Kesää

13.05

Tästä käsikirjoituksesta on tullut aika kuormittava - sen keräämä tunnepainolasti on ollut lähinnä negatiivista viime aikoina. En ole työstänyt sitä yhtään, eikä kyllä kiinnostakaan. Taas on tällainen vaihe. Tuntuu kuin tämä tarina olisi jo monta kertaa varmasti kuultu, eikä intoa siis hirveästi ole. Näin viime yönä kässäriin liittyvää unta ja se laittoi  kyllä miettimään, voisiko asiaa x ja y muuttaa paremmaksi, mutta nyt kun istun tässä, ihan koneella asti ja sormet liipaisimilla, olo on vain nääh.

Kaipaan sitä tunnetta, kun olin palavan, intohimoisen rakastunut tarinaani ja sen hahmoihin. Nääh tuntuu myrkyltä niellä.

Ikkunani toisella puolella pitkä tummahipiäinen mies yrittää pitää koossa kolmilapsista katrastaan, kun yhdeltä tippuu pyöräillessä hattu ja pian kaikki sinkoilevat sinne tänne pyörillä ja ilman. Hetki menee, ennen kuin matka jatkuu, mutta jatkuu se kuitenkin. Kaikki ovat taas pyöriensä selässä hatut päässä ja reput selässä. Maahan jäi vain lyttääntynyttä auringonpolttamaa ruohoa siihen, mihin keskimmäinen lapsi heittäytyi vatsalleen pyöränsä viereen isän yrittäessä saada kiinni nuorinta karkulaista.

Näky oli hyvin kesäinen - keltainen ruoho, vihreät puut, sininen taivas, kirkkaisiin väreihin pukeutunut perhe - hymyilin.

Kirjoittamattomuuteni pohjautuu enimmäkseen kiireisyydelle, tai sille, että olen kiireinen työssä, joka on kirjoittamista - kun vapaa-aika koittaa, koneella istuminen on vihoviimeinen asia, mitä haluaisin tehdä. Joten en kirjoita. En myöskään käsin näköjään, sillä kokopäiväisen ajattelutyön jälkeen vapaa-ajalla kaipaa aivot narikkaan -meininkiä.

Toivon, että asia muuttuu jossain vaiheessa. Että jaksaisin kirjoittaa itsekin, itselleni. Lukeminenkin on samasta syystä jäänyt nyt hävettävän vähälle. Turhauttaa. Pitäisi ehkä vain pakottaa itsensä tekstien äärelle ja ehkä se nautintokin sieltä tulisi joskus jälkijunassa. En vain juuri nyt jaksaisi odottaa sitä.

Joten sitä kuuluu, ei oikein mitään kirjoittamisen saralla edelleenkään. Tiedän, että tällaisia postauksia on tylsää lukea. Mutta tätä elämä kai on. Välillä tällaista. (Toivottavasti vain välillä.)

Toivottavasti teillä on kesä alkanut antoisasti ja lämpimästi. Jätän tähän loppuun hieman kesäfiilistelyä musiikin muodossa:




Toivottavasti ensi kerralla voin kertoa kirjoittaneeni!

2 kommenttia

  1. Tsemppiä kirjoittamiseen! Ei se tosiaankaan ole aina helppoa ja kivaa. Jospa kesä tekee tehtävänsä ja löydät taas innon - vaikkapa loman jälkeen? Kirjoittamisestakin pitää lomailla, olen huomannut.

    VastaaPoista