Kymmenen minuuttia

Kirjoitan. Kymmenminuuttisina purskahduksina, sillä ne sopivat minulle: jättävät parhaimmillaan nälkäiseksi, ovat hajautettavissa mihin tahansa osaan päivästä ja huonona päivänä ne ovat vain kymmenen minuuttia, jotka menevät kuitenkin nopeasti.

En ole varma, tulenko käyttämään mitään kirjoittamastani. Minulla on kaksi tiedostoa: itse käsikirjoituksen tiedosto, jossa ei ole vielä mitään, ja sitten näille kymmenminuuttisille satunnaisuuksille omistettu tiedosto. Senkin sisältö on sidottu tähän tarinaan, mutta en koe painetta aikamuodosta, näkökulmasta tai siitä, kuuluuko pätkä nyt tuohon kohtaukseen vai tähän, se on ihan sama lopulta, sillä kirjoitan taas ja se on tärkeintä, olo on niin paljon parempi sen jälkeen kun on kirjoittanut kuin olla kirjoittamatta ja kärvistellä.

Luulin voivani jo aloittaa itse kohtauslistan sisällön kirjoittamisen, kronologisessa järjestyksessä ja kohti maalia, mutta huomasin ensimmäisenä kirjoituspäivänä nopeasti, että en ollut itse asiassa pohtinut asioiden esitystapaa vielä mitenkään, vain että mikä kunkin kohtauksen juonellinen pointti on. Inspiraatio oli silloin hukassa, joten sen sijaan että olisin antanut tilaisuuden mennä, loin tämän toisen tiedoston, jossa saan kirjoittaa suttuakin, tai ihan oikeita kohtauksiakin listalta, mutta siinä järjestyksessä ja muodossa kuin huvittaa. Paineettomasti. Ei ole tekosyitä olla kirjoittamatta ja tarttumatta käsikirjoitukseen, nyt se tapahtuu ehkä hyvin satunnaisista kohdista ja epämääräisinä palasina, mutta tapahtuu kuitenkin.

Kiroan tällaista palapelitaktiikkaa varmasti myöhemmin, mutta se on sen ajan murhe.

Lauantai on harmaa ja päänsärkyinen, mutta päivän kirjoitusrupeama on kuitenkin kasassa, joten olo ei ole enää niin unelias ja vastakarvaan silitetty. Huomenna taas.