Muutamia sanoja

16.13

Pohdin viimeksi, että olisi mukavaa kertoa teille seuraavalla kerralla, että olen kirjoittanut. No, tässä olen: olen siis lopultakin tarttunut toimeen. Olin bussissa tulossa kotiin kesälomani ensimmäiseltä etapilta, kun sanoja alkoi yhtäkkiä virrata mieleeni. Taisin ennen puhelimeen tarttumista ehtiä ajatella melkein ensimmäisen luvun verran tekstiä, mutta lopulta annoin periksi ja näpyttelin tärkeimmät ensivirkkeet muistioon talteen, kun hyökyaallosta ei tuntunut tulevan loppua ja totesin, että tässä saattaisi olla jutun juurta. Myöhemmin kahvilassa kirjoitin hieman jatkoa.

En ole siis jatkanut vieläkään varsinaista käsikirjoitustani, mutta olen viimein siinä pisteessä, että sormia jo hieman syyhyttää. Ajattelin aloittaa kevyesti ensin luonnostelemalla tuon bussimatkan tarinan ensimmäisiä sivuja muistikirjaan, sitten kenties siirtyä vähitellen käsikirjoitukseni pariin, jos siltä tuntuu.

Olen tätä palannutta ja kihelmöivää kirjoitusintoa makustellessani miettinyt, että olen ehkä tappanut intoni käsikirjoitustani kohtaan ottamalla sen liian vakavasti: olen työstänyt sitä kuin Iisakinkirkkoa ja tuskaillut aina, kun se on mielestäni vaikuttanut kliseiseltä tai muuten vain vialliselta. Ei sillä, editointivaiheessa kuuluukin jo karsia rikkaruohoja, mutta toisaalta ehkä näin mittavien uudistusten valossa voisin päästää taas käsijarrun ylös ja vain kirjoittaa uudet versiot ilman nakuttavaa tietoisuutta siitä, että tämä on jo editointia. Olen myös ehkä ollut liian tietoinen siitä kokonaisuudesta, jota rakennan: kun yksittäisiä lukuja ja jopa kohtauksia tarkastelee koko romaanin toimivuuden vinkkelistä ennen toimeen tarttumistakin, jää teksti herkästi kirjoittamatta, kun tehtävä tuntuu niin massiiviselta jo etukäteen.

Joten yritän nyt jatkossa keskittyä aina vain tuottamaan tekstiä, jonka kirjoittamisesta itse nautin, ja keskityn toimivuuteen sitten myöhemmin. Yritän, yritän, yritän.

Kärsimättömyys tuntuu olevan vaikea vastus nujerrettavaksi...

0 kommenttia