Leskenlehtiä

Jälleen on kuukausi vierähtänyt, eikä sanoja ole syntynyt tässä välissä lainkaan. En ole edes yrittänyt. Ei ole tehnyt mielikään. Olen puuhannut muuta, paljon käsitöitä, maalaamista, jne.

Vasta viime päivinä olen alkanut päästä jyvälle siitä, mikä minua on tarinassa kaihertanut, miksi olen ollut siihen epämääräisen tyytymätön, ja voinen välttää todella ison remontin muuttamalla yhtä tiettyä osiota. Tai se on ainakin tällä hetkellä paras ratkaisu, katsotaan riittääkö se vaimentamaan takaraivossani jäytävän tunteen. Toki vielä pitäisi miettiä, miten muutoksen oikein taituroin, onko ideani edes käyttökelpoinen vai pitääkö kehittää jotain muuta: keksin valitettavasti useita muita muutoksia, joita ideani varmasti synnyttäisi, jos päädyn potkaisemaan sen ensimmäisen dominon kumoon.

 En taida olla vielä valmis siihen: sen sijaan, että kävisin innoissani Scapplen kimppuun ja ideoisin muutosketjuvaihtoehtoja, huokailututtaa, laitan teeveden lämpiämään ja huokailen lisää. Mutta vaikka on turhauttavaa olla tällaisessa apatian tilassa, on tämä silti ns. kirjoittamiskauden kevään merkki, että ideoita alkaa viimein puskea mullasta ja on olo, että haluaisin haluta tarttua toimeen, vaikka en siihen vielä todennäköisesti pystykään.

Kaikella aikansa. Kevät on tulossa.