On ollut unettomuutta ja sen jälkeen ironisesti unettomuuden kaltaista oloa niskakipujen takia, joten jaksaminen on hieman koetuksella ja on pitänyt töiden hitaan edistymisen takia varata huominenkin vähintään työpäiväksi. Mutta eniten nyppii itse kivut: nytkin niska jo ilmoittelee tönkköinä säteilyputkina päälle, että kohta mennään, ota särkylääkepurkki hollille valmiiksi. Eilen kokeilin epätoivoisesti kaikkea mahdollista mitä keksin, mutta vasta illalla helpotti. Osasyyllinen on ainakin löytynyt: kuulemma narskuttelen öisin stressiä hampaillani, joten täytynee pyytää hammaslääkäriltä siihen apuja ensi kerralla, jospa se auttaisi näihin pidemmällä tähtäimellä.

Mutta nyt kello on 7.20. Vielä on aikaa venytellä niskaa ja muuta kroppaa pehmeämmäksi ja pohtia samalla päähenkilön matkaa, jonka hän tulee paperilla tai sen ulkopuolella käymään.