Marraskuuta
Välillä olo on selkeä. Toisinaan ei. Yhtenä päivänä ajatukset ja tavoitteet ovat kirkkaat ja kuulaat, toisena olen onnettomasti unohtanut, miksi olo oli niin varma vain päivä-pari aikaisemmin. Se kai kuuluu tähän. Marraskuuhun.
Olen vakuuttunut vain yhdestä asiasta. Haluan taistella tämän koelukijavalmiiksi. Vaikka hylkäisinkin tämän sen jälkeen, haluan saada tästä jotain kokonaista.
Olen sanonut tämänkin ennenkin.
Marraskuun pimeys ja sateisuus ei ole ollut yhtä iholle tunkevaa kuin viime vuonna, muistaakseni. Mutta on se pään sisälle pariin otteeseen päässyt kurottamaan. Se on rasittavaa. Ärsyttävää. Kouraisut ovat olleet suhteellisen isoja. Kaiken lisäksi menossa taitaa olla vuoden toiseksi kiireisin aika töiden puolesta, joten olen koko ajan väsynyt. Ja viikonloppunakin on vain yksi vapaa. Se on tänään. Huominen väsyttää jo etukäteen. Piti pitää maanantai vapaana, mutta totesin, ettei se ole mahdollista. Mutta tiistaina, silloin voisin yrittää.
Ja kirjoittaa. Tai ainakin suunnitella sitä kirjoittamista.
Olen tehnyt muutosten takia peruskaavioita uudelleen. Sisäiset ja ulkoiset konfliktit ja motivaatiot ja niin edelleen. Uuteen luku- ja kohtausrakennepyörittelyyn en ole vielä lähtenyt. Mutta senkin aika on kohta. Vielä pari yksityiskohtaa pitää sopia itseni kanssa ja ehkä sitten voi taas laittaa koneen pyörimään.
Vaikka Scrivener onkin tällä toisella kierroksella tuntunut hyvältä, olen selvästi ihminen, joka pitää käsin suunnittelemisesta. Että saan itse piirtää taulukkoni ja nuoleni ja symbolini ja syhertää ja sotkea. Nytkin on washiteipit ja värikoodit ja hapuileva käsiala, joka muuttuu sen mukaan, miten innoissani olen.
Marraskuu sanoo, että tämä kaikki on välttelyä. Ja onhan se. Voisi samalla ajalla kirjoittaa. Marraskuu sanoo, että toisaalta pitäisi jo luovuttaa, koska tämä on ikuisuusprojekti, joka ei koskaan valmistu. Suu kiinni, marraskuu.
Olen vakuuttunut vain yhdestä asiasta. Haluan taistella tämän koelukijavalmiiksi. Vaikka hylkäisinkin tämän sen jälkeen, haluan saada tästä jotain kokonaista.
Olen sanonut tämänkin ennenkin.
Marraskuun pimeys ja sateisuus ei ole ollut yhtä iholle tunkevaa kuin viime vuonna, muistaakseni. Mutta on se pään sisälle pariin otteeseen päässyt kurottamaan. Se on rasittavaa. Ärsyttävää. Kouraisut ovat olleet suhteellisen isoja. Kaiken lisäksi menossa taitaa olla vuoden toiseksi kiireisin aika töiden puolesta, joten olen koko ajan väsynyt. Ja viikonloppunakin on vain yksi vapaa. Se on tänään. Huominen väsyttää jo etukäteen. Piti pitää maanantai vapaana, mutta totesin, ettei se ole mahdollista. Mutta tiistaina, silloin voisin yrittää.
Ja kirjoittaa. Tai ainakin suunnitella sitä kirjoittamista.
Olen tehnyt muutosten takia peruskaavioita uudelleen. Sisäiset ja ulkoiset konfliktit ja motivaatiot ja niin edelleen. Uuteen luku- ja kohtausrakennepyörittelyyn en ole vielä lähtenyt. Mutta senkin aika on kohta. Vielä pari yksityiskohtaa pitää sopia itseni kanssa ja ehkä sitten voi taas laittaa koneen pyörimään.
Vaikka Scrivener onkin tällä toisella kierroksella tuntunut hyvältä, olen selvästi ihminen, joka pitää käsin suunnittelemisesta. Että saan itse piirtää taulukkoni ja nuoleni ja symbolini ja syhertää ja sotkea. Nytkin on washiteipit ja värikoodit ja hapuileva käsiala, joka muuttuu sen mukaan, miten innoissani olen.
Marraskuu sanoo, että tämä kaikki on välttelyä. Ja onhan se. Voisi samalla ajalla kirjoittaa. Marraskuu sanoo, että toisaalta pitäisi jo luovuttaa, koska tämä on ikuisuusprojekti, joka ei koskaan valmistu. Suu kiinni, marraskuu.
Kommentit
Lähetä kommentti