Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Se on laskeutunut. Hiljaisuus. Päässäni ei liiku kirjoittamiseen liittyviä ajatuksia. Tai liikkuu, sellaisia "pitäisi alkaa editoida" ja "pitäisi ratkaista vielä tuo kohta", mutta kun yritän kehittää kohtauksia, pääni lyö tyhjää. Kumisee vain pitämisiä. Syytän omaa vaiheisuuttani (nyt on menossa muiden taidemuotojen kausi), syytän työtäni, joka on imenyt mehut viime viikkojen ajan totaalisesti ja jättänyt minut illoiksi tilaan, jossa olen jaksanut katsoa vain Youtubesta taiteiluun liittyviä tutoriaaleja, ennen kuin olen kellahtanut jo yhdeksältä sänkyyn, mutta ennen kaikkea syytän itseäni. Niinpä avaan kohta suunnittelumuistiinpanoni ja alan käydä niitä läpi. Tänään aion tehdä käsikirjoituksen eteen jotakin . Vaikka edes yhden päätöksen. Sekin veisi jo asioita eteenpäin. On siivouspäivä. Se on hyvä, täällä tarvitseekin siivota. Pestä pyykkejä ja ajaa pölypallot nurkista. Vaihtaa lakanat, tuulettaa makuuhuone ja työhuoneet. Raivata pinnat, tehdä elämiselle ja olemise...

Käsikirjoituksen ongelmat tuntuvat lähtevän purkautumaan aina hahmojen kautta. Oletteko huomanneet samaa, vai onko teillä esimerkiksi juoni se, jonka pohtiminen auttaa ratkomaan muutkin käsikirjoituksen ongelmat? Kun aikani päkistelin juoneen liittyvien kysymysten parissa, malliin mitä tässä pitäisi tapahtua että x , huomasin taas, että on itseni kannalta hedelmällisempää kysellä, mikä hahmossa on sellaista, että se selittää tapahtuman x. Jos näin epämääräistä esimerkkiä voin käyttää. Tuntuu taas, että sormet ovat jo ihan liipaisimella, jokin oivallus on tuloillaan, kun sen nyt vain saisi tuolta jostain kaivettua kielelle ja näppäimistölle asti. Ehkä se vaatii aikaa, ehkä se vaatii vain sitä, että esitän napakasti kohdennetun kysymyksen aivoilleni, jotka sitten kehittävät vastauksen. Taidan tietää jo, mistä kinnaa. Tai ainakin yhden niistä ratkaisevista kohdista. Sellaisen henkilön taustoihin ja kertomuksen maailmaan liittyvän, jolla on iso merkitys kirjan alkutilanteen ja kulun näkök...

Suunnitteluprosessi kinnaa. Silloin viimeksihän olin tilanteessa, jossa olin hirveän helposti saanut kasaan uuden juonisuunnitelman ja kaikki oli ihanaa ja ruusuista. Mutta sitten jostain heräsi taas epäilys, se, jota ilmaistaisiin paljon helpommin englanniksi artikkelien käytöllä, mutta jonka suomeksi tiivistäisin kai vain näin: "Onko tämä vain juonisuunnitelma vai minun juonisuunnitelmani?" Eli taas kipuilen hieman sen kanssa, onko tämäkään versio nyt se, miksi haluan lopputuloksen muovautuvan. On ikävä NaNoa. Sitä joka päivä runsaasti kirjoittavaa minää. Pidin siitä minästä. Voi olla, että teen uusien osioiden nollaversion nanotyylillä jahka siihen vaiheeseen pääsen. Jahka pääsen tästä jahkailusta. Mur. Mutta niin, tämä on vain taas sitä vaihetta, jossa inspiraatio on kateissa ja pitää puskea itse umpihangessa. Eipä siinä sen kummempaa. Ajatustyö jatkuu päivittäin - kyselen itseltäni, miksi uusi suunnitelma tuntuu epälopulliselta ja mikä olisi sen sijaan sitten parempi. Po...