Aaltoja

14.01

Fiilikseni käsikirjoituksesta aaltoilevat laidasta laitaan. Kaksi viikkoa sitten tunnelmat olivat huomattavasti positiivisemmat, nyt taas olisin jo valmis nakkaamaan projektilla vesilintua. Mutta ei se mitään, alan jo ehkä tottua tähän ylä- ja alamäkien vuorotteluun, siihen etten ole tekstini kanssa aina niin sinut. Ongelma on suurella todennäköisyydellä täysin korvieni välissä, eikä tekstissä itsessään ole suurempaa nuristavaa. Perfektionismi vain nostaa rumaa päätään. Mutta antaa nostaa.

Kesä on kääntymässä kohti loppuaan ja ilmat tuntuvat lempenevän entisestään: kuumuus ei ole enää päällekäyvää, tuuli hivelee kasvoja lämpiminä henkäyksinä. Suren kyllä jo lempivuodenaikani hiipumista, kesä kuluu aina niin nopeasti ja tuntuu, etten ehkä saa edes sisäistettyä sitä kunnolla, päästyä mukaan, ennen kuin se on jo ohi. Seuraan ristiriitaisin tuntein lehtien putoilua puista. Sitä ei tapahdu vielä syksyisellä raivolla, mutta jokunen sieltä täältä niin, että syksyn voi jo nähdä ilmassa. Edessä on taas pitkä talvi, se alkaa minulle käytännössä syyskuussa syksystä ja jatkuu toukokuulle asti. Onneksi pimeä vuodenaika tuo mukanaan harrastukset, sekä kynttilät ja jouluvalot.

Ostin kirpputorilta aamupäivän lenkilläni kävelysauvat. Huomasin paluumatkalla heti, kuinka paljon enemmän kävelystä sai tehoa irti niiden avulla. Toivottavasti hartia- ja niskakipunikin saavat kyytiä. Toivottavasti sauvojen avulla saan huomaamattani viiletettyä syksyn ohi.

Olen taas pyöritellyt mielessäni ajatuksia välipalaprojektista, joka voisi puhdistaa palettini pääprojektin loppupuoliskoa varten. Saa nähdä, tartunko lopulta kuitenkaan mihinkään: tunnun olevan vahvasti yhden projektin ihminen.

0 kommenttia