Hyrinää

21.36

Olen kuin kissa uuninpankolla. Olen tänä iltana käynyt läpi pääprojektini juonikaaviota ja ensimmäistä kertaa kuukausiin en kriiseile. Olen jopa tyytyväinen. Kuulostaa ihan pätevältä kirjalta. Hämmentävää, mutta hyvin palkitsevaa. Nyt pitäisi vain kirjoittaa. Sehän se vaikeinta lienee lopulta. Tavallaan. Yritän olla stressailematta. Avaan esinäytöksen ja naputtelen sen uusiksi. Murehdin ongelmista vasta, kun niitä tulee vastaan. Tämä projekti on lapsukaiseni. Sitä pitää hoitava, sille pitää antaa rajat ja kärsivällisyyttä. Pinna ei saa palaa turhan usein.

Syksyn lähestyminen ahdistaa, syksyllä alkaa uusi määräaikainen työ, josta tulee varmasti haastavaa. Samalla on muitakin isoja projekteja, pitäisi aloittaa kuntoilukin taas kesän laiskottelun jälkeen. Olen tunkemassa itseäni kahdelle erilaiselle joogatunnille, jos vain työaikataulu myöten antaa.

Hesarissa taisi olla juttuakin töihinpalaamisen vaikeudesta. Pitää kuulemma varautua saamattomuuteen, mutta tarttua härkää vain sarvista. Ehkä niin. Yritän nyt sovittaa kirjoittamisenkin osaksi arkeani rutiiniksi. Haluan saada lapsukaiseni kasvuikään.


0 kommenttia