Kilisee kilisee sukkapuikot

Kuuntelen Depeche Modea ja neulon joululahjoja. Välillä kun pysähdyn ja katson senhetkistä tekelettäni, ajatuksiin karkaa mietelmä, tuleekohan se ikinä oikeasti käyttöön vai neulonko tässä turhaan, tuleeko tästä mieluista, vai pistävätkö väkisinkin työhön välillä tunkevat virheeni silmään liikaa.

Mutta sitten hymähdän, koska neulomuksissa ja muissa käsin tehdyissä lahjoissa taitaa pääperiaatteena olla se, että lahjoittaa toiselle aikaansa - katso, tein tämän, tein tätä monta hetkeä ja ajattelin silloin sinua. Vain rakkaita ihmisiä haluaa ajatella pitkään ja toistuvasti, se lienee se oikea lahja. Ja siksi käsin tehtyjä lahjoja on niin mukava myös vastaanottaa: kaikista arvokkainta elämässä on olla rakastettu, muistettu, joten moinen lahja tuottaa hyvää oloa enemmän kuin mikään muu. Ainakin minulle. Jos lahja on vieläpä mieluinen, eihän sitä parempaa voi ollakaan.

Joten yritän siirtää itsekriittisyyden syrjään, sulkea silmäni satunnaisilta, muita löysemmiltä silmukoilta ja jatkaa neulomista.

Vaikka sanonkin sitä itse asiassa tavallisesti kutomiseksi.

Tänä vuonna en tee joulua. Se tulee, jos on tullakseen. Toivon, että joulumielisyys hivuttautuu sukkapuikkojen metallisen kilinän ja jouluun yhdistämieni televisio-ohjelmien kautta tupaan viimeistään aattona, jolloin aion jatkaa omaa kutomisprojektiani. Että joulu hiipii tuttujen makujen ja tuoksujen mukana sisimpääni, ja joulusta tulee näinkin hyvä.

Toivotan kaikille rentouttavaa joulua ja antoisaa uutta vuotta!