Talvisia rikoksia ja rangaistuksia

10.36

Eilinen meni työnnellessä epätoivoisesti kuolinpäivää mielestä, tänään aamu valkeni yllättävänkin valkoisena ja totesin syyksi auringon sijaan muutaman sentin lumipeitteen. Katselen sitä lapsen riemulla ja pohdin, pitäisikö mennä vähän kokeilemaan taipuuko palloksi, voisiko olla niin kosteaa vai onko vain puuteria.

Ja sitä sataa koko ajan lisää. Hykertelen tyytyväisenä.

Osallistun tänä vuonna NaNoWriMoon enemmän tai vähemmän aktiivisesti pääprojektillani: en varsinaisesti tavoittele sitä 50 000 sanaa, sen sijaan kirjoitan romaanini tätä versiota loppuun ja katson, paljonko kuun lopussa on sanoja ja tekstiä kasassa. Jäljessä olen jo aikalailla saman verran kuin mitä olen kirjoittanutkin, mutta eipä se tosiaan stressaa. Tulkoon vaikka vain 20 000 sanaa, pääasia että jotain tulee ja saan aktiivisesti tätä eteenpäin.

Tahti on hidas jo siksikin, että kirjoitan pääasiassa ensin vihkoon käsin, sitten siirrän koneelle. Toisekseen olen taas joutunut harkitsemaan uudelleen lukujen järjestystä ja sitä, missä välissä pitää tapahtua mitäkin - ja ennen kaikkea mitä poliisi tutkimuksissaan oikeasti olettaisi, etten hyppää siihen oikeaan vastaukseen liian nopeasti. Täytyy taas nostaa hattua heille, jotka tahkovat dekkareita ja jännäreitä kirja/vuosi-tahtia. Tuntuu, että tämä suunnittelutyö, jossittelu, vie hirveästi päivittäistä aivokapasiteettia.

Häpeilemättä katson välillä avuksi Netflixistä poliisisarjoja, kuten Broadchurchia ja The Fallia (joita kumpaakin suosittelen hyvin, hyvin painokkaasti!). En tiedä kuinka todenmukaisia televisiosarjojen esittämät tutkimusproseduurit ovat, mutta luotan siihen, että kuvaavat omaa poliisilaitostaan luotettavammin kuin minä voisin. En tietenkään ota ratkaisuja suoraan katsomistani sarjoista, mutta saan niistä vinkkiä siihen, millaisia johtopäätöksiä tehdään ja kelle ryhmän jäsenistä ohjataan mitäkin tutkimuksen osaa. Niiden kanssa olen paikoitellen joutunut teutaroimaan, koska Iso-Britanniassakin on jo paljon erilaisia viranomaisia ja poliisien erikoisryhmiä, joten jos aion kuvata omaa yksikköäni edes suurinpiirtein uskottavasti, täytyy keskinäisten nokkimisjärjestysten olla selvillä. Ja tittelien - niiden oikeista käännöksistä puhumattakaan. Taustatutkimusta, taustatutkimusta.

Ja uudelleen kirjoittamista.

Tänään pitäisi kirjoittaa uusi luku, johon ei ole olemassa vielä aikaisemmista versioista minkäänlaista pohjaa ja joka on siis yksi niistä harvoista tämän kierroksen luvuista, jotka kirjoitan täysin tyhjästä. Ongelmaksi muodostuu eilisen luvun vaatimat muokkaukset (eli todennäköisesti joudun tänään kirjoittamaan vielä uudelleen tuon edellisen, että pääsen jatkamaan tähän), jotka sanelevat paljon sitä, mitä juonellista sisältöä tähän tämän päivän lukuun tulee. Saa nähdä, mitä tästä tulee.



2 kommenttia

  1. Ihanaa, sulla on aika lailla samanlainen prosessi kuin minulla, ensin käsin sitten koneella. Nyt kun käsi arastelee, on pakko yrittää kirjoittaa suoraan koneelle. Se on yllättävän vaikeaa.
    How to get away with murder on kans hyvä sarja. Suosittelen, mutta ehkä ei kannata aloittaa juuri nanokuukautena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsin saa mielestäni ihan erilaisen tuntuman tekstiin. Tietenkin valtaosa tekstistä syntyy lopulta tietokoneella, mutta yritän yleensä aina käsin ensin. Mielestäni ne tekstit, jotka olen kirjoittanut käsin, ovat parempia yleensä kuin koneella kirjoitetut. Mistä lie johtuu...

      Täytyypä katsoa, kiitos suosituksesta!

      Poista