Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Elän oudossa välitilassa, jossa etenen ensin täyttä höyryä hienosti aikataulutettuna ja sitten jarrut lyövät yhtäkkiä täyslukkoon ja mätkähdän rähmälleni maahan useiden päivien ajaksi. Teksti on järkyttävän huonoa tietenkin, siitä se johtuu, mutta kun olen tässä suuhuni lentänyttä soraa makustellessani yrittänyt analysoida, mikä siinä tämänkertaisessa huonoudessa on nyt niin kamalaa verrattuna edellisiin kertoihin, olen joutunut toteamaan, että se johtuu siitä, että en ole päässyt hahmojen nahkoihin. Normaalisti nousisin ylös ja painaisin vaikka hampaat irvessä nollaluonnoksen loppuun sillä ajatuksella, että kyllä kirjoittamalla ne äänet siitä löytyvät, mutta nyt tökkii niin pahasti, että pitänee tehdä jotain muutakin. Vaidan varmaan seuraavaksi näkökulman minä-muotoon ja kokeilen kirjoittaa sillä seuraavat kohtaukset. Pääsettekö te helposti henkilöidenne nahkoihin? Tämä ongelma tuntuu kyllä oudolta edellisen pääprojektini jälkeen. Silloin kuulin hahmojen äänet mielessäni hyvin selkeäs...

Raivoisan luomiskauden jälkeinen tyhjiö. Yritin vielä eilenkin hangoitella vastaan, mutta luovuuskaivo taitaa olla nyt tyhjä - on turha puhista harmista, kun sanoja ei tule eikä mikään kiinnosta, vaan pitää vain hyväksyä, että nyt on kuluttamisen eikä luomisen aika. Kyllä se kaivo täyttyy taas, täytyy vain ammentaa muualta kuin itsestä välillä. Tämä kesä on ehkä elämäni pisin, ja se on ihanaa, vaikka en pidäkään siitä, että jo lounaan jälkeen on käytävä viilentävässä välisuihkussa ja tuuletin pyörii lähes vuorokauden ympäri, tai siitä, miten aivoni huutavat varsinkin tässä tyhjentyneen kaivon tilanteessani jatkuvasti sitä, miten en hyödynnä kesää ja se vain lipuu ohi, jos en "suorita" tiettyjä kesään kuuluvia asioita tai hyödynnä sen tarjoamia mahdollisuuksia. Mutta on ihanaa silti. Ihanaa, että pellot ovat keltaista ja niityt vihreää, hiekkatie rahisee jalkojen alla ja taustalla kimmeltää kaistale merta ja ympärillä on peltomaiseman kehyksenä metsää, joka taittuu siniseen. A...