Hei taas

Pidin hetken tätä blogia jopa yksityisenä. Jotenkin oli vain sellainen olo, että kannattaako tätä enää pitää yllä, kun en kerran kirjoita. Taas taukoilen siis. Mutta toisaalta en halunnut hävittääkään, tänne mahtuu kuitenkin pienen ihmisen mittakaavassa niin paljon.

Nyt palautin tämän julkiseksi. Tein eilen syksyä varten bujooni tavoitesivun ja tavoitesivulle kohdan "Editoi romaani" ja listasin otsikon ja projektin etenemistä kuvaavan palkin alle editoitavat luvut. En oikein enää ole varma, mitä haluan tekstille tehdä, mutta sen tiedän, että jotain haluan. Taidan siis aloittaa ennen lokakuuta ihan silkalla lukemisella. Katsoa, mitä tekstistä on pelastettavissa ja hyödynnettävissä. Aion myös yrittää olla avoin uusille tuulille: olen lukenut tekstin kokonaisuudessaan viimeksi joskus vuosien 2017 ja 2018 vaihteessa, joten voi olla, että editointivihkoon kirjaamani uudistusideat ovat jo vanhentuneita. En siis lue niitä, ennen kuin olen makustellut tekstiä uudelleen.

Kaipaan kirjoittamista. Kaipaan sitä tunnetta, kun en kellunut päämäärättömästi, vaan oli ankkuri, josta pitää kiinni.

Olen ollut tuuliajolla niin pitkään, että pelkään vähän, etten saa enää otetta, vaikka köyden käteeni saisinkin. Mutta sehän on se valinnan hetki, eikös olekin? Pitää valita pitää kiinni, ottaa kynä tai näppäimistö käyttöön ja valita kirjoittaa, vaikka tuotos ei päätä huimaisikaan.

Kommentit