Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Marraskuu on alkanut hieman pelottaa. Valitan kaamoksesta luultavasti joka vuosi, mutta tänä vuonna se on iskenyt kuin moukari ja olen ollut todella väsynyt. Otin käyttöön kirkasvalon ja se on ainakin vähän auttanut aamujen kanssa, mutta eilenkin nukuin töiden jälkeen tunnin-parin päiväunet ja pääsin niistä huolimatta nukkumaan tavalliseen aikaan. Harmaina päivinä varsinkin tuntuu siltä, etten todella herää koko päivänä, vaan ensin kituutetaan lounaaseen ja sitten lisäkahvin voimin iltapäivän yli, kunnes on ihan luvallista olla tööt. Onneksi tänään on aurinkoista, jospa selviäisi ilman päiväunia. Vaikka NaNo hieman pelottaakin, lohduttaudun tällä: Twitteriin kootulla kertomuksella siitä, miten Tolkien editoi TSH-tarinansa . Kuulostaa siltä, että Tolkienkin hyödynsi nollaluonnoksille tyypillistä aukollista kertomistapaa: " Another writer-y tip: Tolkien often slips from relatively finished prose into sketchy outlines. He'll start off describing, say, the crossing of the mountai...

Takaovi on jälleen auki. On vielä pimeää, mutta linnut huutavat toisilleen pihapuissamme. Sade lopsahtelee suurina pisaroina terassin pinnalle puiden lehdiltä ja räystäältä. Naapuri lähtee töihin, ulko-oven avaus kalskahtaa metallisesti ja turhan äänekkäästi luonnon äänien keskellä. Kohta pitää sulkea takaovi, viileys alkaa valloittaa olohuoneen. Tarinan runko alkaa olla niin valmis kuin se vain voi olla ilman, että kertomusta on vielä kirjoittanut auki. On yli 40 kohtauksen lista, selkeät juonenkäännekohdat ja hahmoillakin halut, tarpeet, ongelmansa ja valheensa. Marraskuussa on tarkoitus saada tekstiksi nämä listatut kohtaukset, ja loppu on sitten sidosmateriaalia ja esimerkiksi sivuhahmojen syventämistä lisäkohtauksin ensi vuoden puolella. Nyt siis pitäisi enää vain kirjoittaa? Saattaa olla, että kokeilen näin onnistuneiden esivalmistelujen turvin ensimmäistä kertaa "käänteistä" NaNoWriMoa, eli kirjoitan ensimmäisenä päivänä isoimman sanamäärän, ja päivittäinen tarvittava ...

Eilen: Oli kolea aamu. Ikkunan edessä paljaat oksat, niillä pisaroita kuin helmiä. Talitintti etsi ruokaa, tuskin löysi. Taivas sinistyi ja harmaanpurppuraiset pilvet väistyivät hitaasti itään. Viikon alku on tuntunut tällä kertaa raskaalta: on kiireinen ja stressaava viikko, eikä mikään määrä kahvia tunnu herättävän saatika piristävän. Päivä on ollut huonoin vähään aikaan, en avannut projektia koko päivänä ja hyvä niin. Juonikaaviosta puuttuu kaksi palaa. Muuten alkaa olla sen osalta valmista.   Tänään: Päivä on ollut parempi. Ilma on kuulas, vähemmän satava ja riippuva, tulevan pakkasyön tuntee jo tämänkin päivän lämpötilassa. Työpäivä on vielä kesken, mutta on myönnettävä, että myös Scrivener on jo auki. Hahmot alkavat hahmottua. Jännä, miten yksittäisestä tiedonjyvästä voi saada valtavasti irti, osan tarinan maailmankaikkeutta. En vielä tiedä täsmälleen, millainen se on, sillä ajattelin alunperin pohjustavani tarinan jo vuosia sitten luomaani maailmaan, mutta jostain syystä s...

Hmm. Tänään on ollut väsy ja vilu, teetä on mennyt ja vettä pirskottelee taivaalta. Olo on ollut väsyneen lisäksi hieman ärtynyt ja päänsärkyinen. Teetä on voinut olla liikaa. Samoin suklaata (onneksi tummaa). Meinasin jo eilen kertoa, miten alitajunnan synnyttämille älynväläyksille voisi olla taas tilausta, mutta sain pyytämättäkin, kauhalla annettuna. Olen pohtinut viime päivät paljon kehyskertomuksen juonta ja painotuksia ja painoarvoa, mutta tänään se soljui paperille aivan kakistelematta hyvinkin lupaavalta näyttävään muotoon. Tuntuu, että tätä tämä on ollut viime aikoina, jokainen päivitys: että pohdituttaa, mutta sitten jo keksinkin, ja sitten taas pohdituttaa jokin uusi asia, joka myös ratkeaa itsestään, kun sille vain antaa aikaa kehittyä itsekseen. Saa nähdä, riittääkö lokakuu kaiken tarpeellisen hoksaamiseen - varsinkin sivuhenkilöt ovat aivan lehtinä tuulessa vielä - mutta jo tällä voisin aloittaa marraskuun ensimmäisenä. Miten kutkuttava ajatus. Ihanaa, että on taas viikon...

Huomaan kaipaavani kirjoittajaseuraa, puhetta kirjoittamisesta. Käyn vilkuilemassa aktiivisesti muiden blogeja ja seuraan tavallistakin tarkemmin kirjoittamiseen ja NaNoWriMoon liittyviä avainsanoja Twitterissä ja Instagramissa. Tavallaan tämä tarve on hassu, sillä en tiedä, mitä itse haluaisin omasta projektistani sanoa, mutta koen tarvetta olla kirjallisuus- ja kirjoituspuheen ympäröimä. Joskus on yksinäistä olla niin paljon oman päänsä sisällä. Onneksi on tämä blogi. Projektin suunnittelu edistyy hyvin, siitä kaiketi lähinnä kertoisin. Muistan, miten aiemman pääprojektin kohdalla tuskailin hieman sitä, miten käsikirjoitus ei ehkä sittenkään olisi "unelmieni kirja", mutta nyt olen lähestynyt juonen suunnittelua varsin pitkälti siitä kulmasta, mitä itse haluaisin kirjoittaa. Kuulostaa hassulta, mutta siis jotenkin korostetummin: aiemmin kohtauslista syntyi ehkä enemmän juonen tarpeiden perusteella, nyt taas olen kehittänyt haluamiani kohtauksia ja muokannut juonta niiden muk...

Voiko lokakuu olla #preptober, vaikka en tiedä vielä, osallistunko (leikkimielisesti) NaNoWriMoon tänä vuonna? Kaipa se on kuitenkin. Hahmottelen konflikteja, teen rakennekaavioita, pohdin teemoja ja kehitän ideoita juoneksi. Olen tällä viikolla tapahtuneen ideoinnin tuloksena rukkaamassa tarinaani jonkin verran. Aika tavalla, luultavasti. Mutta se on vain hyvä asia: tästä versiosta olen kokonaisuutena innostuneempi. Aurinko nousee voimakkaan oranssina, ennen kuin alkaa taittua keltaiseen. Se on kuin raivoisa tulipallo, niin kaunis että ei voi katsoa. Pihapuissamme käy kuhina, kun linnut viestivät toisilleen, kenties muuttoaikeistaan tai aikomattomuudestaan. Pitäisi laittaa pihaa ja siivota tänä viikonloppuna. Tehtävää olisi valtavasti, joten saa nähdä, paljonko saadaan todellisuudessa aikaiseksi, varsinkin kun vietän tänään päivää muualla. Heräsin uuteen työpäivään, mutta huomasin sitten vaatteita jo kiireellä pukiessani, etten nukkunutkaan pommiin, vaan on viikonloppu. Mikä helpotus!...

Vaikka olen moneen otteeseen tuskaillut sitä, että en taida olla rutiini-ihminen, jolta onnistuu se, että kirjoittaa vaikka 10 min joka päivä, olen kuitenkin luvannut itselleni, että kokeilen kirjoittaa vähintään 100 sanaa joka päivä. Se on niin pieni määrä, että sen saa helposti menemään yhteen kuvaukseen, sen jaksaa väsyneenäkin illalla ennen nukkumaanmenoa, jos päivän osuus on vielä tekemättä. En ole antanut sille mitään sääntöjä: se saa olla ihan mitä tahansa suttua ja huttua, kunhan vain käsi pysyy liikkeessä. Ja yleensä se lipuu yli 100 sanan, en muista vielä kertaakaan vilkaisseeni kirjoitusohjelman alalaidan sanamäärämittaria tai laskeneeni vihon sivulta jo tuotettuja sanoja ja kironneeni, että hitsi kun pitäisi vielä viisikymmentä. Siihen määrään ei mene yleensä montaakaan minuuttia. Voi aloittaa vaikka kuvailemalla pöydällä olevaa lyijykynää. On tehnyt hyvää kirjoittaa joka päivä edes vähän. Muistaa taas, ettei harjoittelussa tarvitse olla aina kyse pyrkimyksistä, tietyn proj...