Vihjeiden versontaa

-

Mysteerien suunnitteleminen on vaikeaa. En ymmärrä, miten jotkut dekkaristit kirjoittavat useammankin kirjan vuodessa - on pakko nostaa hattua. Tai sitten teen tästä itselleni vaikeaa, en tiedä. Mutta jostain syystä aivoni eivät nyt saa otetta siitä, mitä vihjeitä tai harhautuksia kannattaisi lukijalle antaa ja miten. Tai tiedän pari olennaisinta väärinymmärrystä, omalle mysteerilleni tärkeimmät miksi milloin kuka -harhautukset, ja sen, mitä pitää lopussa selvitä (mysteerin todellinen ratkaisu), mutta ne pikkuvihjeet matkan varrella, argh.

Ja sitten tosiaan se, millä tavalla ne pitäisi tuoda esiin. Teknisesti tietenkin pääjuonta eteenpäin vievällä, panoksia/konfliktia tai vähintään lukijan kiinnostusta mysteeriin/päähenkilöön kasvattavalla tavalla. Mutta niin. Tuijotan suunnittelutiedostoa ja kursorin hyppimistä. Niin paljon pitäisi miettiä, ettei kohtauksista tule vain staattisia keskusteluja tai muuten vain jännitteettömiä.

Ei varmaan auta kuin loogisesti yrittää miettiä ennen kaikkea keneltä / mitä näkemällä voisi vihjeet milloinkin saada ja miten kohtauksista saisi oikeasti jännittäviä/lukijaa kiehtovia.

Yhtäkkiä tympii tällainen arkkitehtimäinen rakennuspalikoiden hierominen. Pitänee vastapainoksi kirjoittaa illalla käsin kuvailupätkiä, joihin ei suunnittelua tarvita.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ankkuri

-
En ole parantunut. Mutta uusi lääkitys on auttanut viime päivinä siihen, ettei pelkkä oleminenkin satu. Mikä on ollut valtava helpotus, kuten kuvitella saattaa. En ole edelleenkään saanut kirjoitettua, ja kirjoittamattomuus sai kynnyksen nousemaan jo taivaisiin asti, mutta juttelin kirjoittavan ystävän kanssa, ja hän ehdotti, että mitä jos kirjoittaisin tahallani mahdollisimman huonosti uuden kohtauksen ensimmäinen luonnoksen. Sittenhän teksti väkisinkin paranee kierros kierrokselta, eikä tule rimakauhua kursorin vilkkuessa. Joten kirjoitin tänään käsin uuden kohtauksen. Tein ranskalaisiin viivoin ensin luettelon kohtauksen sisällöstä ja sitten kirjoitin jokaisen viivan auki. Teksti on kamalaa, se kuvailee lähinnä vain mitä kohtauksessa tapahtuu, sisältää vain aavistuksen kuvailua ja hahmojen reaktioiden kuvaamista, mutta nyt minulla on luonnos. Eikä siihen mennyt montaa minuuttia. Tekee mieli nauraa helpotuksesta. Olin luonut kirjoittamisesta niin valtavan tsunamiaallon ...
Lue lisää

2 600

-
En edes muista, milloin viimeksi istuin pöydän ääressä kirjoittamassa. Mutta tänään kuulkaas pystyin! Kostautui kyllä, mutta toivoa on paremmasta. Kirjoitin yli 2 600 sanaa. Puhtaaksikirjoittamista suurin osa, mutta kuitenkin. Ei romaanikäsikirjoitukseeni, mutta kuitenkin. Olin kirjoittanut tekstiä käsin joskus helmikuussa, ja olin jo päässyt yli sellaisesta usein tuoreeltaan iskevästä ylikriittisyydestä, ja nyt ihmettelin jopa parin virkkeen kohdalla, olinko minä ne kirjoittanut muka joskus. Tällaiset hetket tekevät hyvää. Varmasti aina ja kaikille, mutta kieltämättä varsinkin nyt. Kipua kipua, mutta kirjoitin tänään. Ah, mikä päivä!
Lue lisää

Pakkolevossa

-
Kaikki on ollut tauolla. Myös kirjoittaminen. Olen ollut jo pari kuukautta fyysisesti tilassa, jossa istuminen tuntuu sietämättömältä joten en tee sitä kuin pakosta, ja muutenkin noin 97 % päivästä tunnen vähintään jonkinlaista kipua. Nytkin, maaten. Tämän pitäisi mennä ohi ajan ja turhauttavan vähäiseltä tuntuvan jumppaliikearsenaalin kanssa, ellei sitten osoittaudu leikkausta vaativaksi, mutta paranemisen odottaminen on tuskastuttavaa. Joten makaan sohvalla. Odotan koiran päivälenkitysaikaa. Sain päivän työt tehtyä jo aamulla, ja olen levännyt täällä siitä lähtien miettien samalla, miten haluaisin vain muuta kuin tätä. Aurinko paistaa ulkona, mutta olen rehellisesti sanottuna alakuloinen. Ehkä jossain kohtaa sisuunnun ja kirjoitan vaikka sitten näin makuulla. Se olisi hyvä. Pää hajoaa tähän seinien ja katon jatkuvaan tuijotteluun.
Lue lisää