Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Ollut hyvä editointipäivä. Suorastaan hurmoksellinen, ainakin mielialallisesti (ainakin sen jälkeen, kun pääsin yhden vaikean luvun yli). Kirjan alkupuolisko on nyt virallisesti paketissa. Sitä pitää tietenkin vielä joskus editoida, mutta se on nyt siedettävässä kunnossa: siinä on nyt ne muutokset, jotka jouduin tekemään juoneen kaavailemieni rukkauksien takia. Ja kai siitä ainakin luettava tuli! Koin myös tietynasteisen valaistumisen liittyen aikaisempaan panikointiini liiallisesta juonikeskeisyydestä. Kävin käsikirjoitustani niin sanotusti tiheällä kammalla lävitse aamulla ja panin merkille ne kohtaukset tai virkkeet, jotka edustivat sen asteista hahmovetoisuutta ja tyyliä kuin mikä minulla on aina ollut tavoitteena. Huomasin, että näillä kohtauksilla tai virkkeillä oli yhteisiä tekijöitä, tiedän nyt siis tarkalleen mitä minun kannattaa editoidessa ja uutta kirjoittaessani lähteä tavoittelemaan. Seuraava luku on pitkästä aikaa sellainen, jonka pääsen kääntämään vanhasta versiosta...

On ollut ehkä turhankin pitkä tauko kirjoittamisesta/editoimisesta. Kuun vaihteessa mielessäni pyörinyt kiukku piti pintansa sinnikkäästi, vasta tänä aamuna totesin tunnemyrskyn laantuneen tarpeeksi, että tiedoston pystyy avaamaan ilman turhautumista ja antipatioita. Hyvä näin. Nyt olen saanut taas pari lukua editoitua, eikä yhtään tuskastuta. Taas on toivonkipinä siitä, että ehkä tästä joskus valmistakin tulee. Tavoitteenani on edelleen saada käsikirjoitus koelukijakuntoon tämän kesän (lue: vuoden) aikana. Seuraaviin viiteen lukuun ei ole suunnitelmissa ihmeempiä muokkauksia, joten elättelen toivoa siitä, että saisin tässä viikonloppuna kirjan alkupuoliskon editoinnin pakettiin. Yksi murheenkryyniluku sinne jää edelleen kummittelemaan, en vieläkään oikein saanut sitä asettumaan luontevasti, mutta olkoon nyt kun ei kerran ojennu suosiolla. Ainahan siihen voi palata myöhemmin, kun muut ovat valmiina koeluettaviksi. Löysin kirpputorilta viikko sitten kahdella eurolla juuri sellaiset ...

Herään toisinaan ajatuksistani kiukkuun. Turhautumiseen, joka syntyy kun ajattelee missä voisi olla, missä vaiheessa käsikirjoitus voisi olla, montako niitä voisi olla. Flunssa ja pitkät työpäivät siivittävät näitä tuntemuksia kenties vielä korkeampaan lentoon, hidaskaan eteneminen ei ole varmaa. Ajatus kohisee ja kihisee pinnan alla suonissa ja välillä tekee mieli repiä suunnitelmat alas seinältä. Kursorin pomppiminen keskeneräisen, palasiksi hakatun luvun syövereissä nostattaa verenpainetta niin, että on pakko sulkea kirjoitusohjelma ja tuhista ja puhista kädet puuskassa ruudulle. Nyt on sellainen ilta. Kiukuttaa. Olen viime aikoina lukenut niin paljon kotimaisia historiallisia romaaneja, että oma vastaavan genren käsikirjoitusideani ja -raakileeni huutelee vaihtopenkiltä varovasti. Joko olisi haastajan vuoro? se sanoo. En tiedä. Ehkä pitää tässä välissä tehdä tosiaan jotain muuta kuin sylkeä kirouksia keskeneräiselle. Tai sitten suosiolla hypätä vain ihan toiseen lukuun, ihan t...