Jälkeen
Päänsisäistä taistelua, viime aikoina. Pelkoja, epäröintiä, epävarmuutta, pelkuruutta. Ajattelen paljon kaikennäköistä isoa, joka uhkaa nielaista kokonaan, jos annan liikaa valtaa. Olen ottanut mielestäni aika ison harppauksen elämässäni sivuraiteelle siinä toivossa, että se lopulta kannattaisi, mutta tällä hetkellä otan hyvin pelokkaita ensiaskelia valitsemallani polulla ja vilkuilen jatkuvasti taaksepäin ja pohdin, teinkö vain karmean virheen. En ole kirjoittanut. Mutta ajatellut kyllä. Tällaiset samanlaiset kriiseilyt ja pohdinnat liittyvät tekstiinikin. Olen siinä tilanteessa, etten etene, koska kaikki huutaa nyt päässä yhtä aikaa. Aina, kun olen tarttumassa yhteen lankaan, näen väkisinkin, millaisiin vyyhteihin ja solmuihin kyseinen lanka liittyy, ja päästän lannistuneena ja turhautuneena irti. Nyin sieltä, nyin tuolta, en uskalla. Valtava kudelma - tai pikemminkin salakavalan hämähäkin verkko, johon en uskalla heittäytyä, koska pelkään jääväni jumiin ja tulevani syödyksi. Vaikka ...