Aallonharja lähestyy

20.24

Olen viimein löytämässä ärtymyksen. Avasin tiedoston ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja kirjoitin. Täydensin vanhaa kohtausta uusilla yksityiskohdilla, ja yllätyin siitä, kuinka hyvää teksti oli jo ennestäänkin. En lukenut ympäriltä, pelkään pettyväni, ja suojelin tätä mahtavaa onnistumisen tunnetta.

Jälleen on kuukausi kallistumassa jälkimmäiselle puoliskolleen. Se tarkoittaa ainakin näillä näkymin sitä, että saan taas aikaa itselleni, tälle käsikirjoitukselle. Ja ehkä muillekin projekteille, saa nähdä mitä tulee ja mistä. Ulkona ikkunani takana maisema on vihreää silmua ja ruohoa ja taivas on sininen ja tuntuu siltä kuin tämä kaikki olisi jollain tapaa minua varten. Kuin lohdutus, lahja. Palaava kirjoitusinto tuntuu samalta.

Tuntuu, että olen taas päässyt syvemmälle parin hahmon psyykeeseen. Ah, mikä tunne se onkaan!

Joten odotan innolla vapauttani. Raapustelen odotellessani ainakin vähäsen.

0 kommenttia