Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Pääprojektini on ollut täysin tauolla, en ole ajatustakaan uhrannut veljeksilleni ja on tuntunut jopa siltä, että tuleeko heitä enää koskaan ajateltuakaan. Mutta aamulla herätessäni unesta hymyilin: uni oli ollut A:sta. Minä ja puolisoni olimme hänen tilallaan unessa päähenkilöinä, kaikki tapahtui meille, mutta tiesin välittömästi herättyäni, että kyse oli tapahtumasta, joka oli tapahtunut A:lle. Unen tapahtuma avasi taas lukkoja. Loi yhteyden uudelleen. Tein kiireesti muistiinpanoja kännykän muistioon ja niitä tulikin aika monta. Jokainen ruokki seuraavaa: "Jos tapahtui näin, sehän tarkoittaa että on täytynyt olla tällaista, mikä tarkoittaa, että jonkun on täytynyt tehdä näin..." Rakastan sitä tunnetta, kun tarina alkaa kerätä itseään auki kuin lankakerä, jonka häntää kiskotaan tai jota tuupitaan lattian poikki kauemmas ja kauemmas. Ainoa asia, mikä estää minua enää kirjoittamasta on pelko siitä, että jämähdän taas johonkin tai että tarina/hahmojen kehitys tai pikem...

Asuessani noin kaksi vuotta sitten Englannissa aloin kehitellä lasten kirjasarjaa. Sitten äitini kuoli ja jätin asian sikseen, kirjoitin ehkä jonkin hajanaisen sivun johonkin aloitusyritelmään, mutta jätin projektin rauhaan pitkäksi aikaa, kun mikään aloitusmalli ei tuntunut sopivalta. Kaipa se vaati kypsyttelyä. Olen ollut viimeiset pari viikkoa kirjoittamatta, jos päiväkirjamerkintöjä ja yhtä-kahta runoa ei oteta lukuun. Ei ole ollut ensimmäistä kertaa vuosiin tarvettakaan kirjoittaa: on tuntunut, että kaikki mitä haluan sanoa on varmasti jo sanottu, ja on tuntunut suorastaan turhalta yrittää ideoida uusia tarinoita, kun pyörä on jo moneen kertaan keksitty. Joten olen ollut toimettomana ja mulkoillut suunnitteluvihkojani ja -muistikirjojani kuin niiden sivujen valkoisuus olisi syypää kirjalliseen tyhjiööni. Mutta jostain syystä eilen jotain naksahti kohdilleen, ja aloin varovaisesti tutkia muistiinpanojani lastenkirjasuunnitelmistani. Lisäsin uuden muistiinpanon, sitten tois...

Tiina Lifländer - Kolme syytä elää Atena 2016, 434 s. ♥ ♥ ♥ ♥ Luin noin viikko sitten kauan odottamani Tiina Lifländerin esikoisteoksen, ja sen jälkeen on takki ollut jotakuinkin tyhjä. Kolme syytä sanoi kaiken, mitä minulla oli sanottavanani elämästä, ja se sanoi sen hyvin. Romaani kertoo pääasiassa Helmistä ja Kertusta. Helmin aviomiehellä oli Kerttuun suhde 50-luvun lopulla, mistä osapuolet vaikenivat vuosikymmeniksi. Romaani käsittelee avioliiton arkea, niin Helmin kuin Kertunkin, valloittavan totuudenmukaisesti, arkisesti mutta taitaen, tyylitellen mutta aidosti. Lopputuloksena on romaani, joka tarkkanäköisesti kuvaa sitä, miten isoilta tuntuvatkin asiat voivat myöhemmin olla niin pieniä, ja miten pienet hetket voivat olla suurempaakin suurempia. "Kun istun keittiön pöydän ääressä ja olen juomatta aamukahvia, teeskentelen, että mitään ei ole tapahtunut vaikka on tapahtunut kaikki." Lifländerin kertojan ääni on viekoitteleva, tarkkanäköinen, l...