Ylivuotavaa

-
Taidan olla ämpäri. Sen pitää täyttyä piripintaan, ennen kuin sanoja valuu yli paperille asti. Kirjoitin viikonloppuna mukavasti, mutta sunnuntaina en sanaakaan. Kävin silloin elokuvissa, ja tänäänkin katsoin ruokatauolla elokuvaa ja nautin uudelleen täyttymisestä. Iltapäivällä sanoja valui jälleen uuteen tiedostoon, uuteen tarinaan.

Ulkona sataa ja tuulee niin, että ikkunamme paukkuivat yöllä. Nukuin silti yllättävän levollisesti, ehkä juuri se täyttymisprosessi oli meneillään.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ankkuri

-
En ole parantunut. Mutta uusi lääkitys on auttanut viime päivinä siihen, ettei pelkkä oleminenkin satu. Mikä on ollut valtava helpotus, kuten kuvitella saattaa. En ole edelleenkään saanut kirjoitettua, ja kirjoittamattomuus sai kynnyksen nousemaan jo taivaisiin asti, mutta juttelin kirjoittavan ystävän kanssa, ja hän ehdotti, että mitä jos kirjoittaisin tahallani mahdollisimman huonosti uuden kohtauksen ensimmäinen luonnoksen. Sittenhän teksti väkisinkin paranee kierros kierrokselta, eikä tule rimakauhua kursorin vilkkuessa. Joten kirjoitin tänään käsin uuden kohtauksen. Tein ranskalaisiin viivoin ensin luettelon kohtauksen sisällöstä ja sitten kirjoitin jokaisen viivan auki. Teksti on kamalaa, se kuvailee lähinnä vain mitä kohtauksessa tapahtuu, sisältää vain aavistuksen kuvailua ja hahmojen reaktioiden kuvaamista, mutta nyt minulla on luonnos. Eikä siihen mennyt montaa minuuttia. Tekee mieli nauraa helpotuksesta. Olin luonut kirjoittamisesta niin valtavan tsunamiaallon ...
Lue lisää

Pakkolevossa

-
Kaikki on ollut tauolla. Myös kirjoittaminen. Olen ollut jo pari kuukautta fyysisesti tilassa, jossa istuminen tuntuu sietämättömältä joten en tee sitä kuin pakosta, ja muutenkin noin 97 % päivästä tunnen vähintään jonkinlaista kipua. Nytkin, maaten. Tämän pitäisi mennä ohi ajan ja turhauttavan vähäiseltä tuntuvan jumppaliikearsenaalin kanssa, ellei sitten osoittaudu leikkausta vaativaksi, mutta paranemisen odottaminen on tuskastuttavaa. Joten makaan sohvalla. Odotan koiran päivälenkitysaikaa. Sain päivän työt tehtyä jo aamulla, ja olen levännyt täällä siitä lähtien miettien samalla, miten haluaisin vain muuta kuin tätä. Aurinko paistaa ulkona, mutta olen rehellisesti sanottuna alakuloinen. Ehkä jossain kohtaa sisuunnun ja kirjoitan vaikka sitten näin makuulla. Se olisi hyvä. Pää hajoaa tähän seinien ja katon jatkuvaan tuijotteluun.
Lue lisää

Kevättuija

-
En tiedä, milloin kirjoitan seuraavan kerran. Olen väsynyt. Tässä vuoden mittaan kärsimäni kriiseily on menossa siihen suuntaan, että palaan vanhaan, koska uusikin tuntuu pahalta. Pahemmalta. Olen jo ottanut haparoivia askelia takaisinpäin, teen nyt kahta työtä lomittain. Saa nähdä, missä vaiheessa pystyn irtautumaan toisesta. Tai on pakko: vielä ensimmäisinä päivinä olen jaksanut tätä sinkoilemista ihan hyvin, mutta pelkään kyllä, että jos työmäärä lisääntyy, henkinen selkärankakin joutuu koetukselle. Joten ei kirjoittamista. Katselen kyllä YouTubesta muiden kirjoittajien videoita välillä, kuulen oman projektini vaimean kutsun, mutta ehkä nyt yritän pysyä vain pystyssä näin alkukeväästä. Valon lisääntyminen on ollut jopa pieni järkytys. Niin se tosin taitaa olla joka vuosi. En tiedä, onko se järkytystä siitä, että talvesta selvittiin tänäkin vuonna, vai siitä, että aurinko onkin yhtäkkiä melkein väkivaltaisella voimalla paikalla, kaikkialla. Pitää räpytellä silmiä, orientoitua. Olen k...
Lue lisää